Ovatko kotiäidit Pisa-menestyksen takana?

Viisas vauva

Suomi on pärjännyt hyvin kansainvälisissä kouluvertailuissa. Suomalaista koulujärjestelmää ihaillaan maailmalla hyvien oppimistulosten ja tasa-arvoistavan vaikutustensa vuoksi. Ja kyllähän Suomen koulujärjestelmässä on valtavasti hyvää. Tunnen monia todella hyviä, motivoituneita ja osaavia opettajia. Ja tiedän useita loistavia kouluja, joissa jo sisäilma huokuu (ehkä joo homettakin, mutta ennen kaikkea) innostusta, arvostusta, oppimisen iloa ja elämän iloa!

Koulu ei silti saa minulta kunniaa kokonaan itselleen. Ennen kouluun menoa suomalaislapsen elämässä tapahtuu paljon hyviä kasvua ja oppimista edistäviä asioita. Suomalainen varhaiskasvatus ansaitsee osansa kunnian kentillä. Oppimisvalmiuksia ja ryhmässä toimimista opitaan paljon päiväkodeissa ja avoimessa varhaiskasvatuksessa. Ja tunnen myös loistavia varhaiskasvatusyksiköitä ja varhaiskasvattajia! Useita.

Suurinta kunnianviittaa sovittelisin kuitenkin kotivanhempien ylle. Ja – sori vaan isät – Suomessa se tarkoittaa lähinnä yksinomaan äitejä. Kotiäitejä. Suomessa lapsen ensimmäiset vuodet kuluvat pitkälti äidin seurassa. Lapsen tuhatta ensimmäistä päivää voi pitää mahdollisuuksien ikkunana. Aikana, jolloin lapsen potentiaalinen oppimiskyky ja kehittymishalu joko kehittyy tai piiloutuu. Tuolloin lapsi muodostaa perustavanlaatuisen mielikuvan itsestään ja maailmasta. Erityisen oleellinen on lapsen ensimmäinen vuosi.

Ja suomalaislasten Pisa-tulosten perusteella oppimiskyky ja kehittymisen halu ovat kohdallaan. Näyttää siltä, että kotiäidit tekevät asioita oikein. Hyvä kotiäidit!

 

Viikon leffavinkki: Michael Moore, Where to Invade Next.

Haaste miehille!

Ferrari

Nyt on taas se aika vuodesta, että on pitänyt huolehtia autojen kesärenkaiden vaihdosta. Joissakin perheissä renkaat on vaihtanut nainen, mutta useimmiten se taitaa olla miesten tekemä homma. Usein myös remontointi ja rakentaminen ovat miesten puuhia. Itse myönnän nauttivani tällaisista konkreettisista tehtävistä, jotka selkeästi valmistuvat.  Se on mukavaa katsella juuri vaihdettuja kesänakkeja auton alla tai ihailla muurattua seinää. ”Minä tein ton!”

Suurinta ylpeyttä ja tyytyväisyyttä olen kuitenkin kokenut, kun jokin juttu on onnistunut lapseni kanssa. Olen vaikka saanut hänet rauhoittumaan yöunille levottoman illan jälkeen tai olemme yhdessä nauraneet samalle asialle tai hän on oppinut kakkaamaan pottaan. Haluatteko nähdä ensimmäisen pottakakan kuvan?

Töissä olen törmännyt perheisiin, joissa miehen rooli ei ole tukenut koko perheen hyvinvointia. Mies on saattanut keskittyä työntekoon, vähätellä yhteistyövanhemmuuden merkitystä, nähdä lapset pieninä aikuisina, toimia lasten kanssa etäisesti tai aikuislähtöisesti.  Syitä tällaiseen roolinottoon on useita, eivätkä ne aina johdu vain miehistä.

Mutta teitä isejä haluaisin kuitenkin haastaa: Jättäkää syksyllä talvirenkaiden vaihto naiselle ja tutustukaa nyt lapseenne syvemmin. Koittakaa ymmärtää lapsenne ajatusmaailmaa, olkaa uteliaita ja menkää lapsen tasolle. Osallistukaa leikkeihin. Ehkä parisuhteesta jo tiedätte, ettei toista ihmistä voi koskaan täysin ymmärtää, mutta lapsen kanssa tässä voi onnistua parhaiten.

