Perhekoutsit ovat nyt työskennelleet seitsemän viikkoa. Aikamme olemme pitkälti käyttäneet perheiden toiveiden ja tarpeiden kartoittamiseen, työmme muotoiluun ja markkinointiin sekä yhteistyön virittämiseen. Olemme tavanneet noin 413 perhettä. Yhteistyöpalavereita on kertynyt 12. Facebookissa meistä tykkää 455 henkilöä. Blogissamme on käynyt 1100 vierailijaa.
Asiakastyön aloitamme täydellä tohinalla elokuun 4. päivä. Silloin sitten vaan verkot tötterölle ja puhelimet kuumiksi!! Vielä voit laittaa omat kommenttisi kyselyymme, joka on auki 3.8. asti.
Perheitä olemme tavanneet mm. Vantaan asuntomessuilla. Olemme lähestyneet perheitä messutohinassa saadaksemme heidät täyttämään kaksisivuisen kyselylomakkeemme. Ja iloksemme varsin monet ovat lomakkeemme halunneet täyttää. Vastauksia on kertynyt vantaalaisten lisäksi mm. lappeenrantalaisilta, turkulaisilta, rovaniemeläisiltä ja kauniaislaisilta. Kiitokset vaan sinne teille kaikille! Lapsiperheiden tarpeet ja toiveet tuntuvat olevan samanlaisia koko valtakunnassa.
Asuntomessujen alussa uskoin, etteivät ainakaan ulkokuntalaiset perheet haluaisi Vantaan Perhekoutsien kyselyyn käyttää yhtään aikaa tai vaivaa. Messuilla kun kaiken maailman myyjää ja arpajaistyrkkyä riittää! ”Tule osallistumaan arvontaan!” ”Nyt tänne messutarjouksemme pariin sieltä!” Itseäni ainakin ärsyttää iholle tunkevat ylipirteät arpajaistypyt ja maireat myyjäpoitsut. Mutta yllätyksekseni perheet suhtautuivat Perhekoutseihin hyvin. Moni perhe ilmoitti mielellään osallistuvan hyvän asian vuoksi, vaikkeivät siitä itse hyötyisikään. Vantaalaiset lapsiperheet, teistä välitetään koko valtakunnassa! Oikeasti voi todeta, että lapsiperheet kantavat huolta lapsiperheistä. Lapsiperheet eivät ole yksin!
P.S. Perhekoutsit lomailevat 20.7.-2.8.2015. Hyvää kesää! Älä unohda vastata kyselyymme!