Kasvatus on kokeilukulttuuria

Vantaan Perhekoutsit ovat työskennelleet puoli vuotta. Toimintaa on käynnistetty selkeillä tavoitteilla ja väljillä suunnitelmilla. Olemme pyrkineet vantaalaisten perheiden kanssa kehittämään Perhekoutsien työtä. Toiminnassamme on ollut paljon elementtejä kokeilukulttuurista ja palvelumuotoilusta.
Kesällä kuulimme pitkälti pienten lasten perheiltä minkälaista varhaista tukea he tarvitsevat. Tiivistetysti pienten (kotihoitoikäisten) lasten vanhemmat tarvitsevat käytännön apua arkeen, vertaistukea ja kuuntelevaa korvaa. Nyt seuraavana erityisenä tavoitteena on tavoittaa alakouluikäisten lasten vanhempia. Ennakkotietona voin mainita, että keväällä kutsumme kokoon Perhekoutsien Vanhempainraadin, jonka fokuksena on juuri alakouluikäisten lasten perheet.
Uuden työn kehittämisessä on paljon samaa kuin lapsen kasvatuksessa. Tiedämme tavoitteen, mutta emme ihan tiedä miten tavoitteeseen pääsisimme. Kun perheeseen syntyy lapsi, on vanhemmilla eritasoisia tavoitteita. Tavoitteet voivat olla pieniä (lapsi täytyy saada nukkumaan) tai isoja (lapsesta täytyy kasvaa hyvä ihminen). Se miten sen oman kullannupun saa nukkumaan selviää pitkälti kokeilemalla. Tietoa ja vinkkejä on tarjolla siitä, kuinka lapsi pitää nukuttaa. Mutta sinun kullannuppusi on ainutkertainen yksilö, jolla on omat mieltymyksensä. Kaikki vinkit eivät ehkä toimi teillä. Pitää kokeilla ja arvioida. Lapsen kasvatusta ei voi suunnitella tyhjentävästi etukäteen. Lapsi ei ole tyhjä astia, vaan persoona.

Lapsen kasvatuksessa on kyse kasvattajan kyvystä mukautua lapsen kehitystarpeiden mukaan. Kokeilukulttuurissa on kyse kehittäjän kyvystä mukautua asiakkaan tarpeiden ja tavoitteen saavuttamisen mukaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Parisuhteeseen muuten sopii palvelumuotoilun opit. =)

Muotoilkaa itselle oikein mukavat pyhät! Hyvää Joulua!

Palvelumme muotoilusta

vauva sylissaPerhekoutsit tutustuivat viime viikolla Vantaan varhaiskasvatuksen palveluasiantuntijan Nina Konttisen kanssa palvelumuotoilun maailmaan. Perhekoutsien toimintaahan on perustettu palvelumuotoiluhenkisesti. Olemme paljon kyselleet perheiltä minkälaista palvelua he tarvitsevat. Toimintaamme olemme pyrkineet muotoilemaan perheiden toiveiden mukaan. Itse asiassa jokainen perheen yhteydenotto aloittaa oman pienen palvelumuotoiluprosessin: ”Miten voimme auttaa?” ”Mikä teidän perheen tilanne?” ”Mihin tarvitsette apua?” ”Miten voisimme yhdessä teidän kanssa ratkaista pulmanne?”

Usein perheet kysyvät miten Perhekoutsit toimivat. Kysymykseen on vaikea vastata, koska Perhekoutsit toimivat perheen tilanteen ja tarpeiden mukaan. Perhekoutseilla ei ole yhtä ennaltamäärättyä toimintatapaa tai menetelmää. Perheen tilanne ja avun tarve määrittää toimintatapaamme.

Perhekoutsien palveluun kuuluu uudelleenmuotoiltavuus. Pyrimme tulevaisuudessakin toimimaan perheiden tarpeiden mukaan. Jos vantaalaisten perheiden tarpeet ja tilanteet muuttuvat laajassa mittakaavassa, on Perhekoutsienkin syytä mukauttaa palveluaan. On turha tarjota palvelua, jota eilispäivän perheet ovat tarvinneet. Jotta pysyisimme joustavina ja ketterinä tarvitsemme vantaalaisilta tietoa. Kertokaa meille mitä perheet tarvitsevat! Kertokaa miten Perhekoutsit voisivat palvella vantaalaisia perheitä!

Jos olet ollut Perhekoutseihin yhteydessä ja olette tehneet jotain yhdessä, voit lähettää palautetta koutsauksesta täällä.

Jos sinulla on antaa ideoita tai aloitteita Perhekoutseille, voit tehdä sen aloitelaatikossamme.