Itselläni oman lapseni ymmärtämistä on auttanut paljon vaimoni tokaisu vauvallemme: ”Mitäs meijän sulonen liskoaivo!”  Lapsen aivot ovat kovin erilaiset kuin aikuisen aivot, enkä siis voi edellyttää vauvalta aikuismaista järkeilyä. Vauvan toimintalogiikka on erilaista.  Meistä kaikista löytyvä matelija-aivo on hallitsevampi vauvalla ja vasta paljon myöhemmin lapsen aivorakenteen kehityttyä on mahdollista aikuismainen järkiaivon käyttö.

Todennäköisesti syksyllä käy kuitenkin niin, että perheen mies vaihtaa ne renkaat – lapsensa kanssa.

 

Viikon biisivinkki: Onnellinen loppu, Maj Karman albumilta Peltisydän

Perhekoutsit Nyt!

 

torni
Perhekoutsit esimiehensä kanssa kesällä 2015

Perhekoutsit ovat olleet olemassa yhdeksän kuukautta. Työmme on muotoutunut nykyiselleen monien vaiheiden kautta. Tällä hetkellä voimme eritellä työmme koostuvan viidestä osa-alueesta:

  1. Perhekohtainen työ
  2. Jalkautuminen perheiden pariin
  3. Ryhmätoiminta
  4. Verkostotyö
  5. Kehittämistyö

Perhekohtainen työ on perheiden kanssa tehtävää työtä, joka alkaa perheen omasta yhteydenotosta. Yleensä perheellä on jokin lapsiperheen arkeen liittyvä haaste, johon perhe etsii ratkaisua.

Jalkautumalla perheiden pariin Perhekoutsit pyrkivät tekemään palveluaan kuntalaisille tutuksi ja madaltaa yhteydenottokynnystä. Tuttuun ihmiseen on helpompi ottaa yhteyttä vaikeassakin asiassa.  Jalkautumisissa olemme myös paljon keskustelleet perheiden kanssa juuri heidän perheensä tilanteesta ja yhdessä ratkoneet perheiden haasteita. Perhekoutsit ovat jalkautuneet ensisijaisesti varhaiskasvatuksen ja alakoulun erilaisiin tilaisuuksiin; avoimiin päiväkoteihin, vanhempainiltoihin, joulumyyjäisiin, lauluhetkiin jne. Olemme myös käyneet järjestöjen tilaisuuksissa, kuten perhekahviloissa ja aluetapahtumissa.

Ryhmätoimintaa Perhekoutsit ovat syksyllä pitäneet kahden ryhmän verran; Teini-ikäisten lasten vanhempien ryhmän sekä MLL:n Yhdessä Vanhempana –ryhmän. Yhteistyössä ovat olleet mukana nuorten keskus Nuppi sekä MLL:n Uudenmaan  piirin sekä Aviapoliksen yhdistykset. Nyt keväällä isoimpana ryhmätoimintana meillä on Niceheartsin NaapuriÄiti –hankkeessa mukana olo.

Verkostotyötä teemme yhdessä kumppaniemme kanssa. Näitä kumppaneita ovat mm. varhaiskasvatus, koulut, neuvolan perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu. Pitkälti olemme käyneet kertomassa omasta olemassa olostamme kumppaneille. Oleellista on ollut myös oman palvelumme muotoilu niin, että se sopii jo olemassa olevaan vantaalaiseen palveluverkostoon.

Koko Perhekoutsien olemassaolo on ollut kehittämistyötä. Olemme heti alusta lähteneet muotoilemaan Vantaan Perhekoutsien työtä yhdessä vantaalaisten perheiden kanssa. Työmme on jatkuvasti muotoutuvaa.  Kehittämistyötä teemme viikottaisissa kokouksissamme, omissa kehittämispäivissämme ja monissa arkisissa keskusteluissa työmme tiimellyksessä. Myös toimintayksikkömme johto sekä lähimmät kumppanit ovat kehittämisessä aktiivisesti mukana. Ja tietysti oleellisimpana vantaalaiset perheet, olethan sinäkin?

Miltä mahtaa näyttää Perhekoutsien työ vuoden päästä?

