Me uskomme vantaalaisiin lapsiperheisiin

Vantaan Perhekoutsien työote on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen ja siihen kuuluu vahva tulevaisuusorientaatio. Perhekoutsien esimiehenä ajattelen kuitenkin, että joskus on tärkeää katsoa myös hiukan kauemmas taaksepäin. Mitä onkaan tapahtunut ennen kesäkuun alkua, jolloin Perhekoutsit aloittivat työnsä osana vantaalaista palvelujärjestelmää?

Lapsiperheiden varhaisen tukemisen tärkeys on tiedostettu Vantaalla jo paljon tätä aikaisemmin ja kunnassa on viime vuosina tehty monia perheitä tukevia ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi perheneuvolajonojen lyhentäminen ja lapsiperheiden kotipalvelun saatavuuden parantaminen. Edelleen kuitenkin tuntui, että jotain tarvittaisiin peruspalvelujen ja korjaavien palvelujen välimaastoon. Joku, johon saisi yhteyden helposti, apua nopeasti ja tapaamiset sovittua kunkin perheen kannalta parhaaseen aikaan ja paikkaan. Joku, jolle mikään huoli ei olisi liian pieni. Joku, joka auttaisi tunnistamaan jokaisessa perheessä olevat voimavarat. Joku, joka tukisi löytämään ensimmäiset askeleet kaaoksesta kohti selkeyttä. Tästä jostakusta muodostui Vantaan Perhekoutsit.

Kaaoksesta selkeyteen
Kaaoksesta kohti selkeyttä

Varhaisen tuen työmuotoa kokoontui pohtimaan työryhmä syksyllä 2014 ja noista tapaamisista on mieleeni jäänyt lause, jonka Vantaan Psykososiaalisten palvelujen päällikkö tuolloin lausui: ”Me uskomme vantaalaisiin lapsiperheisiin.” Tähän lauseeseen kiteytyy mielestäni koko Vantaan Perhekoutsien toiminta-ajatus. Me uskomme siihen, että vantaalaisissa lapsiperheissä on hurjasti voimavaroja, kykyä selviytyä perhe-elämän pyörteistä ja elämän yllättävistä käänteistä. Toisaalta me myös uskomme, ettei kenenkään tarvitse selviytyä näistä tilanteista yksin. Apua saa pyytää.

Perhekoutsit ovat viime viikkoina tavanneet ihan tavallisia vantaalaisia perheitä ja keskustelleet heidän kanssaan lapsiperheitä askarruttavista asioista. Kannustan teitä rohkeasti tarttumaan koutseja hihasta, kun seuraavan kerran tapaatte heidät esimerkiksi asukaspuistossa tai asuntomessuilla, ja kertomaan, mitä juuri teidän perheenne toivoo. Työ muotoutuu perheiden kanssa yhdessä tehden.