Mietteitä lapsuudesta

Heippa!

Täällä kirjoittelee kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Saimme erinomaisen mahdollisuuden laittaa omat lusikkamme Perhekoutsien blogisoppaan ja päätimme hämmentää sitä kirjoittamalla muutaman sanan lapsuudesta. Nuoresta iästämme huolimatta tuntuu kuin omasta lapsuudesta olisi jo iäisyys aikaa ja omien lapsuusvuosien muisteleminen tuntuu suorastaan nostalgiselta.

Lapsuus on ohikiitävä aikakausi, johon liittyy hyvin paljon oikeuksia ja erittäin vähän velvollisuuksia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa mainitaan erikseen lapsen oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan. Leikkimistä pidetäänkin lapsen tärkeimpänä työnä. Mutta mitä lapsuus oli meidän aikanamme ja miltä nykyajan lapsuus näyttää silmissämme?

Lapsuudesta tulee välittömästi ensimmäisenä mieleen leikkiminen, ulkoilu, kaverit hiekkalaatikoilla ja leikkipuistoissa. Lapsuuden ajan huolet ja murheet olivat lähinnä leluihin ja leikkeihin liittyviä harmituksia. Pettymyksiä, kiukkuja ja vastoinkäymisiä tuli, mutta niistä päästiin yli nopeasti. Meidän ollessamme lapsia, ei ollut olemassa tabletteja ja ipadejä ajanvietteinä, vaan kaikki vapaa-aika käytettiin kavereiden kanssa leikkiessä. Valehtelisimme jos väittäisimme etteikö lapsuudessamme ollut mitään elektronisia pelejä, toki meidänkin lapsuuteen liittyi erilaiset konsolipelit: oli Playstationia ja Nintendoa, Segaa ja Gameboyta. Niiden pelaaminen oli aina huippujuttu, mutta ne eivät silti ikinä vieneet huomiota muilta leikeiltä.

Nykyään lapsuuteen kuuluu mahdollisesti erilaisia elektronisia laitteita ja lapset ovat varsin taitavia niiden käyttämisessä. Tabletit ja ipadit voivat toimia lapsille “kaverina” silloin, kun ei keksi muuta tekemistä. Usein myös kavereiden kanssa vietetty aika saattaa kulua erilaisten tietokone- tai konsolipelien parissa. Tuntuu siltä, että lasten ruutuaika on lisääntynyt huimasti omaan lapsuuteemme verrattuna. Teknologia on kuitenkin kehittynyt ajan myötä ja silläkin on luultavasti yhteyttä ruutuajan lisääntymiseen.

Lapsuuteen kuuluu vahvasti oma perhe. Oman perheen kanssa jaetaan kokemuksia ja vietetään aikaa. Vanhemmat mahdollistavat lapselleen asioiden tapahtumista ja uusia kokemuksia. Ulkomaailma on kehittynyt meidän lapsuudestamme, mutta itse lapsuus on pysynyt samana. Edelleen leikkiä pidetään tärkeässä arvossa ja pyritään lasten hyvinvointiin sekä lasten tasapainoisen kehityksen tukemiseen. Ajat ovat muuttuneet, mutta lapsuuden merkitys on pysynyt samana.

Lapsuudesta ja esimerkiksi ruutuajoista ei pitäisi ottaa paineita. Jos lapsella ruutuaika menee joskus yli suositusten, ei se ole niin vakavaa. On kuitenkin hyvä kannustaa lapsia leikkiin ja osoittaa omalla esimerkillään, että elämä on tässä ja nyt, ipadien ja kännyköiden ulkopuolella.

Helmikuisin terveisin,

Oona, Katariina & Susanna

Perhekoutsin olemus kahvihuoneessa

Blogivieraanamme kesätyttö Ronja kirjoitteli meille tällaisia terveisiä: 

Siitä on nyt noin kuukausi kun Perhekoutsit liittyivät seuraamme tänne Leijaan. Leija on suuri tylsä, ilmeeltään jokseenkin harmaa toimistorakennus keskellä vantaalaista, vihreää peltoa. Täällä toimivat Länsi-Vantaan perheneuvola ja kunnallinen lastenpsykiatria. Kuulostaa kuivakalta, vai mitä? Itse liityin tähän työyhteisöön toukokuun lopussa. Olen siis kesätyttö, toimistoenkeli, lääkärin saneluiden purkaja, kahvinkeittäjä sekä markkinoinnin harjoittelija.