Kasvatus on kokeilukulttuuria

Vantaan Perhekoutsit ovat työskennelleet puoli vuotta. Toimintaa on käynnistetty selkeillä tavoitteilla ja väljillä suunnitelmilla. Olemme pyrkineet vantaalaisten perheiden kanssa kehittämään Perhekoutsien työtä. Toiminnassamme on ollut paljon elementtejä kokeilukulttuurista ja palvelumuotoilusta.
Kesällä kuulimme pitkälti pienten lasten perheiltä minkälaista varhaista tukea he tarvitsevat. Tiivistetysti pienten (kotihoitoikäisten) lasten vanhemmat tarvitsevat käytännön apua arkeen, vertaistukea ja kuuntelevaa korvaa. Nyt seuraavana erityisenä tavoitteena on tavoittaa alakouluikäisten lasten vanhempia. Ennakkotietona voin mainita, että keväällä kutsumme kokoon Perhekoutsien Vanhempainraadin, jonka fokuksena on juuri alakouluikäisten lasten perheet.
Uuden työn kehittämisessä on paljon samaa kuin lapsen kasvatuksessa. Tiedämme tavoitteen, mutta emme ihan tiedä miten tavoitteeseen pääsisimme. Kun perheeseen syntyy lapsi, on vanhemmilla eritasoisia tavoitteita. Tavoitteet voivat olla pieniä (lapsi täytyy saada nukkumaan) tai isoja (lapsesta täytyy kasvaa hyvä ihminen). Se miten sen oman kullannupun saa nukkumaan selviää pitkälti kokeilemalla. Tietoa ja vinkkejä on tarjolla siitä, kuinka lapsi pitää nukuttaa. Mutta sinun kullannuppusi on ainutkertainen yksilö, jolla on omat mieltymyksensä. Kaikki vinkit eivät ehkä toimi teillä. Pitää kokeilla ja arvioida. Lapsen kasvatusta ei voi suunnitella tyhjentävästi etukäteen. Lapsi ei ole tyhjä astia, vaan persoona.

Lapsen kasvatuksessa on kyse kasvattajan kyvystä mukautua lapsen kehitystarpeiden mukaan. Kokeilukulttuurissa on kyse kehittäjän kyvystä mukautua asiakkaan tarpeiden ja tavoitteen saavuttamisen mukaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Parisuhteeseen muuten sopii palvelumuotoilun opit. =)

Muotoilkaa itselle oikein mukavat pyhät! Hyvää Joulua!

Palvelumme muotoilusta

vauva sylissaPerhekoutsit tutustuivat viime viikolla Vantaan varhaiskasvatuksen palveluasiantuntijan Nina Konttisen kanssa palvelumuotoilun maailmaan. Perhekoutsien toimintaahan on perustettu palvelumuotoiluhenkisesti. Olemme paljon kyselleet perheiltä minkälaista palvelua he tarvitsevat. Toimintaamme olemme pyrkineet muotoilemaan perheiden toiveiden mukaan. Itse asiassa jokainen perheen yhteydenotto aloittaa oman pienen palvelumuotoiluprosessin: ”Miten voimme auttaa?” ”Mikä teidän perheen tilanne?” ”Mihin tarvitsette apua?” ”Miten voisimme yhdessä teidän kanssa ratkaista pulmanne?”

Usein perheet kysyvät miten Perhekoutsit toimivat. Kysymykseen on vaikea vastata, koska Perhekoutsit toimivat perheen tilanteen ja tarpeiden mukaan. Perhekoutseilla ei ole yhtä ennaltamäärättyä toimintatapaa tai menetelmää. Perheen tilanne ja avun tarve määrittää toimintatapaamme.

Perhekoutsien palveluun kuuluu uudelleenmuotoiltavuus. Pyrimme tulevaisuudessakin toimimaan perheiden tarpeiden mukaan. Jos vantaalaisten perheiden tarpeet ja tilanteet muuttuvat laajassa mittakaavassa, on Perhekoutsienkin syytä mukauttaa palveluaan. On turha tarjota palvelua, jota eilispäivän perheet ovat tarvinneet. Jotta pysyisimme joustavina ja ketterinä tarvitsemme vantaalaisilta tietoa. Kertokaa meille mitä perheet tarvitsevat! Kertokaa miten Perhekoutsit voisivat palvella vantaalaisia perheitä!

Jos olet ollut Perhekoutseihin yhteydessä ja olette tehneet jotain yhdessä, voit lähettää palautetta koutsauksesta täällä.

