J.A.K.S.A.

girl-878264_1280

Vanhemmuus on haastavaa ja joskus suorastaan väsyttävää. Lapsen tarpeet ei odota. Tarpeeseen vastataan silloin kun se ilmenee. Lapsi harvemmin kyselee vanhemmaltaan, että ”viittisitkö nyt antaa ruokaa?” tai ”kerkeisitkö pistää mut nukkumaan?”. Vanhemman on itse huolehdittava omasta jaksamisestaan. Tässä muutamia näkökohtia jaksamiseen.

Vanhemmuus on Jakamista. Kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja kysymyksiään kannattaa jakaa. Puolisolleen, kaverilleen, vanhemmilleen, äideille ja iseille. Huomaat, että et ole yksin ongelminesi. Vanhemmuus on myös vastuun jakamista. Useassa perheessä on kaksi vanhempaa. Jakautuuko vastuu teillä tasaisesti? Osaako enemmän hoitovastuuta ottava vanhempi jakaa vastuuta? Ja huomaattehan, että työssäkäynti on myös vastuunkantamista. Vanhemmuuden lapsenhoitovastuuta voi jakaa myös oman perheen ulkopuolelle: Isovanhemmille, naapureille, sukulaisille, kotipalvelulle, kummeille.

model-865229_1280

Vanhemmuus on Armollisuutta. Kukaan ei ole täydellinen – edes vanhempana. Ole armollinen itsellesi. Tunne rajasi. Keskustelkaa perheenne tärkeistä asioista ja panostakaa niihin. Vähemmän tärkeät asiat voivat olla vaikka vähän rempallaan.

Vanhemmuus on Kivaa. Pitäkää hauskaa perheenne kanssa. Löytäkää arkinen tekeminen, mikä on teille kaikille kivaa. Löytäkää juhlava tapa pitää hauskaa. Ota myös omaa aikaa. Huolehdi, että sinulla on omaa aikaa, jolloin sinulla on kivaa.

Vanhemmuus on Säännöllisyyttä. Huolehtikaa rutiineistanne. Lapset tykkäävät rutiineista. Lapset tykkäävät rutiineista. Arki on myös vanhemmille helpompaa, kun kaikki tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Huolehdi myös Kivan säännöllisyydestä.

Vanhemmuus on Arvostamista. Arvosta omaa vanhemmuuttasi. Arvosta itseäsi. Näe hyvä itsessäsi. Ja näe hyvä myös puolisossasi ja lapsessasi. Ja sano se ääneen! Arvosta lastasi.

Mainokset

Oikeesti, Aikuisten Oikeesti.

Olin eilen erään päiväkodin vanhempainillassa kertomassa Perhekoutsien työstä. Ihana päiväkoti, paljon vanhempia ja mukana painotuoreet esitteet, jes. Ennen vanhempainillan alkamista huomasin taas pohtivani erityisesti yhtä seikkaa; Miten osaisin oikeasti, aikuisten oikeasti tuoda esille sen, että meihin voi olla yhteydessä pienissäkin arjen asioissa, matalalla kynnyksellä jopa nimettömänä- ” Haloo”! Yhteydenotto ei velvoita tai sido mihinkään ja toiminta on maksutonta. Leimautumisen pelko kun sattuu vaan olemaan niin syvällä.

Saimme Koutsi-Kolleekan kanssa mielestäni erittäin hyvää ja ehkä asian avaavaakin palautetta erään perheen vanhemmilta. He vertasivat meitä muuton takia kotikaupunkiinsa jääneisiin sosiaalisiin verkostoihin; ystäviin ja omiin vanhempiinsa. Heillä oli tarve keskustella lapsista, jakaa tietoa ja saada peilauspintaa siihen, mikä on ikätason mukaista käytöstä ja mikä taas ei. Siinä me sitten yhdessä (koutsit ja perhe) mietimme erilaisia tapoja toimia,  keskustelimme lasten kirjallisuudesta ja peleistä, aikuisten opiskelusta yms. Niin sanotusti normijutskia.

Tuon parhaan palautteen, anteeksi toiseksi parhaan palautteen jälkeen muistin erään Mirjam Kallandin pitämän luennon, jossa hän vertasi Varhaisen Tuen työntekijöitä ” Professionaalisiin ystäviin”. Prof-ystävä kuuntelee, kannustaa, hyväksyy sinut sellaisenaan, jakaa ilot ja surut, mutta EI kuormita omilla ongelmillaan. Prof-ystävä ei toimi ”kaikkitietävänä työntekijänä” vaan vierellä kulkijana, tukijana. Ja ystävänä oleminen ei voi olla leimaavaa, vai mitä? Eikä some-maailma voi korvata aitoa, elävää ystävää vai mitä? Dalai Lama on sanonut : ”Jos haluat toisten olevan onnellisia , harjoita myötätuntoa. Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa.” Myötätuntotutkija Anna Pessin mukaan Dalain viesti on selvä: Auttajia on turha pitää muita parempina ihmisinä. Oikeesti, aikuisten oikeesti! Nyt pitäisi vaan saada vanhempien ajatukset leimautumisen pelosta pois kohti ääretöntä ja sen yli. Vantaa on palkannnut meidät teitä varten, miettikääpä sitä.