Perhekoutsit saapuivat hiljaiseen ja autioon kahvihuoneeseemme eräänä maanantaiaamuna tehokkaina, motivoituneina ja innokkaina tarttumaan toimeen ja ryhtymään työn touhuun. Kaikki, jotka sattuivat tuolloin olemaan kahvihuoneessa, olivat hiukan järkyttyneitä tapauksesta, mutta innostuneesta mylläkästä jäi kuitenkin mukavan lämmin tunne vaiteliaan ja pöllämystyneen työntekijän sisuksiin.

Kahvimukeja

Upouudet Vantaan Perhekoutsit alkoivat pohtia omaa olemassaoloaan ja identiteettiään ja näitä pohdintoja kuultiin myös kahvihuoneessa. Ennen saapumistaan heidät oli tunnettu ”Varhaisen tuen tiiminä…?”, jonka perässä yleensä tosiaan kuulosti olevan kysymysmerkki, koska kukaan ei oikein tiennyt mikä tämä uusi tiimi on ja mitä se tulee tekemään. Nyt koutsit alkoivat innokkaasti määritellä itseään ja nimesivät itsensä barbababoiksi ja ghostbusterseiksi ja lopulta heille muodostui vahva koutsi-identiteetti.

Perhekoutsin perimmäiseen olemukseen tuntuu kuuluvan vahvasti positiivinen asenne, yhdessä toimiminen, vanhan työkokemuksen peilaaminen uuteen koutsi-identiteettiin ja tekemisen meininki. Koutsit kulkevat Leijassa tiiminä: koutsi ei ilmesty kahvihuoneeseen yksin, vaan koutsilla on aina vähintään yksi toinen koutsi mukana ja jotain hauskaa kerrottavana. Jo pelkkä koutsien näkeminen Leijan käytävillä saa hymyn muiden työntekijöiden huulille. Kun koutsit ovat kahvihuoneessa (tiiminä), sieltä kantautuu iloinen puheensorina ja ajoittainen naurunremakka.

Tervetuloa Leijaan Perhekoutsit, mukavaa, että olette täällä piristämässä kahvihetkiämme!

Me uskomme vantaalaisiin lapsiperheisiin

Vantaan Perhekoutsien työote on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen ja siihen kuuluu vahva tulevaisuusorientaatio. Perhekoutsien esimiehenä ajattelen kuitenkin, että joskus on tärkeää katsoa myös hiukan kauemmas taaksepäin. Mitä onkaan tapahtunut ennen kesäkuun alkua, jolloin Perhekoutsit aloittivat työnsä osana vantaalaista palvelujärjestelmää?

Lapsiperheiden varhaisen tukemisen tärkeys on tiedostettu Vantaalla jo paljon tätä aikaisemmin ja kunnassa on viime vuosina tehty monia perheitä tukevia ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi perheneuvolajonojen lyhentäminen ja lapsiperheiden kotipalvelun saatavuuden parantaminen. Edelleen kuitenkin tuntui, että jotain tarvittaisiin peruspalvelujen ja korjaavien palvelujen välimaastoon. Joku, johon saisi yhteyden helposti, apua nopeasti ja tapaamiset sovittua kunkin perheen kannalta parhaaseen aikaan ja paikkaan. Joku, jolle mikään huoli ei olisi liian pieni. Joku, joka auttaisi tunnistamaan jokaisessa perheessä olevat voimavarat. Joku, joka tukisi löytämään ensimmäiset askeleet kaaoksesta kohti selkeyttä. Tästä jostakusta muodostui Vantaan Perhekoutsit.

Kaaoksesta selkeyteen
Kaaoksesta kohti selkeyttä

Varhaisen tuen työmuotoa kokoontui pohtimaan työryhmä syksyllä 2014 ja noista tapaamisista on mieleeni jäänyt lause, jonka Vantaan Psykososiaalisten palvelujen päällikkö tuolloin lausui: ”Me uskomme vantaalaisiin lapsiperheisiin.” Tähän lauseeseen kiteytyy mielestäni koko Vantaan Perhekoutsien toiminta-ajatus. Me uskomme siihen, että vantaalaisissa lapsiperheissä on hurjasti voimavaroja, kykyä selviytyä perhe-elämän pyörteistä ja elämän yllättävistä käänteistä. Toisaalta me myös uskomme, ettei kenenkään tarvitse selviytyä näistä tilanteista yksin. Apua saa pyytää.

Perhekoutsit ovat viime viikkoina tavanneet ihan tavallisia vantaalaisia perheitä ja keskustelleet heidän kanssaan lapsiperheitä askarruttavista asioista. Kannustan teitä rohkeasti tarttumaan koutseja hihasta, kun seuraavan kerran tapaatte heidät esimerkiksi asukaspuistossa tai asuntomessuilla, ja kertomaan, mitä juuri teidän perheenne toivoo. Työ muotoutuu perheiden kanssa yhdessä tehden.