Me perhekoutsit olemme jo yhden vuoden ikäisiä. Mitä kaikkea 1-vuotias osaakaan:
Lapsi tapailee jo muutamia sanoja, hän malttaa istua hetken potalla. Pienokainen pysyy pystyssä pienen hetken, mutta tarvitse kuitenkin tukea ettei kaatuisi. Päivärytmikin on jo jonkinlainen. Luottamus omiin kykyihin on suuri, välillä täytyy silti käydä tankkaamassa vanhemmilta turvaa.
Juhlimme 1-vuotiskemuja Vantaan asukaspuistoissa ensi viikolla. Tapahtumatiedot löytyvät Facebook-sivultamme. Tervetuloa!





vanhempineen laskemassa mäkeä, luistelemassa yms. ulkojuttuja touhuilemassa.


Lapsiperheen arki on usein aika kiireistä ja aikataulutettua. Vanhemmilla saattaa olla kovat paineet työn ja kodin yhdistämisessä. Pitäisi löytyä aikaa työlle, perheelle, lapsille, itselleen ja parisuhteelle.