Kategoria: Vanhemmuus

Haaste miehille!

Perhekoutsi TuroJätä kommentti

Ferrari

Nyt on taas se aika vuodesta, että on pitänyt huolehtia autojen kesärenkaiden vaihdosta. Joissakin perheissä renkaat on vaihtanut nainen, mutta useimmiten se taitaa olla miesten tekemä homma. Usein myös remontointi ja rakentaminen ovat miesten puuhia. Itse myönnän nauttivani tällaisista konkreettisista tehtävistä, jotka selkeästi valmistuvat.  Se on mukavaa katsella juuri vaihdettuja kesänakkeja auton alla tai ihailla muurattua seinää. ”Minä tein ton!”

Suurinta ylpeyttä ja tyytyväisyyttä olen kuitenkin kokenut, kun jokin juttu on onnistunut lapseni kanssa. Olen vaikka saanut hänet rauhoittumaan yöunille levottoman illan jälkeen tai olemme yhdessä nauraneet samalle asialle tai hän on oppinut kakkaamaan pottaan. Haluatteko nähdä ensimmäisen pottakakan kuvan?

Töissä olen törmännyt perheisiin, joissa miehen rooli ei ole tukenut koko perheen hyvinvointia. Mies on saattanut keskittyä työntekoon, vähätellä yhteistyövanhemmuuden merkitystä, nähdä lapset pieninä aikuisina, toimia lasten kanssa etäisesti tai aikuislähtöisesti.  Syitä tällaiseen roolinottoon on useita, eivätkä ne aina johdu vain miehistä.

Mutta teitä isejä haluaisin kuitenkin haastaa: Jättäkää syksyllä talvirenkaiden vaihto naiselle ja tutustukaa nyt lapseenne syvemmin. Koittakaa ymmärtää lapsenne ajatusmaailmaa, olkaa uteliaita ja menkää lapsen tasolle. Osallistukaa leikkeihin. Ehkä parisuhteesta jo tiedätte, ettei toista ihmistä voi koskaan täysin ymmärtää, mutta lapsen kanssa tässä voi onnistua parhaiten.

Itselläni oman lapseni ymmärtämistä on auttanut paljon vaimoni tokaisu vauvallemme: ”Mitäs meijän sulonen liskoaivo!”  Lapsen aivot ovat kovin erilaiset kuin aikuisen aivot, enkä siis voi edellyttää vauvalta aikuismaista järkeilyä. Vauvan toimintalogiikka on erilaista.  Meistä kaikista löytyvä matelija-aivo on hallitsevampi vauvalla ja vasta paljon myöhemmin lapsen aivorakenteen kehityttyä on mahdollista aikuismainen järkiaivon käyttö.

Todennäköisesti syksyllä käy kuitenkin niin, että perheen mies vaihtaa ne renkaat – lapsensa kanssa.

 

Viikon biisivinkki: Onnellinen loppu, Maj Karman albumilta Peltisydän

Kysymyksiä ja vastauksia

Perhekoutsi_AnneJätä kommentti

Kysymyksiä ja vastauksia

Usein kun selailen facebookia, niin ihailen kuinka näppärästi monet hyödyntävät siellä saatavilla olevaa tietoa muilta ihmisiltä.

Erilaisissa asuinalueyhteisöissä näkee kuinka nerokkaasti haetaan esim. viikonlopun lapsiperhevieraille retkisänkyä tai lastenturvaistuinta lainaksi pientä korvausta vastaan.  Harvoin julkista liikennettä käyttävä saattaa olla sormi suussa aikataulujen ja reittien kanssa, mutta ei hätää, yhteisöistä löytyvät asiantuntijat tähänkin asiaan. Apua tarvitseva saa apua ja toinenkin saa hyvän mielen kun voi olla avuksi. Molemmat siis voittavat. Hyvä me!

Entä silloin kun kysymyksiin ei ole suoria vastauksia?