Jos sinulla on antaa ideoita tai aloitteita Perhekoutseille, voit tehdä sen aloitelaatikossamme.

Haluista ja tarpeista

Metsäpoika

Lapsiperheen elämä pyörii paljon tarpeiden ja halujen ympärillä. Itse asiassa lapsia ei ehkä olisikaan ilman haluja… 😉 Kun halut on täytetty alkaa odotus, joka on täynnä erilaisten tarpeiden ja halujen täyttämistä. Miehet ostavat muutaman uuden auton ja äidit syövät laastia ja lakua keskiyöllä.

Kun lapsi on syntynyt alkaa lapsen tarpeiden tyydyttäminen. Syliä, ruokaa, unta ja kuivaa vaippaa. Ja vähän lisää syliä, ruokaa, unta ja kuivia vaippoja.  Parhaimmillaan vanhempi arvaa vastasyntyneen tarpeen oikein ja osaa tarjota oikeata vaihtoehtoa; syliä, ruokaa, unta tai kuivaa vaippaa.  Oman esikoiseni kanssa kirjasimme ruokailu- ja nukkumisaikoja ylös, jotta osasimme helpommin arvata, mikä tarve mahtaisi olla milloinkin itkun takana. Toimi meillä, vaikka läheiset ihmettelivätkin ”kellontarkkaa” toimintaamme.

Vanhemmilla menee aikaa lapsensa tarpeiden opetteluun. Ja kun ne on saanut suunnilleen haltuun alkaa lapsen tarpeet kehittymään. Vauvasta tulee koko ajan sosiaalisempi, liikkuvampi ja tarkkaavaisempi. Ja pikku hiljaa alkavat lapsen omat haluamiset olemaan isommassa roolissa. Lapsella on tarve uneen ja yksilöllinen tapa nukahtaa, asettua lepäämään. Joku haluaa kuulla laulua, joku haluaa silittelyä, jollekin vanhemman rauhallinen hengitys riittää rauhoittumiseen ja joku haluaa nämä kaikki. Tällaisiin tapoihin – rutiineihin – voivat vanhemmat paljon vaikuttaa.  Lapsen voi ”ohjata” haluamaan asioita, jotka on helppo toteuttaa ja jotka palvelevat arjen sujumista.  Jotkut lapsen haluamiset ovat täysin lapsilähtöisiä. Lapsen temperamenttiin ja omaan luonteeseen liittyviä ja sisäsyntyisiä. Esimerkiksi syöttäessäni omaa kahdeksan kuukautista vauvaani, hän haluaa pitää kädessään omaa lusikkaa. Varaankin yleensä kaksi lusikkaa ruokailuun. Sen lisäksi vauvani haluaisi pitää lautasta kädessänsä ja heilutella lautasta ylösalaisin. Tätä halua en yleensä täytä.

Alle vuotiaan lapsen halua on vielä melko helppo toteuttaa ja rajata. Haasteet multiploituvat uhmaiässä, jolloin lapsi alkaa opettelemaan tahtoamista oikein urakalla. Lapselle tahtoamiset ja haluamiset ovat silloin I.S.O.J.A. asioita. Ne tuntuvat lapselle välttämättömiltä tarpeilta. Mutta parittomien sandaalien käyttämistä syksynsateilla ei ole kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Näissä tilanteissa vanhemmalta vaadittaisiin lehmänhermoista kykyä toimia sovittelijana, neuvottelijana, tuomarina ja poliisina. Kuinkahan Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari pärjäisi uhmaikäisen kanssa?

explosion-147909_640

Kaikessa haastavuudessaan uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe. On kaunista ja ihanaa, kun lapsen oma mieli kasvaa ja kehittyy. Helppo sanoa, kun oma lapsi on vielä 8 kk. Mutta uhmaiästä kyllä selviää – vaikka sitten pienellä Perhekoutsin jeesillä.

Perunoita ja tilastoja

potatoes-411975_1280

Usein lasten kesäleireillä pääsee lukemaan tilastoja esimerkiksi perunoiden käytöstä: ”Tällä leirillä on kuorittu 2.675 perunaa.” Perhekoutsitkin ovat pitäneet tilastoja toiminnastaan. Yhtään perunaa emme ole käyttäneet. Sen sijaan olemme leikkipuistoissa, asukaspuistoissa, avoimissa päiväkodeissa, kouluissa, päiväkodeissa, netissä sekä asuntomessuilla tavanneet yli tuhat vanhempaa! Näille noin tuhannelle vanhemmalle olemme kertoneet Perhekoutseista, kyselleet heidän toiveita lapsiperhepalveluille ja keskustelleet lapsiperheen arjesta.

