Kesäajan toimintaamme

No ohhoh, edellisestä blogistammehan on vierähtänytkin jo kuukausi! hourglass-1289781_640Hupsista keikkaa,
niin se aika vaan rientää.

Meillä on ollut tässä muutamien viikkojen ajan eri syistä johtuen henkilöstövajausta. Tämmöisinä poikkeusaikoina priorisoimme tietysti asiakastyön etusijalle ja bloggaus jää odottamaan parempaa hetkeä. Ilo on ollut huomata, että asiakastyö on saatu pidettyä pienemmästä porukasta huolimatta – ainakin meidän käsityksemme mukaan – ihan hyvällä mallilla. Edelleenkin tapaamisaikoja voi järjestyä jopa samalle viikolle ja ilta-aikoja on saanut koko ajan pisimmilläänkin noin parin viikon odotteluajalla.

playground-197979_640Kesälomat olemme siis jo aloittaneet ja niitä riittää aina tuonne elokuun puoliväliin saakka. Olemme kuitenkin tavoitettavissa läpi kesän eikä meillä ole ns. kesäsulkua, mikä monilla kaupungin toimipisteillä on. Liikumme kesäkaudella asukas- ja leikkipuistoissa eri puolilla Vantaata. Olisiko sinulla vinkkejä suosituista leikkipuistoista?

calendar-308517_640
Puhelinpäivystyksemme koutsipuhelimessa 043-8266279 on toiminnassa arkipäivisin siten, että vastaamme puheluihin heti, mikäli se on mahdollista. Joka tapauksessa tsekkaamme meille soitetut puhelut ja saamamme viestit joka arkipäivä. Vastauksemme tai takaisinsoittomme pitäisi siis pääsääntöisesti tulla samana tai seuraavana arkipäivänä. Päivittäinen päivystysaikamme vaihtelee kesällä työaikojemme mukaan.

Meille on koko vuoden ajan tullut säännöllisen epäsäännöllisesti viestiä, että meille ei saa lähetettyä sähköpostia. Ymmärtääksemme nämä tapaukset ovat olleet kuitenkin melko harvinaisia. Asia on selviteltävänä. Mikäli juuri sinulle kävisi näin, eikä sähköpostin lähettäminen onnistu osoitteeseen vantaan.perhekoutsit@vantaa.fi, niin lähestythän meitä esim. facebook- tai vaikkapa tekstiviestillä, jossa voit kertoa oman sähköpostisi / puhelinnumerosi / facebook-yhteystietosi, mistä tavoitamme sinut parhaiten.sun-151763_640

Mukavaa kesää, kesälomaa ja myös työssäolemista, jos se kesääsi kuuluu!

t. Vantaan Perhekoutsit

 

Mainokset

Helpompaa arkea, t.Perhekoutsit

Me koutsit olemme päässeet osallistumaan ohjaajan roolissa muutamaan keskusteluryhmään päiväkodeissa. Keskusteluryhmä on voitu järjestää avoimen päiväkodin avoimena tapahtumana tai tietyn päiväkodin tiety(i)lle ryhmille suunnattuna keskusteluryhmänä. Aiheet ovat olleet mahdollisimman lähellä ihan tavallista arkea; esim. rajat, rutiinit, tunteet, uni ja ruoka.

spill-499373_1280On ollut mukava huomata, kuinka yhden vanhemman ääneen lausuma rasittava hetki on saanut muilta läsnäolijoilta hyväksyvää nyökyttelyä – ”ymmärrän tasan mitä tarkoitat”. Hänen lopettaessaan kertomisensa, toinen voi jatkaa siitä, miten samankaltainen tilanne heillä on ollut. Se ymmärrys ja myötätunto on jotain sellaista, jota on helpointa saada kutakuinkin samassa elämäntilanteessa olevalta toiselta ihmiseltä ja siitä saa voimaa arkeen. On myös joskus vapauttavaa saada nauraa omille puutteilleen vanhempana – sillä tuskinpa sitä täydellistä vanhempaa on vielä löytynyt. On helpottavaa, kun voi tuntea, ettei ole yksin näiden vaikeiden hetkien kanssa; joku ymmärtää minua.

