Ovatko kotiäidit Pisa-menestyksen takana?

Viisas vauva

Suomi on pärjännyt hyvin kansainvälisissä kouluvertailuissa. Suomalaista koulujärjestelmää ihaillaan maailmalla hyvien oppimistulosten ja tasa-arvoistavan vaikutustensa vuoksi. Ja kyllähän Suomen koulujärjestelmässä on valtavasti hyvää. Tunnen monia todella hyviä, motivoituneita ja osaavia opettajia. Ja tiedän useita loistavia kouluja, joissa jo sisäilma huokuu (ehkä joo homettakin, mutta ennen kaikkea) innostusta, arvostusta, oppimisen iloa ja elämän iloa!

Koulu ei silti saa minulta kunniaa kokonaan itselleen. Ennen kouluun menoa suomalaislapsen elämässä tapahtuu paljon hyviä kasvua ja oppimista edistäviä asioita. Suomalainen varhaiskasvatus ansaitsee osansa kunnian kentillä. Oppimisvalmiuksia ja ryhmässä toimimista opitaan paljon päiväkodeissa ja avoimessa varhaiskasvatuksessa. Ja tunnen myös loistavia varhaiskasvatusyksiköitä ja varhaiskasvattajia! Useita.

Suurinta kunnianviittaa sovittelisin kuitenkin kotivanhempien ylle. Ja – sori vaan isät – Suomessa se tarkoittaa lähinnä yksinomaan äitejä. Kotiäitejä. Suomessa lapsen ensimmäiset vuodet kuluvat pitkälti äidin seurassa. Lapsen tuhatta ensimmäistä päivää voi pitää mahdollisuuksien ikkunana. Aikana, jolloin lapsen potentiaalinen oppimiskyky ja kehittymishalu joko kehittyy tai piiloutuu. Tuolloin lapsi muodostaa perustavanlaatuisen mielikuvan itsestään ja maailmasta. Erityisen oleellinen on lapsen ensimmäinen vuosi.

Ja suomalaislasten Pisa-tulosten perusteella oppimiskyky ja kehittymisen halu ovat kohdallaan. Näyttää siltä, että kotiäidit tekevät asioita oikein. Hyvä kotiäidit!

 

Viikon leffavinkki: Michael Moore, Where to Invade Next.

Mainokset

Haaste miehille!

Ferrari

Nyt on taas se aika vuodesta, että on pitänyt huolehtia autojen kesärenkaiden vaihdosta. Joissakin perheissä renkaat on vaihtanut nainen, mutta useimmiten se taitaa olla miesten tekemä homma. Usein myös remontointi ja rakentaminen ovat miesten puuhia. Itse myönnän nauttivani tällaisista konkreettisista tehtävistä, jotka selkeästi valmistuvat.  Se on mukavaa katsella juuri vaihdettuja kesänakkeja auton alla tai ihailla muurattua seinää. ”Minä tein ton!”

Suurinta ylpeyttä ja tyytyväisyyttä olen kuitenkin kokenut, kun jokin juttu on onnistunut lapseni kanssa. Olen vaikka saanut hänet rauhoittumaan yöunille levottoman illan jälkeen tai olemme yhdessä nauraneet samalle asialle tai hän on oppinut kakkaamaan pottaan. Haluatteko nähdä ensimmäisen pottakakan kuvan?

Töissä olen törmännyt perheisiin, joissa miehen rooli ei ole tukenut koko perheen hyvinvointia. Mies on saattanut keskittyä työntekoon, vähätellä yhteistyövanhemmuuden merkitystä, nähdä lapset pieninä aikuisina, toimia lasten kanssa etäisesti tai aikuislähtöisesti.  Syitä tällaiseen roolinottoon on useita, eivätkä ne aina johdu vain miehistä.

Mutta teitä isejä haluaisin kuitenkin haastaa: Jättäkää syksyllä talvirenkaiden vaihto naiselle ja tutustukaa nyt lapseenne syvemmin. Koittakaa ymmärtää lapsenne ajatusmaailmaa, olkaa uteliaita ja menkää lapsen tasolle. Osallistukaa leikkeihin. Ehkä parisuhteesta jo tiedätte, ettei toista ihmistä voi koskaan täysin ymmärtää, mutta lapsen kanssa tässä voi onnistua parhaiten.

Itselläni oman lapseni ymmärtämistä on auttanut paljon vaimoni tokaisu vauvallemme: ”Mitäs meijän sulonen liskoaivo!”  Lapsen aivot ovat kovin erilaiset kuin aikuisen aivot, enkä siis voi edellyttää vauvalta aikuismaista järkeilyä. Vauvan toimintalogiikka on erilaista.  Meistä kaikista löytyvä matelija-aivo on hallitsevampi vauvalla ja vasta paljon myöhemmin lapsen aivorakenteen kehityttyä on mahdollista aikuismainen järkiaivon käyttö.

Todennäköisesti syksyllä käy kuitenkin niin, että perheen mies vaihtaa ne renkaat – lapsensa kanssa.