Perheen toivomuksesta olemme tiiviimmin työskennelleet 58 perheen kanssa. Nämä perheet ovat olleet moninaisia. On ydinperheitä, eroavia perheitä, eronneita perheitä, uusperheitä ja yhden vanhemman perheitä. Perheet ovatkin nykyään monenlaisia. Lapsi saattaa olla samaan aikaan perhe(id)ensä nuorin ja vanhin. Perheiden lapsimäärä on vaihdellut yhdestä kuuteen. Alakouluikäisiä on ollut 40 % ja 3-6 –vuotiaita 32 %. Näiden perheiden kanssa olemme olleet kontaktissa 245 kertaa; puhelimitse, viestein tai kasvotusten. 14 perheen kanssa on työskennelty vain puhelimitse ja 9 perheen kanssa vain sähköpostitse. Facebookissa olemme lähettäneet privaviestejä 10 vanhemman kanssa.

Perhekoutsien tilastoja tulee jatkossakin kasvattamaan perhekohtaisen työskentelyn lisäksi myös tukevat kohtaamiset peruspalveluissa. Tulemme näkymään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arjessa tavalla tai toisella. Tule siis nykimään sinisen koutsihupparin hihasta, kun sellaisen näet! Ja aina voit myös ottaa meihin yhteyttä puhelimitse tai internetitse: 043-8266279, vantaan.perhekoutsit@vantaa.fi tai facebook.com/vantaanperhekoutsit.

J.A.K.S.A.

girl-878264_1280

Vanhemmuus on haastavaa ja joskus suorastaan väsyttävää. Lapsen tarpeet ei odota. Tarpeeseen vastataan silloin kun se ilmenee. Lapsi harvemmin kyselee vanhemmaltaan, että ”viittisitkö nyt antaa ruokaa?” tai ”kerkeisitkö pistää mut nukkumaan?”. Vanhemman on itse huolehdittava omasta jaksamisestaan. Tässä muutamia näkökohtia jaksamiseen.

Vanhemmuus on Jakamista. Kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja kysymyksiään kannattaa jakaa. Puolisolleen, kaverilleen, vanhemmilleen, äideille ja iseille. Huomaat, että et ole yksin ongelminesi. Vanhemmuus on myös vastuun jakamista. Useassa perheessä on kaksi vanhempaa. Jakautuuko vastuu teillä tasaisesti? Osaako enemmän hoitovastuuta ottava vanhempi jakaa vastuuta? Ja huomaattehan, että työssäkäynti on myös vastuunkantamista. Vanhemmuuden lapsenhoitovastuuta voi jakaa myös oman perheen ulkopuolelle: Isovanhemmille, naapureille, sukulaisille, kotipalvelulle, kummeille.

model-865229_1280

Vanhemmuus on Armollisuutta. Kukaan ei ole täydellinen – edes vanhempana. Ole armollinen itsellesi. Tunne rajasi. Keskustelkaa perheenne tärkeistä asioista ja panostakaa niihin. Vähemmän tärkeät asiat voivat olla vaikka vähän rempallaan.

Vanhemmuus on Kivaa. Pitäkää hauskaa perheenne kanssa. Löytäkää arkinen tekeminen, mikä on teille kaikille kivaa. Löytäkää juhlava tapa pitää hauskaa. Ota myös omaa aikaa. Huolehdi, että sinulla on omaa aikaa, jolloin sinulla on kivaa.

Vanhemmuus on Säännöllisyyttä. Huolehtikaa rutiineistanne. Lapset tykkäävät rutiineista. Lapset tykkäävät rutiineista. Arki on myös vanhemmille helpompaa, kun kaikki tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Huolehdi myös Kivan säännöllisyydestä.

Vanhemmuus on Arvostamista. Arvosta omaa vanhemmuuttasi. Arvosta itseäsi. Näe hyvä itsessäsi. Ja näe hyvä myös puolisossasi ja lapsessasi. Ja sano se ääneen! Arvosta lastasi.