Se, mikä näissä ryhmissä on ollut myös hedelmällistä, ovat ratkaisuehdotukset. Useimpiin esille nousseisiin tavanomaisiin arjen tilanteisiin on löytynyt joltakulta toiselta vanhemmalta tai meiltä ohjaajilta joku mahdollinen tapa toimia, jota voi kokeilla arkea helpottamaan. Jollakin vanhemmista voi olla myös jo isomman sisaruksen kanssa läpikäytplaymobil-451203_1280y tilanne ja heillä on toiminut jokin ratkaisu. Me ohjaajatkin olemme vanhempia ja sen lisäksi ammatin kautta tulee joitakin asioita opittuina. Ainakin jotkut vanhemmista ovat saaneet heti arjen ongelmakohtiin helpotusta.

Tämä on mielestäni juuri se juttu, mikä on meidän koutsauksessakin olennaista: etsitään niitä pieniä helpotuksia nykyiseen arjen tilanteeseen, jotta voimavaroja vapautuisi edes hieman johonkin muuhun. Jotkut jutut tulevat vinkeistä, jotkut jonkin uuden näkökulman löytämisestä, toiset taas vaativat jonkin aikaa kestävää harjoittelua. Harjoittelun aikana kuljemme rinnalla ja tsemppaamme – vähän kuin personal trainerit!

En malta olla lainaamatta tähän loppuun yhdestä saamastamme asiakaspalautteesta näitä sanoja, jotka lämmittävät kyllä koutsin mieltä:

”Kiitos kauheasti saamastamme jeesistä, se pelasti meidän arjen!”

hands-1179560_640

Mietteitä lapsuudesta

Heippa!

Täällä kirjoittelee kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Saimme erinomaisen mahdollisuuden laittaa omat lusikkamme Perhekoutsien blogisoppaan ja päätimme hämmentää sitä kirjoittamalla muutaman sanan lapsuudesta. Nuoresta iästämme huolimatta tuntuu kuin omasta lapsuudesta olisi jo iäisyys aikaa ja omien lapsuusvuosien muisteleminen tuntuu suorastaan nostalgiselta.

Lapsuus on ohikiitävä aikakausi, johon liittyy hyvin paljon oikeuksia ja erittäin vähän velvollisuuksia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa mainitaan erikseen lapsen oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan. Leikkimistä pidetäänkin lapsen tärkeimpänä työnä. Mutta mitä lapsuus oli meidän aikanamme ja miltä nykyajan lapsuus näyttää silmissämme?

Lapsuudesta tulee välittömästi ensimmäisenä mieleen leikkiminen, ulkoilu, kaverit hiekkalaatikoilla ja leikkipuistoissa. Lapsuuden ajan huolet ja murheet olivat lähinnä leluihin ja leikkeihin liittyviä harmituksia. Pettymyksiä, kiukkuja ja vastoinkäymisiä tuli, mutta niistä päästiin yli nopeasti. Meidän ollessamme lapsia, ei ollut olemassa tabletteja ja ipadejä ajanvietteinä, vaan kaikki vapaa-aika käytettiin kavereiden kanssa leikkiessä. Valehtelisimme jos väittäisimme etteikö lapsuudessamme ollut mitään elektronisia pelejä, toki meidänkin lapsuuteen liittyi erilaiset konsolipelit: oli Playstationia ja Nintendoa, Segaa ja Gameboyta. Niiden pelaaminen oli aina huippujuttu, mutta ne eivät silti ikinä vieneet huomiota muilta leikeiltä.