Meiltä perhekoutseilta kysytään usein myös asioita, joihin emme tiedä vastauksia. Monesti yhteydenottajakaan ei välttämättä ole vailla vastausta, vaan enemmänkin ihmistä jolle saa puhua ja sitä kautta löytää itse omat vastauksensa. Näitä keskusteluja meidän koutsaus on parhaimmillaan; uusia näkökulmia, lapsen käytöksen ”tulkkaamista” vanhemmalle, arjen haasteissa kannattelua..

…mitä muuta, soita ja päätä sinä!

Kiukuttaako?

Perhekoutsi_JaanaJätä kommentti

Kiukkumittari

Kiukku on yksi tunne muiden joukossa ja siten yhtä sallittu kuin muutkin tunteet. Silti lapsen uhma-/kiukkukohtaukset ovat yksi yleisimmistä aiheista, joista perheiden kanssa keskustelemme. Miksi ne ovat vaikeita tilanteita ja mitä asiassa sitten voi tehdä?

  • Ihan ensiksi pohtisin hieman lapsen lähiympäristön henkilöitä. Löytyykö sukulaisista erilaisia temperamentteja omaavia aikuisia. Joskus apu voi löytyä ihan siitä, että ymmärtää itsensä ja lapsensa temperamenttieron. Jos lapsi kiihtyy nopeasti ja itse on huomattavasti rauhallisempi, voi kiukkukohtauksia olla rankempi vastaanottaa. Toisaalta rauhallisuus voi tuoda juuri sen riittävän kärsivällisyyden, jolloin temperamenttiero voi kääntyä vahvuudeksi.
  • Aina ymmärrys ei löydy temperamenteista. Seuraavaksi kannattaa tutkiskella kaikkia henkilöitä, jotka antavat lapselle mallia siitä, miten käyttäydytään, kun kiukku kasvaa. Miten vanhemmat itse toimivat suuttuessaan? Tuleeko huutoa herkästi? Millaisen mallin annat lapselle siitä, miten suuttuneena kuuluu käyttäytyä? Vähintä, mitä jokaisen vanhemman tulisi mielestäni tehdä, on harjoitella hillitsemään omaa käyttäytymistään. Voimme tehdä omasta hermostumisestamme samalla kasvattavan hetken, kun sanoitamme sitä, kuinka nyt on niin kiukkuinen olo, että täytyy vähän rauhoittua tms. Toki lapsella on myös paljon muita malleja kuin vanhemmat, mutta harjoittelu kannattaa yleensä aloittaa itsestä. Aika monella meistä sitä parannettavaa ja harjoiteltavaa löytyy jo itsestä.
  • Entäpä sitten, kun on jo treenattu ja näytetty lapselle mallia – ja silti lapsella menee yli. Ja ehkä juuri kun meillä oli ollut oikein mukava leikki- tai pelituokio hänen kanssaan ja tuleekin sitten se pettymys, joka salamannopeasti kehittyy kiukutteluksi ja lapsi alkaa raivota, heitellä esineitä, huutaa ja ehkä jopa lyödä. Mitä sitten? Mitä aikuinen voi tehdä silloin?

    Mielestäni ensisijaista on, että aikuinen pysyy rauhallisena – empatia on erittäin hyvä lisä. Itselläni rauhallisena ja empaattisena pysymistä auttaa ajatus siitä, että lapsen tunteiden säätelyjärjestelmä on vielä kehittymässä ja sitä keskeneräisempi, mitä pienemmästä lapsesta on kysymys. Aikuisen täytyy tarvittaessa suojata paitsi itseään myös lasta tai muita lähellä olevia henkilöitä vaaratilanteilta. Se tulisi kyetä tekemään rauhallisesti ja empaattisesti suhtautuen – ei itse vihastuen tilanteesta. (Toki toiminta itse riittävän nopeaa!) Miksi näin? Koska tunnekuohun tullessa sillä voimakkuudella, että lapsen säätely pettää, hän on tavallaan poissa tolaltaan, poissa raiteiltaan. Tuolloin lapsi kaipaa turvallista tilaa, missä palata takaisin raiteilleen. Takaisin ”normaaliin” olotilaan on se, mitä sekä lapsi että aikuinen haluavat, joten tavoite on molemmilla sama. Aikuisen pysyessä rauhallisena, lapsen rauhoittuminen nopeutuu. Tällä perustelen itselleni rauhallisena pysymistä silloin kun on kiire. Haluanko todellisuudessa hitaamman vai nopean kaavan mukaan käsitellä tämän kiukun.