 

Viikon biisivinkki: Onnellinen loppu, Maj Karman albumilta Peltisydän

Kasvatus on kokeilukulttuuria

Vantaan Perhekoutsit ovat työskennelleet puoli vuotta. Toimintaa on käynnistetty selkeillä tavoitteilla ja väljillä suunnitelmilla. Olemme pyrkineet vantaalaisten perheiden kanssa kehittämään Perhekoutsien työtä. Toiminnassamme on ollut paljon elementtejä kokeilukulttuurista ja palvelumuotoilusta.
Kesällä kuulimme pitkälti pienten lasten perheiltä minkälaista varhaista tukea he tarvitsevat. Tiivistetysti pienten (kotihoitoikäisten) lasten vanhemmat tarvitsevat käytännön apua arkeen, vertaistukea ja kuuntelevaa korvaa. Nyt seuraavana erityisenä tavoitteena on tavoittaa alakouluikäisten lasten vanhempia. Ennakkotietona voin mainita, että keväällä kutsumme kokoon Perhekoutsien Vanhempainraadin, jonka fokuksena on juuri alakouluikäisten lasten perheet.
Uuden työn kehittämisessä on paljon samaa kuin lapsen kasvatuksessa. Tiedämme tavoitteen, mutta emme ihan tiedä miten tavoitteeseen pääsisimme. Kun perheeseen syntyy lapsi, on vanhemmilla eritasoisia tavoitteita. Tavoitteet voivat olla pieniä (lapsi täytyy saada nukkumaan) tai isoja (lapsesta täytyy kasvaa hyvä ihminen). Se miten sen oman kullannupun saa nukkumaan selviää pitkälti kokeilemalla. Tietoa ja vinkkejä on tarjolla siitä, kuinka lapsi pitää nukuttaa. Mutta sinun kullannuppusi on ainutkertainen yksilö, jolla on omat mieltymyksensä. Kaikki vinkit eivät ehkä toimi teillä. Pitää kokeilla ja arvioida. Lapsen kasvatusta ei voi suunnitella tyhjentävästi etukäteen. Lapsi ei ole tyhjä astia, vaan persoona.

Lapsen kasvatuksessa on kyse kasvattajan kyvystä mukautua lapsen kehitystarpeiden mukaan. Kokeilukulttuurissa on kyse kehittäjän kyvystä mukautua asiakkaan tarpeiden ja tavoitteen saavuttamisen mukaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Parisuhteeseen muuten sopii palvelumuotoilun opit. =)

Muotoilkaa itselle oikein mukavat pyhät! Hyvää Joulua!

Haluista ja tarpeista

Metsäpoika

Lapsiperheen elämä pyörii paljon tarpeiden ja halujen ympärillä. Itse asiassa lapsia ei ehkä olisikaan ilman haluja… 😉 Kun halut on täytetty alkaa odotus, joka on täynnä erilaisten tarpeiden ja halujen täyttämistä. Miehet ostavat muutaman uuden auton ja äidit syövät laastia ja lakua keskiyöllä.

Kun lapsi on syntynyt alkaa lapsen tarpeiden tyydyttäminen. Syliä, ruokaa, unta ja kuivaa vaippaa. Ja vähän lisää syliä, ruokaa, unta ja kuivia vaippoja.  Parhaimmillaan vanhempi arvaa vastasyntyneen tarpeen oikein ja osaa tarjota oikeata vaihtoehtoa; syliä, ruokaa, unta tai kuivaa vaippaa.  Oman esikoiseni kanssa kirjasimme ruokailu- ja nukkumisaikoja ylös, jotta osasimme helpommin arvata, mikä tarve mahtaisi olla milloinkin itkun takana. Toimi meillä, vaikka läheiset ihmettelivätkin ”kellontarkkaa” toimintaamme.

Vanhemmilla menee aikaa lapsensa tarpeiden opetteluun. Ja kun ne on saanut suunnilleen haltuun alkaa lapsen tarpeet kehittymään. Vauvasta tulee koko ajan sosiaalisempi, liikkuvampi ja tarkkaavaisempi. Ja pikku hiljaa alkavat lapsen omat haluamiset olemaan isommassa roolissa. Lapsella on tarve uneen ja yksilöllinen tapa nukahtaa, asettua lepäämään. Joku haluaa kuulla laulua, joku haluaa silittelyä, jollekin vanhemman rauhallinen hengitys riittää rauhoittumiseen ja joku haluaa nämä kaikki. Tällaisiin tapoihin – rutiineihin – voivat vanhemmat paljon vaikuttaa.  Lapsen voi ”ohjata” haluamaan asioita, jotka on helppo toteuttaa ja jotka palvelevat arjen sujumista.  Jotkut lapsen haluamiset ovat täysin lapsilähtöisiä. Lapsen temperamenttiin ja omaan luonteeseen liittyviä ja sisäsyntyisiä. Esimerkiksi syöttäessäni omaa kahdeksan kuukautista vauvaani, hän haluaa pitää kädessään omaa lusikkaa. Varaankin yleensä kaksi lusikkaa ruokailuun. Sen lisäksi vauvani haluaisi pitää lautasta kädessänsä ja heilutella lautasta ylösalaisin. Tätä halua en yleensä täytä.

Alle vuotiaan lapsen halua on vielä melko helppo toteuttaa ja rajata. Haasteet multiploituvat uhmaiässä, jolloin lapsi alkaa opettelemaan tahtoamista oikein urakalla. Lapselle tahtoamiset ja haluamiset ovat silloin I.S.O.J.A. asioita. Ne tuntuvat lapselle välttämättömiltä tarpeilta. Mutta parittomien sandaalien käyttämistä syksynsateilla ei ole kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Näissä tilanteissa vanhemmalta vaadittaisiin lehmänhermoista kykyä toimia sovittelijana, neuvottelijana, tuomarina ja poliisina. Kuinkahan Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari pärjäisi uhmaikäisen kanssa?

explosion-147909_640

Kaikessa haastavuudessaan uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe. On kaunista ja ihanaa, kun lapsen oma mieli kasvaa ja kehittyy. Helppo sanoa, kun oma lapsi on vielä 8 kk. Mutta uhmaiästä kyllä selviää – vaikka sitten pienellä Perhekoutsin jeesillä.