Nykyään lapsuuteen kuuluu mahdollisesti erilaisia elektronisia laitteita ja lapset ovat varsin taitavia niiden käyttämisessä. Tabletit ja ipadit voivat toimia lapsille “kaverina” silloin, kun ei keksi muuta tekemistä. Usein myös kavereiden kanssa vietetty aika saattaa kulua erilaisten tietokone- tai konsolipelien parissa. Tuntuu siltä, että lasten ruutuaika on lisääntynyt huimasti omaan lapsuuteemme verrattuna. Teknologia on kuitenkin kehittynyt ajan myötä ja silläkin on luultavasti yhteyttä ruutuajan lisääntymiseen.

Lapsuuteen kuuluu vahvasti oma perhe. Oman perheen kanssa jaetaan kokemuksia ja vietetään aikaa. Vanhemmat mahdollistavat lapselleen asioiden tapahtumista ja uusia kokemuksia. Ulkomaailma on kehittynyt meidän lapsuudestamme, mutta itse lapsuus on pysynyt samana. Edelleen leikkiä pidetään tärkeässä arvossa ja pyritään lasten hyvinvointiin sekä lasten tasapainoisen kehityksen tukemiseen. Ajat ovat muuttuneet, mutta lapsuuden merkitys on pysynyt samana.

Lapsuudesta ja esimerkiksi ruutuajoista ei pitäisi ottaa paineita. Jos lapsella ruutuaika menee joskus yli suositusten, ei se ole niin vakavaa. On kuitenkin hyvä kannustaa lapsia leikkiin ja osoittaa omalla esimerkillään, että elämä on tässä ja nyt, ipadien ja kännyköiden ulkopuolella.

Helmikuisin terveisin,

Oona, Katariina & Susanna

Kiukuttaako?

Kiukkumittari

Kiukku on yksi tunne muiden joukossa ja siten yhtä sallittu kuin muutkin tunteet. Silti lapsen uhma-/kiukkukohtaukset ovat yksi yleisimmistä aiheista, joista perheiden kanssa keskustelemme. Miksi ne ovat vaikeita tilanteita ja mitä asiassa sitten voi tehdä?

  • Ihan ensiksi pohtisin hieman lapsen lähiympäristön henkilöitä. Löytyykö sukulaisista erilaisia temperamentteja omaavia aikuisia. Joskus apu voi löytyä ihan siitä, että ymmärtää itsensä ja lapsensa temperamenttieron. Jos lapsi kiihtyy nopeasti ja itse on huomattavasti rauhallisempi, voi kiukkukohtauksia olla rankempi vastaanottaa. Toisaalta rauhallisuus voi tuoda juuri sen riittävän kärsivällisyyden, jolloin temperamenttiero voi kääntyä vahvuudeksi.
  • Aina ymmärrys ei löydy temperamenteista. Seuraavaksi kannattaa tutkiskella kaikkia henkilöitä, jotka antavat lapselle mallia siitä, miten käyttäydytään, kun kiukku kasvaa. Miten vanhemmat itse toimivat suuttuessaan? Tuleeko huutoa herkästi? Millaisen mallin annat lapselle siitä, miten suuttuneena kuuluu käyttäytyä? Vähintä, mitä jokaisen vanhemman tulisi mielestäni tehdä, on harjoitella hillitsemään omaa käyttäytymistään. Voimme tehdä omasta hermostumisestamme samalla kasvattavan hetken, kun sanoitamme sitä, kuinka nyt on niin kiukkuinen olo, että täytyy vähän rauhoittua tms. Toki lapsella on myös paljon muita malleja kuin vanhemmat, mutta harjoittelu kannattaa yleensä aloittaa itsestä. Aika monella meistä sitä parannettavaa ja harjoiteltavaa löytyy jo itsestä.
  • Entäpä sitten, kun on jo treenattu ja näytetty lapselle mallia – ja silti lapsella menee yli. Ja ehkä juuri kun meillä oli ollut oikein mukava leikki- tai pelituokio hänen kanssaan ja tuleekin sitten se pettymys, joka salamannopeasti kehittyy kiukutteluksi ja lapsi alkaa raivota, heitellä esineitä, huutaa ja ehkä jopa lyödä. Mitä sitten? Mitä aikuinen voi tehdä silloin?