    Jos lapsi sietää aikuiselta apua, kuten syliä, kosketusta tai puhetta, näitä kannattaa ilman muuta tarjota hänelle avuksi. Jos nämä suututtavat enemmän, anna lapsen vain olla riittävän lähellä, jotta oma rauhallisuutesi näkyy. Voit myös sanoittaa lapselle tunnetta: ”Harmi kun sulle tuli nyt noin iso kiukku, miten me saataisiin sun olo paremmaksi?” Jos lapsi pystyy kiukultaan kokeilemaan tyynyn lyömistä, jalan polkemista lattiaan, paikallaan hyppelyä, sanomalehtien repimistä, kiukun huutamista wc-pönttöön ja alas vetäisyä, suosittelen kokeilemaan. Joskus turvallisuuden nimissä lapsen joutuu ottamaan syliin, vaikka hän ei sitä haluaisikaan. Sitäkin tilannetta varten voi ennakolta, lapsen parempina hetkinä, harjoitella jonkin sylileikin tai jopa –hassuttelun, jonka avulla tilanteesta ei tule niin ikävä sävyltään vaan lapselle sopiva keino päästä takaisin raiteilleen. Kiukun rauhoituttua asiasta voi jutella lapsen ikätason mukaisesti ja kerrata vielä, mitä kiukkuisena ei saa tehdä ja mitä taas saa tehdä.

  • No entä kun se hermo sitten meni myös siltä aikuiselta, kun ei vaan kestänyt juuri tänään syystä tai toisesta enää yhtään kiukuttelua? Myös aikuinen menee tavallaan pois raiteiltaan suuttuessaan. Ainakin hän (samoin kuin lapsi) jättää hyödyntämättä aivojensa kehittyneemmät osat ja siirtyy toiminnassaan ns. liskoaivoille. Aikuinen ei siis pysty hyödyntämään omaa osaamistaan ja hänenkin toimintakykynsä on hetkellisesti rajoittunut. Siksi siis ensisijainen tehtävä on rauhoittaa itsensä ensin. Tässä voi myös puhua sitä omaa rauhoittumisprosessiaan ääneen, jolloin lapsi saattaa ajan kanssa ottaa siitäkin mallia. Joillakin toimii laulaminen tai hyräily hermoja rauhoittavana. Myös omaan hengitykseen keskittyminen (etenkin uloshengitykseen) voi auttaa. Ja toki aikuinenkin voi hyppiä vähän tasajalkaa, jos se helpottaa. Sillä tilanne saattaakin laueta nopeasti nauruksi, vaikka molemmille!
  • Muuta kiukkukohtauksiin liittyvää harjoittelua lasten kanssa on tilanteiden ennakointi. Lapsen on vaikea ymmärtää eilen/huomenna/kahden tunnin kuluttua/kohta – erilaisia ajan määreitä. Siksi jokin jo sovittu tunnin kuluttua tapahtuva tulee lapselle kuitenkin ikään kuin yhtäkkiä ja siitä voi syntyä pettymys ja kiukku. Ennakointi on asiana sen verran laaja, että siitä voisi kirjoitella ihan omankin bloginsa. Erilaisia keinoja ja apuvälineitä (kuvien käyttöä, tiimalaseja, viikkokalentereita, ajastimia ym.) voi käyttää ennakoinnissa – unohtamatta arjen rutiinien tuttua järjestystä. Ennakoinnista löytyy paljon luettavaa myös netistä ja koutsit auttavat myös suunnittelemaan teille sopivia keinoja!