Ei!

kuninkaala_MG_9362_8031_12

Istun Uomarinteen koulun pihan vieressä. Pysähdyin kotimatkalla tuumimaan. Tuolla pihalla olen leikkinyt lasten kanssa iltapäiväkerhossa. Kuinka hienoa aikaa se oli, kun sai lasten kanssa puuhata lasten toiveiden mukaan. Mitään lasten toiveita ei torpattu periaatteellisiin syihin vedoten. Kaikki oli mahdollista ja se mikä ei ollut mahdollista avasi loistavan tilaisuuden keskusteluille. Tapahtui paljon kasvua – siis myös niissä lapsissa.

Nyt Perhekoutsina tunnun törmäävän paljon eihin. Yksi taho ei voi auttaa pyörätuoliin joutunutta, koska hänen lapsensa ovat liian vanhoja. Perhe ei saa tarvitsemaansa apua, kun vanhempi ei jaksa täyttää vaadittavaa lomaketta. Väsynyt äiti ei saa tukea raastavan eron äärellä, kun ei ole huolta lapsista. Kohta on.

Joskus tuntuu, että systeemimme on niin mietitty ja suunniteltu, ettei auttamiselle ole sijaa. Toteuttavatko organisaatiot omaa palvelukonseptiaan niin keskittyneesti, että asiakkaan tarpeet jäävät taka-alalle? Tärkeää tuntuu olevan se, että ihminen hakee apua oikeasta paikasta. Voisiko tärkeintä olla se, että ihminen saa apua silloin, kun hän sitä hakee?

Oli ihana vierailla Punaisen Ristin nuorten turvatalolla, jossa päätöksiä tehdään Punaisen ristin periaatteiden mukaan. Ensimmäinen periaate on inhimillisyys. Asiakas rajataan palvelun ulkopuolelle, jos se on inhimillistä. Aika usein palvelun ulkopuolelle rajaaminen ei ole inhimillistä.

Miten me voisimme yhdessä kaataa raja-aitoja ja tukea lapsiperheitä silloin, kun he tarvitsevat ja pyytävät apua?

Vanhemmuus on maisema-arkkitehtuuria.

Virtaava vesi

Perhekoutsit ovat nyt tavanneet vantaalaisia lapsiperheitä auttamisen merkeissä pari viikkoa. Asiakasperheidemme arkihaasteet ovat olleet erotilanteita, lasten rajattomuutta, vanhempien väsymystä ja lasten erityistarpeita. Suuri osa asiakkuuksista on tullut meille yhteistyökumppaneilta ohjattuna. Muutamat perheet ovat ottaneet suoraan meihin yhteyttä. Suoria yhteydenottoja perheiltä toivomme lisää. Tilanne vaatinee meiltä lisää markkinointitoimenpiteitä. Perhekoutsien jalkautuminen kouluihin ja päiväkoteihin onkin alkanut. Kutsuja alakoulujen ja päiväkotien tilaisuuksiin otetaan ilolla vastaan lisääkin!

Viikon asiakastapaamisissa on tullut kaksi vertausta mieleen. Olen kuullut, että ”luonto ei tee mitään turhaan”. Esimerkiksi jokaisen kasvin jokainen osa on olemassa jotain tarkoitusta varten, vaikka ne näyttäytyisivätkin meille turhilta. Tämä tuli mieleen, kun kuuntelin vanhemman puhetta lapsestaan, joka ei tehnyt yhtään turhaa liikettä kodinhoidollisten tehtävien eteen. Kukkasissa ja teineissä on paljon samaa.

Toinen vertaus liittyy siihen miten lapset muovautuvat tähän maailmaan vanhempiensa mukaan. Vanhemmat ovat maasto ja lapset ovat vesi, joka virtaa maaston muotojen mukaan sinne minne on helpointa virrata. Vesi valitsee aina helpoimman reitin. Vesi ei ole lähtökohtaisesti ilkeää tai laiskaa, vaan se vaan toimii fysiikan lakien ja maaston muotojen mukaan. Tiiviissä vuorovaikutuksessa maaston muotojen kanssa. Vanhemmuus on maisema-arkkitehtuuria.

Perhekoutsit – Puutarha-asiantuntijasi jo vuodesta 2015!

Päivän musavinkki: Paleface, Askarrellaan maailmaa (Vier. Jonna Tervomaa) albumilta Luova tuho