    Mielestäni ensisijaista on, että aikuinen pysyy rauhallisena – empatia on erittäin hyvä lisä. Itselläni rauhallisena ja empaattisena pysymistä auttaa ajatus siitä, että lapsen tunteiden säätelyjärjestelmä on vielä kehittymässä ja sitä keskeneräisempi, mitä pienemmästä lapsesta on kysymys. Aikuisen täytyy tarvittaessa suojata paitsi itseään myös lasta tai muita lähellä olevia henkilöitä vaaratilanteilta. Se tulisi kyetä tekemään rauhallisesti ja empaattisesti suhtautuen – ei itse vihastuen tilanteesta. (Toki toiminta itse riittävän nopeaa!) Miksi näin? Koska tunnekuohun tullessa sillä voimakkuudella, että lapsen säätely pettää, hän on tavallaan poissa tolaltaan, poissa raiteiltaan. Tuolloin lapsi kaipaa turvallista tilaa, missä palata takaisin raiteilleen. Takaisin ”normaaliin” olotilaan on se, mitä sekä lapsi että aikuinen haluavat, joten tavoite on molemmilla sama. Aikuisen pysyessä rauhallisena, lapsen rauhoittuminen nopeutuu. Tällä perustelen itselleni rauhallisena pysymistä silloin kun on kiire. Haluanko todellisuudessa hitaamman vai nopean kaavan mukaan käsitellä tämän kiukun.

    Jos lapsi sietää aikuiselta apua, kuten syliä, kosketusta tai puhetta, näitä kannattaa ilman muuta tarjota hänelle avuksi. Jos nämä suututtavat enemmän, anna lapsen vain olla riittävän lähellä, jotta oma rauhallisuutesi näkyy. Voit myös sanoittaa lapselle tunnetta: ”Harmi kun sulle tuli nyt noin iso kiukku, miten me saataisiin sun olo paremmaksi?” Jos lapsi pystyy kiukultaan kokeilemaan tyynyn lyömistä, jalan polkemista lattiaan, paikallaan hyppelyä, sanomalehtien repimistä, kiukun huutamista wc-pönttöön ja alas vetäisyä, suosittelen kokeilemaan. Joskus turvallisuuden nimissä lapsen joutuu ottamaan syliin, vaikka hän ei sitä haluaisikaan. Sitäkin tilannetta varten voi ennakolta, lapsen parempina hetkinä, harjoitella jonkin sylileikin tai jopa –hassuttelun, jonka avulla tilanteesta ei tule niin ikävä sävyltään vaan lapselle sopiva keino päästä takaisin raiteilleen. Kiukun rauhoituttua asiasta voi jutella lapsen ikätason mukaisesti ja kerrata vielä, mitä kiukkuisena ei saa tehdä ja mitä taas saa tehdä.

  • No entä kun se hermo sitten meni myös siltä aikuiselta, kun ei vaan kestänyt juuri tänään syystä tai toisesta enää yhtään kiukuttelua? Myös aikuinen menee tavallaan pois raiteiltaan suuttuessaan. Ainakin hän (samoin kuin lapsi) jättää hyödyntämättä aivojensa kehittyneemmät osat ja siirtyy toiminnassaan ns. liskoaivoille. Aikuinen ei siis pysty hyödyntämään omaa osaamistaan ja hänenkin toimintakykynsä on hetkellisesti rajoittunut. Siksi siis ensisijainen tehtävä on rauhoittaa itsensä ensin. Tässä voi myös puhua sitä omaa rauhoittumisprosessiaan ääneen, jolloin lapsi saattaa ajan kanssa ottaa siitäkin mallia. Joillakin toimii laulaminen tai hyräily hermoja rauhoittavana. Myös omaan hengitykseen keskittyminen (etenkin uloshengitykseen) voi auttaa. Ja toki aikuinenkin voi hyppiä vähän tasajalkaa, jos se helpottaa. Sillä tilanne saattaakin laueta nopeasti nauruksi, vaikka molemmille!
  • Muuta kiukkukohtauksiin liittyvää harjoittelua lasten kanssa on tilanteiden ennakointi. Lapsen on vaikea ymmärtää eilen/huomenna/kahden tunnin kuluttua/kohta – erilaisia ajan määreitä. Siksi jokin jo sovittu tunnin kuluttua tapahtuva tulee lapselle kuitenkin ikään kuin yhtäkkiä ja siitä voi syntyä pettymys ja kiukku. Ennakointi on asiana sen verran laaja, että siitä voisi kirjoitella ihan omankin bloginsa. Erilaisia keinoja ja apuvälineitä (kuvien käyttöä, tiimalaseja, viikkokalentereita, ajastimia ym.) voi käyttää ennakoinnissa – unohtamatta arjen rutiinien tuttua järjestystä. Ennakoinnista löytyy paljon luettavaa myös netistä ja koutsit auttavat myös suunnittelemaan teille sopivia keinoja!