Kiukkukohtaukset – ne kuuluvat siis lasten ja aikuistenkin elämään. Ne ovat voimakkaita kasvun paikkoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Toivotan teille mahdollisimman mukavia harjoitteluhetkiä aiheen parissa. Jos haluatte, niin me koutsit tsempataan ja tuetaan teitä mielellään harjoittelussa. Voimme myös yhdessä kanssanne yrittää keksiä niitä yksilöllisiä – juuri teidän perheellenne – soveltuvia toimintoja ja ratkaisuja, joiden avulla arki sujuisi paremmin. Ota yhteyttä!

Lisälukemista:

Kaksi kirjaa

Haluista ja tarpeista

Perhekoutsi TuroJätä kommentti

Metsäpoika

Lapsiperheen elämä pyörii paljon tarpeiden ja halujen ympärillä. Itse asiassa lapsia ei ehkä olisikaan ilman haluja… 😉 Kun halut on täytetty alkaa odotus, joka on täynnä erilaisten tarpeiden ja halujen täyttämistä. Miehet ostavat muutaman uuden auton ja äidit syövät laastia ja lakua keskiyöllä.

Kun lapsi on syntynyt alkaa lapsen tarpeiden tyydyttäminen. Syliä, ruokaa, unta ja kuivaa vaippaa. Ja vähän lisää syliä, ruokaa, unta ja kuivia vaippoja.  Parhaimmillaan vanhempi arvaa vastasyntyneen tarpeen oikein ja osaa tarjota oikeata vaihtoehtoa; syliä, ruokaa, unta tai kuivaa vaippaa.  Oman esikoiseni kanssa kirjasimme ruokailu- ja nukkumisaikoja ylös, jotta osasimme helpommin arvata, mikä tarve mahtaisi olla milloinkin itkun takana. Toimi meillä, vaikka läheiset ihmettelivätkin ”kellontarkkaa” toimintaamme.

Vanhemmilla menee aikaa lapsensa tarpeiden opetteluun. Ja kun ne on saanut suunnilleen haltuun alkaa lapsen tarpeet kehittymään. Vauvasta tulee koko ajan sosiaalisempi, liikkuvampi ja tarkkaavaisempi. Ja pikku hiljaa alkavat lapsen omat haluamiset olemaan isommassa roolissa. Lapsella on tarve uneen ja yksilöllinen tapa nukahtaa, asettua lepäämään. Joku haluaa kuulla laulua, joku haluaa silittelyä, jollekin vanhemman rauhallinen hengitys riittää rauhoittumiseen ja joku haluaa nämä kaikki. Tällaisiin tapoihin – rutiineihin – voivat vanhemmat paljon vaikuttaa.  Lapsen voi ”ohjata” haluamaan asioita, jotka on helppo toteuttaa ja jotka palvelevat arjen sujumista.  Jotkut lapsen haluamiset ovat täysin lapsilähtöisiä. Lapsen temperamenttiin ja omaan luonteeseen liittyviä ja sisäsyntyisiä. Esimerkiksi syöttäessäni omaa kahdeksan kuukautista vauvaani, hän haluaa pitää kädessään omaa lusikkaa. Varaankin yleensä kaksi lusikkaa ruokailuun. Sen lisäksi vauvani haluaisi pitää lautasta kädessänsä ja heilutella lautasta ylösalaisin. Tätä halua en yleensä täytä.

