Lapsiperhe <3 lapsiperhe

Lapset kivetyksellä

Perhekoutsit ovat nyt työskennelleet seitsemän viikkoa. Aikamme olemme pitkälti käyttäneet perheiden toiveiden ja tarpeiden kartoittamiseen, työmme muotoiluun ja markkinointiin sekä yhteistyön virittämiseen. Olemme tavanneet noin 413 perhettä. Yhteistyöpalavereita on kertynyt 12. Facebookissa meistä tykkää 455 henkilöä. Blogissamme on käynyt 1100 vierailijaa.

Asiakastyön aloitamme täydellä tohinalla elokuun 4. päivä. Silloin sitten vaan verkot tötterölle ja puhelimet kuumiksi!! Vielä voit laittaa omat kommenttisi kyselyymme, joka on auki 3.8. asti.Vantaa Kärlek

Perheitä olemme tavanneet mm. Vantaan asuntomessuilla. Olemme lähestyneet perheitä messutohinassa saadaksemme heidät täyttämään kaksisivuisen kyselylomakkeemme. Ja iloksemme varsin monet ovat lomakkeemme halunneet täyttää. Vastauksia on kertynyt vantaalaisten lisäksi mm. lappeenrantalaisilta, turkulaisilta, rovaniemeläisiltä ja kauniaislaisilta. Kiitokset vaan sinne teille kaikille! Lapsiperheiden tarpeet ja toiveet tuntuvat olevan samanlaisia koko valtakunnassa.

Asuntomessujen alussa uskoin, etteivät ainakaan ulkokuntalaiset perheet haluaisi Vantaan Perhekoutsien kyselyyn käyttää yhtään aikaa tai vaivaa. Messuilla kun kaiken maailman myyjää ja arpajaistyrkkyä riittää! ”Tule osallistumaan arvontaan!” ”Nyt tänne messutarjouksemme pariin sieltä!” Itseäni ainakin ärsyttää iholle tunkevat ylipirteät arpajaistypyt ja maireat myyjäpoitsut. Mutta yllätyksekseni perheet suhtautuivat Perhekoutseihin hyvin. Moni perhe ilmoitti mielellään osallistuvan hyvän asian vuoksi, vaikkeivät siitä itse hyötyisikään. Vantaalaiset lapsiperheet, teistä välitetään koko valtakunnassa! Oikeasti voi todeta, että lapsiperheet kantavat huolta lapsiperheistä. Lapsiperheet eivät ole yksin!HHyvis ja Turo netti

P.S. Perhekoutsit lomailevat 20.7.-2.8.2015. Hyvää kesää! Älä unohda vastata kyselyymme!

Mainokset

Asuntomessujen avajaispäivän tunnelmia

Hyvis tehtäväkortit 2 20150710_173115Nyt on tallailtu asuntomessualuetta ristiin rastiin ja pitkin poikin! Sadekuuroinen sää saattoi hieman verottaa kävijämääriä. Lapsiperheitä pääsimme haastattelemaan vain vähän, mutta jonkin verran jaoimme Hyvis-tehtäväkortteja ja kerroimme Vantaan Perhekoutseista. Tehtäväkorttien palauttajille on varattu pieni yllätyslahja!

EtsimmLastenhuone_vino 20150710_142723e alueelta paikkoja, joissa olisi näkemistä ja/tai tekemistä myös lapsille ja lapsenmielisille. Hyvishahmo näyttäytyi ajoittain, ilmapallotaituri ja klovni kiertelivät alueella. Joissakin taloissa oli mielenkiintoisia sisustusideoita lastenhuoneisiin.

Kvartsijuonenpuisto oli mukavan näköinen puisto – tosin lähes tyhjä, kun siellä vierailimme. Puiston reunalta löytyi Sanamaailman esittely ulkopeleistä, joita mekin testasimme ja havaitsimme mielenkiintoisiksi. Lienee mukava esittely myös lasten kanssa liikkuessa.Koutsi puistossa 20150710_123339

Sateelta suojassa Lokin siipien alla.
Sadetta pitelemässä Lokin siipien suojissa.
Labyrinttipihapeli
Labyrinttipeli Sanamaailman esittelyssä

Koutsit ovat messuilla vielä 19.7. saakka, mutta Hyvishahmo on siellä koko asuntomessujen ajan. Tulkaahan moikkaamaan meitä messuille! Kyllä kannattaa!

”Ei tartte auttaa”

Kummelissa Kinnulan veljekset tokaisivat tuon lauseen ironisesti monta kertaa. Tosi elämässä jotkut lapsiperheet elävät pyytämättä apua.  Ainakaan viranomaisilta tai perheen ulkopuolisilta apua ei pyydetä. Itse pärjääminen on meissä syvällä.

mural-594391_640Itsepärjäämisen eetokseen ovat törmänneet myös Perhekoutsit kesäkiertueellaan. Muutamat vanhemmat ovat heti ilmoittaneet: ”Meillä ei ole mitään haasteita. Meillä menee kaikki hyvin.  Emme tarvitse apua.” Kertovatko nämä tokaisut perheen pärjäämisestä vai avun saamisen kynnyksestä?  Tunnistan avun hakemisen kynnyksen omasta perheestänikin. Salaa mielessäni toivon, että joku tulisi siivoamaan ja laittamaan ruokaa meille, kun pieni vauva vie vanhempiensa kaiken huomion.  En ole kuitenkaan kehdannut pyytää apua siivoamiseen ja ruuanlaittoon. Onneksi innokkaat sukulaiset ovat kuitenkin vauvaamme tulleet hoitamaan, jolloin vanhemmille on jäänyt paremmin aikaa siivota ja laittaa ruokaa – tai levätä.

