Haaste miehille!

Ferrari

Nyt on taas se aika vuodesta, että on pitänyt huolehtia autojen kesärenkaiden vaihdosta. Joissakin perheissä renkaat on vaihtanut nainen, mutta useimmiten se taitaa olla miesten tekemä homma. Usein myös remontointi ja rakentaminen ovat miesten puuhia. Itse myönnän nauttivani tällaisista konkreettisista tehtävistä, jotka selkeästi valmistuvat.  Se on mukavaa katsella juuri vaihdettuja kesänakkeja auton alla tai ihailla muurattua seinää. ”Minä tein ton!”

Suurinta ylpeyttä ja tyytyväisyyttä olen kuitenkin kokenut, kun jokin juttu on onnistunut lapseni kanssa. Olen vaikka saanut hänet rauhoittumaan yöunille levottoman illan jälkeen tai olemme yhdessä nauraneet samalle asialle tai hän on oppinut kakkaamaan pottaan. Haluatteko nähdä ensimmäisen pottakakan kuvan?

Töissä olen törmännyt perheisiin, joissa miehen rooli ei ole tukenut koko perheen hyvinvointia. Mies on saattanut keskittyä työntekoon, vähätellä yhteistyövanhemmuuden merkitystä, nähdä lapset pieninä aikuisina, toimia lasten kanssa etäisesti tai aikuislähtöisesti.  Syitä tällaiseen roolinottoon on useita, eivätkä ne aina johdu vain miehistä.

Mutta teitä isejä haluaisin kuitenkin haastaa: Jättäkää syksyllä talvirenkaiden vaihto naiselle ja tutustukaa nyt lapseenne syvemmin. Koittakaa ymmärtää lapsenne ajatusmaailmaa, olkaa uteliaita ja menkää lapsen tasolle. Osallistukaa leikkeihin. Ehkä parisuhteesta jo tiedätte, ettei toista ihmistä voi koskaan täysin ymmärtää, mutta lapsen kanssa tässä voi onnistua parhaiten.

Itselläni oman lapseni ymmärtämistä on auttanut paljon vaimoni tokaisu vauvallemme: ”Mitäs meijän sulonen liskoaivo!”  Lapsen aivot ovat kovin erilaiset kuin aikuisen aivot, enkä siis voi edellyttää vauvalta aikuismaista järkeilyä. Vauvan toimintalogiikka on erilaista.  Meistä kaikista löytyvä matelija-aivo on hallitsevampi vauvalla ja vasta paljon myöhemmin lapsen aivorakenteen kehityttyä on mahdollista aikuismainen järkiaivon käyttö.

Todennäköisesti syksyllä käy kuitenkin niin, että perheen mies vaihtaa ne renkaat – lapsensa kanssa.

 

Viikon biisivinkki: Onnellinen loppu, Maj Karman albumilta Peltisydän

”Dlfldöxlfkqkqkxnkfkqkzkxifrlaözöcos”

baby-84552_1280

Löysin twitteristä Vauvan. Ryhdyin seuraaman Vauvaa.

Vauvan elämä liikkuu rinnan, nukkumisen ja kakkaamisen välillä. Ja iso osa vauvan elämää on seurata vanhempiaan ja yrittää avata  keskustelua heidän kanssaan; ”Dlfldöxlfkqkqkxnkfkqkzkxifrlaözöcos”. Vauvan ymmärtäminen on joskus vaikeaa. Niin on myös vanhemmankin lapsen ymmärtäminen välillä vaikeaa. Kuinka useasti ollenkaan entisessä työssäni torunut lasta, jolla on aidosti hyvät aikeet. Hävettää. Onneksi lapsikin osaa antaa anteeksi. Jos vaan aikuinen osaa pyytää.

Olisi mukavaa, jos kännykkään voisi ladata ohjelman, joka avaisi reaaliaikaisesti lapsen sisäisen maailman. Kun lapsi tiputtelee astioita keittiössä ja olemme juuri ärjähtämässä ”MITÄ OIKEIN SÄHELLÄT!!, kännykkä piippaisi ja ilmoittaisi; ”Haluan olla tarpeellinen ja auttaa ihanaa ja kiireistä äitiäni tiskaamalla, mutta en osaa rauhoittua oppiakseni tiskaamisen taidon, jonka kovasti haluaisin oppia. Voitko auttaa minua oppimaan, äiti?”.

Tosiasiassa kännykät taitavat kuitenkin enemmän haitata lapsemme ymmärtämistä, kuin auttaa siinä. Lapsen aivoituksista pääsee jyvälle olemalla läsnä, seuraamalla lasta, tekemällä asioita lapsen kanssa, olemalla avoimena lapselle. Perhearjessa zen-tilainen läsnäolo ja avoimuus ei ole aina itsestään selvyys. Vanhemman huomiota tarvitaan muuallakin. Miten tasapainoilla huomiota vaativien asioiden ristitulessa?!

Perhekoutsin kanssa voi keskustella arkensa organisoimisesta. Perhekoutsi voi ”tulkata” lapsen käytöstä. Perhekoutsi ei ehkä tiedä valmiita vastauksia, mutta voi auttaa vanhempaa itse löytämään vastauksensa. Kokeile rohkeasti Perhekoutsia. Ja seuraa myös vauvaa, @vauvatwiittaa.