P.s Se paras palaute on tullut eräältä lapselta, joka nimesi Koutsit Elvi-tädiksi ja Herra Lindbergiksi Risto Räppääjän hengen mukaisesti : )

Elvi-täti

Koutsien  työnsarkaa

Olemme käyneet useissa vantaalaisissa alakouluissa sekä päiväkotien vanhempainilloissa esittelemässä toimintaamme nyt alkusyksyn aikana. Kiinnostuneisuus työtämme kohtaan on lämmittänyt mieltä. Esittäytymistilaisuudet ja esitteiden jakaminen ovat poikineet yhteydenottoja suoraan vanhemmilta, jota me koutsit toivoimmekin. Meidät on löydetty!

Vanhemmat ovat toivoneet keskustelutukea lasten haastavaan ja temperamenttiseen käytökseen. Olemme käyneet tapaamisilla yhdessä vanhempien kanssa läpi lasten ikätasoista kehitystä. Arjen hallintaan niin lapsen kuin koko perheenkin osalta on mietitty ratkaisuja.  Olemme työskennelleet kodin pelisääntöjen parissa tehden sopimuksia vastuualueista.  Osa perheistä on kaivannut apua perheen sisäisiin vuorovaikutussuhteisiin.  Jonkin verran on ollut tapaamisia alakouluikäisten ja heidän kanssa työskentelevien yhteistyötahojen kanssa.  Monimuotoiset perheet

Olemme kohdanneet näiden viikkojen aikana väsyneitä vanhempia kuin myös vanhempia, jotka ovat ensimmäisen keskustelun jälkeen saaneet uusia tapoja toimia arjessaan. Koutsit ovat toimineet peilauspintana vanhemmille. Usein vastaukset/ voimavarat ovat olleet jo vanhempien tiedossa, ehkä vain hieman hukassa.  Koutsit ovat tavanneet perhekirjon moninaisuutta mm. ydinperheitä, eroperheitä, yksinhuoltajia ja maahanmuuttajataustaisia perheitä.  Kaikenlaisille perheille on aikaa.

Osalle perheistä me koutsit emme ole olleet tarpeeksi vahva tuki.  Näiden perheiden kanssa olemme etsineet heille vahvempaa ja pidempikestoista tukea muista palveluista.

Tarvitaanko teillä muutosta – riittääkö luottamus?

Totuttu elämäntapa rutiineineen on tuttu ja turvallinen – myös kuormittavine ja negatiivisine hetkineen. Joskus tulee se hetki, että jokin asia elämässä kaipaa muutosta.

Muutos voi tuoda mukanaan paljonkin hämmennystä. Etenkin, jos se lähtee vain yhdestä henkilöstä ja tulee toisille uutena – ehkä jopa yllättäen. Tilanne voi tulla hiljaa hiipien, lapsen kasvaessa isommaksi, ja tavallaan yllättää vanhemman. Kyseessä voi olla myös parisuhteen rakoilu, jolloin toinen vanhemmista pohtii yrittäisikö vielä yhdessä vai olisiko ero parempi vaihtoehto. Voi myös olla, että vanhempi huomaa lapsen ylittäneen oletettuja tai sovittuja rajoja ja pohtii, miten jatkossa sama ei toistuisi. Käsillä on siis tilanne, jossa tarvitaan jonkinlaista muutosta. Yksi koossa pitävä voima muutoksessa – hämmennyksen keskellä – on luottamus; luottamus itseen ja/tai puolisoon, luottamus hyvään, luottamus omaan vanhemmuuteen ja perheen rakkauteen ja kunnioitukseen. Ajattele vaikkapa perhosta; kuinka vahvalla luottamuksella toukka koteloituu tulevaa muutosprosessiaan varten. Joskus voi käydä niinkin, että luottamus ei riitä ja hyvä muutosyritys voi kaatua.

Onko sinulla tunne, että ”pitäisi tehdä jotain”? Jokin asia kaipaisi muutosta? Eikö luottamuksesi riitä aloittamaan tai viemään läpi muutosta?  Pohditko kenties mihin suuntaan muutosta pitäisi tehdä? Jos tämä tilanne liittyy perheen arkeen, tapoihin, rutiineihin, toimintaan tai omaan toimintaasi vanhempana, saattaisi Perhekoutsi olla hyvä tukihenkilö vahvistamaan tarvittavaa luottamusta. Olemme täällä juuri teitä varten, vantaalaiset lapsiperheet. Yhdessä tuo toivottu muutos voi olla helpompi toteuttaa. Viittasin aiemmin myös parisuhteen rakoiluun. Niissä tilanteissa suosittelen kääntymään suoraan parisuhdeasiantuntijoiden puoleen. Vanhemmuuden tukijana Perhekoutsi voi toimia monenlaisissa perheissä, myös eroperheissä. Silloin Perhekoutsi voisi olla lapsen näkökulman vahvistaja vanhempien neuvotteluissa ja auttaa löytämään riittävän hyviä ratkaisuja arkeen.

Siispä kilauta Koutsille tai viesteile ja kerro ajatuksistasi. Kuulostele, olisiko joku meistä Koutseista Sinun luottamuksesi arvoinen oman muutoksesi tukija ja vahvistaja. Otetaanko yhdessä askeleita toivomaanne muutoksen suuntaan?

Perhonen
Perhonen – yksilön muutoksen mestari?