Avun hakemisen kulttuuri saattaa olla vähän vielä hakusessa. Aikoinaan 80-luvulla kotipalvelua saivat kaikki perheet ja silloin se ei ollut leimaavaa. Näin olen kuullut. Nykyään taas puhutaan, että perhe saa apua vasta kun lastensuojelu puuttuu peliin.  Varmaan yleistyksiä molemmat.

Avun vastaanottamiseen liittyy jotain häpeällistä. Pyytäessään apua tulee myöntäneeksi oman rajallisuutensa. Ylpeys saa kolauksen. Perisynti Ylpeys. Kilpailuyhteiskunnassa avun vastaanottaminen on häviämistä. Voittajat pärjäävät aina. Kukaan ei halua olla luuseri.  Tulos tai ulos.

Mutta! Miten voi olla rohkea, jos ei pelkää mitään?  Kuinka kasvaa vahvaksi, jos ei tunne heikkouksiaan?  Mistä tietää olevansa onnellinen, jos ei ole kokenut surua? Jokaisen ihmisen elämään kuitenkin kuuluu vahvuuksia ja heikkouksia. Kaikkien lapsiperheiden arkeen kuuluu ylä- ja alamäkiä. Ei ole häpeällistä olla inhimillinen.brothers-457237_640

Koutsien kesäkiertue rules

Perhekoutsit ovat jalkautuneet rytinällä Vantaalle. Olemme kiertäneet asukaspuistoja, leikkipuistoja, ja valveutuneet koutsibongarit ovat tehneet havaintoja jopa Vetokannaksen beach partyillakin : ) Kesän imagoon sopien olemme heittäneet verkkoja vesille ja tähän astiseksi saaliiksi on jäänyt lukuisia kohtaamisia vantaalaisten perheiden ja myös tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kiertueen lomassa meitä on luultu niin lehtimyyjiksi kuin toimittajiksikin. Tamahän vaan kertoo Perhekoutsien moninaisuudesta, eikö totta  : )? Perheiden kanssa jutustellessa ja some-viestinnän kautta esille on noussut paljon erilaisia ja samojakin toiveita ja teemoja liittyen arjen haasteisiin, kuormittaviin elämäntilanteisiin ja lasten kasvatukseen liittyviin asioihin. Tässä muutama esimerkki kirjatuista palvelutoivomuksista:

  • Lastenhoitoakoutsit Vetokannaksella 2
  • Kotityöapua ja kevyttä perhetyötä
  • Kerhotoimintaa alle 3-vuotiaille, vauvatyötä
  • Ohjattuja vertaisryhmiä, ilta-ryhmiä
  • Verkossa toimivaa valmennuspalvelua
  • Palveluneuvontaa
  • Kiertäviä perhekahviloita, liikkuvia asukaspuistoja
  • Vertaistukea

Tässä kohtaa Koutsina on helppo todeta, että monia näitä palveluja on jo saatavilla ja olemme välittäneet toiveita jo eteenpäin esim. varhaiskasvatukselle. Koutseista on toivottu myös ”asiointiapuria” ja ”mukaanlähtijää, ”kuuntelijaa” ja ”Tukihenkilöä”. Näihin toiveisiin pystymme varmasti vastaamaan. Vertaisryhmien toiveteemoja ovat olleet mm. lasten unirytmit, avioero, synnytyksen jälkeinen masennus, vanhempana jaksaminen ja vanhemmuus lasten eri ikäkausina. Tukiverkostojen uupuminen ja ammatillisen palveluohjauksen tarve on noussut vanhempien puheista esille.

No mitä Koutsit ovat sitten saalilleen tähän mennessä tehneet: Yhteiskumppaneiden kanssa on jo sovittu syksyllä alkavia ryhmiä ja asukaspuistoissa tulemme olemaan säännöllisesti ainakin kerran kuukaudessa. Koutsikalenterissa on merkintöjä myös palavereista koulujen, vanhempainyhdistysten ja eri varhaiskasvatustahojen kanssa, ja tietenkin tilaa tavata teitä, Perheitä. Korvat ovat siis olleet auki tapaamisissa ja mielipiteillä ja toivomuksilla on oikeasti suuri merkitys meille!

Elokuussa, 4.8.2015 avautuu koutsipuhelin, joka on avoinna ma-pe klo 10:00-18:00. Facebookit ja muut some-kanavathan ovat jo aktiivisia! Eli tartu rohkeasti luuriin, laita viestiä tai kirjoita kortteja/kirjeitä meille tai tule juttusille.

P:S Koutsibongareille tiedoksi, että näköhavaintoja Perhekoutseista voi tehdä asuntomessuilla 10.7.-19.7.2015. Meiltä voi pyytää nimmareita ja yhteiskuvakin on mahdollinen.