Alle vuotiaan lapsen halua on vielä melko helppo toteuttaa ja rajata. Haasteet multiploituvat uhmaiässä, jolloin lapsi alkaa opettelemaan tahtoamista oikein urakalla. Lapselle tahtoamiset ja haluamiset ovat silloin I.S.O.J.A. asioita. Ne tuntuvat lapselle välttämättömiltä tarpeilta. Mutta parittomien sandaalien käyttämistä syksynsateilla ei ole kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Näissä tilanteissa vanhemmalta vaadittaisiin lehmänhermoista kykyä toimia sovittelijana, neuvottelijana, tuomarina ja poliisina. Kuinkahan Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari pärjäisi uhmaikäisen kanssa?

explosion-147909_640

Kaikessa haastavuudessaan uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe. On kaunista ja ihanaa, kun lapsen oma mieli kasvaa ja kehittyy. Helppo sanoa, kun oma lapsi on vielä 8 kk. Mutta uhmaiästä kyllä selviää – vaikka sitten pienellä Perhekoutsin jeesillä.

Lahoavia vaiheita

Perhekoutsi_JaanaJätä kommentti

”Just kun joku alkaa toimia, tulee vähintäänkin joku flunssa, joka sekoittaa pakan.”

Tämä on muistini mukaan tarkka lainaus eräältä käynniltämme avoimessa päiväkodissa. Lause liittyy siihen, kuinka kasvavan lapsen kanssa vanhempi haastetaan aina vaan mukauttamaan toimintaansa ja opettelemaan uusia tapoja ja rutiineja. Kun juuri opittiin hyvä systeemi selvitä hampaiden puhkeamisesta, tuleekin uusi vaihe.  Seisomaan nouseminen, päätön säntäily – hups, joko mentiin ylivilkkauden puolelle? – no ei menty, se olikin vaan taas yksi vaihe. 🙂 Ja näitä vaiheita jatkuu: uhmaikä, eskarin ja koulun aloitus, murrosikä jne.  Puhumattakaan niistä muista ohimenevistä vaiheista, kuten flunssat, mahataudit, korvatulehdukset, vesirokot ym. Ja vielä ne koko perhettä koskevat muutokset: sisaruksen syntymä, lemmikin hankinta, kodin vaihto tai vanhempien ero.Sienet kannossa2

Vanhemmuus on jatkuvaa muutoksessa elämistä. Se on sitä, että on vahvasti läsnä, haistelee tuulia ja tunnustelee, vieläkö tämä systeemi toimii vai onko aika muuttaa jotain. Se on oman lapsensa tuntemista läpikotaisin ja oman elämänkokemuksen vaivihkaista siirtymistä kasvavan lapsen käyttöön – hänen haluamiltaan osin. Se on uuden luomista, jatkuva prosessi. Se on kärsivällisyyttä, uudelleen aloittamista, toistoa – ja vielä vähän kärsivällisyyttä. Se on sitä, että uskaltaa heittää tarpeettomaksi käyneen rutiinin romukoppaan ja antaa menneiden juttujen lahota. Siitä vanhemmuudesta ne meidän kasvavat jälkeläisemme saavat sitä vahvaa elämän eliksiiriä, jonka avulla he vuorostaan kasvavat kohti uusia, omia ulottuvuuksiaan.

J.A.K.S.A.

Perhekoutsi TuroJätä kommentti

girl-878264_1280

Vanhemmuus on haastavaa ja joskus suorastaan väsyttävää. Lapsen tarpeet ei odota. Tarpeeseen vastataan silloin kun se ilmenee. Lapsi harvemmin kyselee vanhemmaltaan, että ”viittisitkö nyt antaa ruokaa?” tai ”kerkeisitkö pistää mut nukkumaan?”. Vanhemman on itse huolehdittava omasta jaksamisestaan. Tässä muutamia näkökohtia jaksamiseen.