Kiukkukohtaukset – ne kuuluvat siis lasten ja aikuistenkin elämään. Ne ovat voimakkaita kasvun paikkoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Toivotan teille mahdollisimman mukavia harjoitteluhetkiä aiheen parissa. Jos haluatte, niin me koutsit tsempataan ja tuetaan teitä mielellään harjoittelussa. Voimme myös yhdessä kanssanne yrittää keksiä niitä yksilöllisiä – juuri teidän perheellenne – soveltuvia toimintoja ja ratkaisuja, joiden avulla arki sujuisi paremmin. Ota yhteyttä!

Lisälukemista:

Kaksi kirjaa

Hetki arjessa – läsnälon voima

Tapahtui eräänä päivänä Vantaan Perhekoutsien vierailulla avoimen varhaiskasvatuksen toimipisteessä:

Keskustelimme  vanhemman kanssa siitä, miten hyvin pieni lapsi on jaksanut leikkiä pelkällä pallolla ja istuintyynykasalla jo pitkän tovin (ainakin suhteutettuna leikkijän ikään). Aina ei todellakaan tarvita kummoisia juttuja leikin mahdollistamiseen. Leikin aikana lapsi otti hetkellisiä katse- ja/tai kosketuskontakteja aikuiseen useita kertoja, mutta leikki jatkui hyväntuulisena.

Pohdimme myös sitä, kauanko leikki olisi kestänyt, jos aikuinen ei olisikaan ollut läsnä ja valmiina vastaamaan lapsen kontaktin tarpeeseen? Jos aikuinen olisi lapsen leikkiessä vaikkapa selaillut kännykkää, tai kotioloissa vaikkapa katsellut televisiota tai lukenut kirjaa?

Sitäkö se on, se läsnäolon voima?Taidetalo_Pessi-1920_3422_7[1]

Lahoavia vaiheita

”Just kun joku alkaa toimia, tulee vähintäänkin joku flunssa, joka sekoittaa pakan.”

Tämä on muistini mukaan tarkka lainaus eräältä käynniltämme avoimessa päiväkodissa. Lause liittyy siihen, kuinka kasvavan lapsen kanssa vanhempi haastetaan aina vaan mukauttamaan toimintaansa ja opettelemaan uusia tapoja ja rutiineja. Kun juuri opittiin hyvä systeemi selvitä hampaiden puhkeamisesta, tuleekin uusi vaihe.  Seisomaan nouseminen, päätön säntäily – hups, joko mentiin ylivilkkauden puolelle? – no ei menty, se olikin vaan taas yksi vaihe. 🙂 Ja näitä vaiheita jatkuu: uhmaikä, eskarin ja koulun aloitus, murrosikä jne.  Puhumattakaan niistä muista ohimenevistä vaiheista, kuten flunssat, mahataudit, korvatulehdukset, vesirokot ym. Ja vielä ne koko perhettä koskevat muutokset: sisaruksen syntymä, lemmikin hankinta, kodin vaihto tai vanhempien ero.Sienet kannossa2

