Kaikki on mahdollista!

martinlaakso_MG_1556_8817_12

Eräs kirjailija kertoi viime viikolla aamu tv:ssä tavoitteena lapsen kasvatuksessa olevan,  kasvattaa lasta niin, että lapsi ajattelisi  kaiken olevan mahdollista elämässä!!  Ah tämä kuulostaa niin hyvältä! Haasteellista vain meille aikuisille. Vai onko?

Olen pohtinut sitä, kuinka me aikuiset rajaamme lasten luovuutta ja siinä samalla kerromme heille mikä on mahdollista ja mikä ei.  Lapsethan ovat aivan mahtavia siinä, kuinka he ideoivat ja keksivät kaikenlaisia hassuja/ erikoisia juttuja. Kuinka me aikuiset osaisimme kohdata lapsia niin, että nämä ominaisuudet säilyisivät heissä?

Olisi kiva, jos pystyisi vielä hetken näkemään maailman lapsen silmin ja kuinka siinä kaikki olisi mahdollista.  Ei olisi rajoittavia tekijöitä, vaan annettaisiin luovuuden ja ideoiden päästä valoilleen. Siinä vasta tavoitetta!

Löydätkö vielä itsestäsi tätä lapsenmielisyyttä?

martinlaakso_MG_1537_8811_12

 

Mietteitä lapsuudesta

Heippa!

Täällä kirjoittelee kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Saimme erinomaisen mahdollisuuden laittaa omat lusikkamme Perhekoutsien blogisoppaan ja päätimme hämmentää sitä kirjoittamalla muutaman sanan lapsuudesta. Nuoresta iästämme huolimatta tuntuu kuin omasta lapsuudesta olisi jo iäisyys aikaa ja omien lapsuusvuosien muisteleminen tuntuu suorastaan nostalgiselta.

Lapsuus on ohikiitävä aikakausi, johon liittyy hyvin paljon oikeuksia ja erittäin vähän velvollisuuksia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa mainitaan erikseen lapsen oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan. Leikkimistä pidetäänkin lapsen tärkeimpänä työnä. Mutta mitä lapsuus oli meidän aikanamme ja miltä nykyajan lapsuus näyttää silmissämme?

Lapsuudesta tulee välittömästi ensimmäisenä mieleen leikkiminen, ulkoilu, kaverit hiekkalaatikoilla ja leikkipuistoissa. Lapsuuden ajan huolet ja murheet olivat lähinnä leluihin ja leikkeihin liittyviä harmituksia. Pettymyksiä, kiukkuja ja vastoinkäymisiä tuli, mutta niistä päästiin yli nopeasti. Meidän ollessamme lapsia, ei ollut olemassa tabletteja ja ipadejä ajanvietteinä, vaan kaikki vapaa-aika käytettiin kavereiden kanssa leikkiessä. Valehtelisimme jos väittäisimme etteikö lapsuudessamme ollut mitään elektronisia pelejä, toki meidänkin lapsuuteen liittyi erilaiset konsolipelit: oli Playstationia ja Nintendoa, Segaa ja Gameboyta. Niiden pelaaminen oli aina huippujuttu, mutta ne eivät silti ikinä vieneet huomiota muilta leikeiltä.

Nykyään lapsuuteen kuuluu mahdollisesti erilaisia elektronisia laitteita ja lapset ovat varsin taitavia niiden käyttämisessä. Tabletit ja ipadit voivat toimia lapsille “kaverina” silloin, kun ei keksi muuta tekemistä. Usein myös kavereiden kanssa vietetty aika saattaa kulua erilaisten tietokone- tai konsolipelien parissa. Tuntuu siltä, että lasten ruutuaika on lisääntynyt huimasti omaan lapsuuteemme verrattuna. Teknologia on kuitenkin kehittynyt ajan myötä ja silläkin on luultavasti yhteyttä ruutuajan lisääntymiseen.

Lapsuuteen kuuluu vahvasti oma perhe. Oman perheen kanssa jaetaan kokemuksia ja vietetään aikaa. Vanhemmat mahdollistavat lapselleen asioiden tapahtumista ja uusia kokemuksia. Ulkomaailma on kehittynyt meidän lapsuudestamme, mutta itse lapsuus on pysynyt samana. Edelleen leikkiä pidetään tärkeässä arvossa ja pyritään lasten hyvinvointiin sekä lasten tasapainoisen kehityksen tukemiseen. Ajat ovat muuttuneet, mutta lapsuuden merkitys on pysynyt samana.

Lapsuudesta ja esimerkiksi ruutuajoista ei pitäisi ottaa paineita. Jos lapsella ruutuaika menee joskus yli suositusten, ei se ole niin vakavaa. On kuitenkin hyvä kannustaa lapsia leikkiin ja osoittaa omalla esimerkillään, että elämä on tässä ja nyt, ipadien ja kännyköiden ulkopuolella.

Helmikuisin terveisin,

Oona, Katariina & Susanna