Vanhemmuus on Jakamista. Kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja kysymyksiään kannattaa jakaa. Puolisolleen, kaverilleen, vanhemmilleen, äideille ja iseille. Huomaat, että et ole yksin ongelminesi. Vanhemmuus on myös vastuun jakamista. Useassa perheessä on kaksi vanhempaa. Jakautuuko vastuu teillä tasaisesti? Osaako enemmän hoitovastuuta ottava vanhempi jakaa vastuuta? Ja huomaattehan, että työssäkäynti on myös vastuunkantamista. Vanhemmuuden lapsenhoitovastuuta voi jakaa myös oman perheen ulkopuolelle: Isovanhemmille, naapureille, sukulaisille, kotipalvelulle, kummeille.

model-865229_1280

Vanhemmuus on Armollisuutta. Kukaan ei ole täydellinen – edes vanhempana. Ole armollinen itsellesi. Tunne rajasi. Keskustelkaa perheenne tärkeistä asioista ja panostakaa niihin. Vähemmän tärkeät asiat voivat olla vaikka vähän rempallaan.

Vanhemmuus on Kivaa. Pitäkää hauskaa perheenne kanssa. Löytäkää arkinen tekeminen, mikä on teille kaikille kivaa. Löytäkää juhlava tapa pitää hauskaa. Ota myös omaa aikaa. Huolehdi, että sinulla on omaa aikaa, jolloin sinulla on kivaa.

Vanhemmuus on Säännöllisyyttä. Huolehtikaa rutiineistanne. Lapset tykkäävät rutiineista. Lapset tykkäävät rutiineista. Arki on myös vanhemmille helpompaa, kun kaikki tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Huolehdi myös Kivan säännöllisyydestä.

Vanhemmuus on Arvostamista. Arvosta omaa vanhemmuuttasi. Arvosta itseäsi. Näe hyvä itsessäsi. Ja näe hyvä myös puolisossasi ja lapsessasi. Ja sano se ääneen! Arvosta lastasi.

Vanhemmuus on maisema-arkkitehtuuria.

Perhekoutsi TuroJätä kommentti

Virtaava vesi

Perhekoutsit ovat nyt tavanneet vantaalaisia lapsiperheitä auttamisen merkeissä pari viikkoa. Asiakasperheidemme arkihaasteet ovat olleet erotilanteita, lasten rajattomuutta, vanhempien väsymystä ja lasten erityistarpeita. Suuri osa asiakkuuksista on tullut meille yhteistyökumppaneilta ohjattuna. Muutamat perheet ovat ottaneet suoraan meihin yhteyttä. Suoria yhteydenottoja perheiltä toivomme lisää. Tilanne vaatinee meiltä lisää markkinointitoimenpiteitä. Perhekoutsien jalkautuminen kouluihin ja päiväkoteihin onkin alkanut. Kutsuja alakoulujen ja päiväkotien tilaisuuksiin otetaan ilolla vastaan lisääkin!

Viikon asiakastapaamisissa on tullut kaksi vertausta mieleen. Olen kuullut, että ”luonto ei tee mitään turhaan”. Esimerkiksi jokaisen kasvin jokainen osa on olemassa jotain tarkoitusta varten, vaikka ne näyttäytyisivätkin meille turhilta. Tämä tuli mieleen, kun kuuntelin vanhemman puhetta lapsestaan, joka ei tehnyt yhtään turhaa liikettä kodinhoidollisten tehtävien eteen. Kukkasissa ja teineissä on paljon samaa.

Toinen vertaus liittyy siihen miten lapset muovautuvat tähän maailmaan vanhempiensa mukaan. Vanhemmat ovat maasto ja lapset ovat vesi, joka virtaa maaston muotojen mukaan sinne minne on helpointa virrata. Vesi valitsee aina helpoimman reitin. Vesi ei ole lähtökohtaisesti ilkeää tai laiskaa, vaan se vaan toimii fysiikan lakien ja maaston muotojen mukaan. Tiiviissä vuorovaikutuksessa maaston muotojen kanssa. Vanhemmuus on maisema-arkkitehtuuria.

Perhekoutsit – Puutarha-asiantuntijasi jo vuodesta 2015!

Päivän musavinkki: Paleface, Askarrellaan maailmaa (Vier. Jonna Tervomaa) albumilta Luova tuho