Vanhemmuus on jatkuvaa muutoksessa elämistä. Se on sitä, että on vahvasti läsnä, haistelee tuulia ja tunnustelee, vieläkö tämä systeemi toimii vai onko aika muuttaa jotain. Se on oman lapsensa tuntemista läpikotaisin ja oman elämänkokemuksen vaivihkaista siirtymistä kasvavan lapsen käyttöön – hänen haluamiltaan osin. Se on uuden luomista, jatkuva prosessi. Se on kärsivällisyyttä, uudelleen aloittamista, toistoa – ja vielä vähän kärsivällisyyttä. Se on sitä, että uskaltaa heittää tarpeettomaksi käyneen rutiinin romukoppaan ja antaa menneiden juttujen lahota. Siitä vanhemmuudesta ne meidän kasvavat jälkeläisemme saavat sitä vahvaa elämän eliksiiriä, jonka avulla he vuorostaan kasvavat kohti uusia, omia ulottuvuuksiaan.

Tarvitaanko teillä muutosta – riittääkö luottamus?

Totuttu elämäntapa rutiineineen on tuttu ja turvallinen – myös kuormittavine ja negatiivisine hetkineen. Joskus tulee se hetki, että jokin asia elämässä kaipaa muutosta.

Muutos voi tuoda mukanaan paljonkin hämmennystä. Etenkin, jos se lähtee vain yhdestä henkilöstä ja tulee toisille uutena – ehkä jopa yllättäen. Tilanne voi tulla hiljaa hiipien, lapsen kasvaessa isommaksi, ja tavallaan yllättää vanhemman. Kyseessä voi olla myös parisuhteen rakoilu, jolloin toinen vanhemmista pohtii yrittäisikö vielä yhdessä vai olisiko ero parempi vaihtoehto. Voi myös olla, että vanhempi huomaa lapsen ylittäneen oletettuja tai sovittuja rajoja ja pohtii, miten jatkossa sama ei toistuisi. Käsillä on siis tilanne, jossa tarvitaan jonkinlaista muutosta. Yksi koossa pitävä voima muutoksessa – hämmennyksen keskellä – on luottamus; luottamus itseen ja/tai puolisoon, luottamus hyvään, luottamus omaan vanhemmuuteen ja perheen rakkauteen ja kunnioitukseen. Ajattele vaikkapa perhosta; kuinka vahvalla luottamuksella toukka koteloituu tulevaa muutosprosessiaan varten. Joskus voi käydä niinkin, että luottamus ei riitä ja hyvä muutosyritys voi kaatua.

Onko sinulla tunne, että ”pitäisi tehdä jotain”? Jokin asia kaipaisi muutosta? Eikö luottamuksesi riitä aloittamaan tai viemään läpi muutosta?  Pohditko kenties mihin suuntaan muutosta pitäisi tehdä? Jos tämä tilanne liittyy perheen arkeen, tapoihin, rutiineihin, toimintaan tai omaan toimintaasi vanhempana, saattaisi Perhekoutsi olla hyvä tukihenkilö vahvistamaan tarvittavaa luottamusta. Olemme täällä juuri teitä varten, vantaalaiset lapsiperheet. Yhdessä tuo toivottu muutos voi olla helpompi toteuttaa. Viittasin aiemmin myös parisuhteen rakoiluun. Niissä tilanteissa suosittelen kääntymään suoraan parisuhdeasiantuntijoiden puoleen. Vanhemmuuden tukijana Perhekoutsi voi toimia monenlaisissa perheissä, myös eroperheissä. Silloin Perhekoutsi voisi olla lapsen näkökulman vahvistaja vanhempien neuvotteluissa ja auttaa löytämään riittävän hyviä ratkaisuja arkeen.

Siispä kilauta Koutsille tai viesteile ja kerro ajatuksistasi. Kuulostele, olisiko joku meistä Koutseista Sinun luottamuksesi arvoinen oman muutoksesi tukija ja vahvistaja. Otetaanko yhdessä askeleita toivomaanne muutoksen suuntaan?

Perhonen
Perhonen – yksilön muutoksen mestari?