Pimenevät illat

lyhty ja lehmä

Niin se on syksy jälleen, illat pimenevät ja ihmiset vetäytyvät pihoilta kotiensa suojaan.

Tummennetulla tekstillä olevat lauseet ovat Jope Ruonansuulta lainatun hahmon sivupersoonan vastaväitteitä ehdotetuille  asioille…

Olisiko nyt siis aikaa viettää perheen kesken hieman enemmän aikaa esim. pelaillen lautapelejä, tehden ruokaa yhdessä, leikkien tai kirjaa lapsille lukien ja käydä uimassa perheen kanssa…No mutta miksi olisi? Eihän se arki muutu yhtään hitaammaksi, vaikka illat pimenevät. Ihme juttuja…

Voisiko ajatella, että yrittäisi ainakin kerran viikossa tai kerran kuussa viettää perheen yhteistä aikaa? Touhuisitte jotakin yhdessä. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä ja isoa, vaan ihan tavallista pientä, mutta  yhdessä tehden. No, ehkä voisi ottaa mietintään, mutta en lupaa mitään…

Vantaan Perhekoutsit kannustavat perheitä tekemään asioita yhdessä koko perheen kesken!

 

 

Kohtuus Kaikessa

#lmelkeinonnistuin#

Olen viime viikkojen aikana kuullut monta tarinaa siitä, miten vanhemmat kokevat huonommuutta mm.facebookin kautta. Omaa vanhemmuutta, perheen taloudellista tilannetta, omaa jaksamista ja oman ajan saatavuutta/käyttöä vertaillaan tuttavien ”postauksiin”. Syyllisyys kalvaa ja kateus iskee kun muut päivittävät facebookissa kaikkea sitä mistä itse haaveilee tai tietää jo, ettei se tule omassa perheessäsi onnistumaan. Tunnistan myös itsesssäni kyseisiä ominaisuuksia, ikävä kyllä. Olisikohan aika siis ottaa tunteet hallintaan ja järki käteen.

”Postaukset” ja ”selfiet” ovat vain nopeita otoksia eivätkä kerro koskaan koko tarinaa. On paljon mukavampaa laittaa kuva palavista kynttilöistä pöydällä (#ilovemylife#)kun esim. takana nököttävästä pyykkivuoresta. Tarkemmin ajateltuna kynttiläthän voivat olla palkinto itselle jostain päivän aikana tehdystä työstä, tai ne voivat olla ainoa valonlähde, kun halutaan pitää pölyt ja pyykkivuoret pois näkyvistä.Mutta sitäpä ei tule ajatelleeksi, kun pyykkikone huutaa punaisella, astiavuori odottaa tiskipöydällä ja pikku Matti viskoo iltapuuroaan enemmän lattialle kuin suuhunsa.Ja paina siinä nyt sitten tykkää-nappulaa jos katselee viimeisiä kaveripostauksia kuntosalilta tai lenkkimaastosta ja itse makaa sohvalla rättiväsyneenä kaukosäädin kainalossa. Sapetuksen aihetta ei myöskään poista kiva postaus salaattilautasesta jos on lasten päiväunien aikaan sortunut hemmottelemaan itseään suklaalla ja kekseillä.Jos vain muistaisi, että kohtuudella kaikkea ja suodattimen läpi!

Eräs äiti kertoi, että toisten jakamat ulkomaanmatka postaukset saavat hänet aina kateelliseksi. Hän on kotona kahden pienen lapsen kanssa, eikä perheen tulot mahdollista matkailua ainakaan vielä. ”Suljen aina silloin facebookin pariksi päiväksi ja nautin lapsistani”. Nerokasta <3. Erään perheen isä kiteytti mielestäni todella hyvin sosiaalisen median aiheuttamat vanhemmuuspaineet” Onhan meilläkin kuvia yhdessä tekemisestä vaikka kuinka paljon, vaikkakaan ei facebookissa. Ei ne välttämättä ole niin ihmeellisiä, mutta meille tärkeitä, eikö se riitä?” Kyllä riittää!

Hyvät vanhemmat! Olkaa armollisia itsellenne. Tehkää asioita mistä te nautitte ja saatte voimaa ja hyvää mieltä. Ulkoilusta voi nauttia kävelemällä (ei tarvitse heti juosta maratonia eikä postata sports Trackeriin), rusketusta kasvoille saa ”fotosoppaamalla” ja vatsalihasliikkeitä voi tehdä olohuoneen lattialla, samalla kun katsoo lemppari sarjaa televisiosta. Pullantuoksua kotiin saa paistamalla (150 astetta n. 15 min)kanelia uunipellillä ja kaupan pakastealtaasta saa hyviä ja maistuvia ”kuvausmatskuja”.

Voimme kaikki siis tänään hyvillä mielin, rinta rottingilla sytyttää kynttilät ja postata #ilovemylife#, eikö totta?

Perunoita ja tilastoja

potatoes-411975_1280

Usein lasten kesäleireillä pääsee lukemaan tilastoja esimerkiksi perunoiden käytöstä: ”Tällä leirillä on kuorittu 2.675 perunaa.” Perhekoutsitkin ovat pitäneet tilastoja toiminnastaan. Yhtään perunaa emme ole käyttäneet. Sen sijaan olemme leikkipuistoissa, asukaspuistoissa, avoimissa päiväkodeissa, kouluissa, päiväkodeissa, netissä sekä asuntomessuilla tavanneet yli tuhat vanhempaa! Näille noin tuhannelle vanhemmalle olemme kertoneet Perhekoutseista, kyselleet heidän toiveita lapsiperhepalveluille ja keskustelleet lapsiperheen arjesta.

Perheen toivomuksesta olemme tiiviimmin työskennelleet 58 perheen kanssa. Nämä perheet ovat olleet moninaisia. On ydinperheitä, eroavia perheitä, eronneita perheitä, uusperheitä ja yhden vanhemman perheitä. Perheet ovatkin nykyään monenlaisia. Lapsi saattaa olla samaan aikaan perhe(id)ensä nuorin ja vanhin. Perheiden lapsimäärä on vaihdellut yhdestä kuuteen. Alakouluikäisiä on ollut 40 % ja 3-6 –vuotiaita 32 %. Näiden perheiden kanssa olemme olleet kontaktissa 245 kertaa; puhelimitse, viestein tai kasvotusten. 14 perheen kanssa on työskennelty vain puhelimitse ja 9 perheen kanssa vain sähköpostitse. Facebookissa olemme lähettäneet privaviestejä 10 vanhemman kanssa.

Perhekoutsien tilastoja tulee jatkossakin kasvattamaan perhekohtaisen työskentelyn lisäksi myös tukevat kohtaamiset peruspalveluissa. Tulemme näkymään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arjessa tavalla tai toisella. Tule siis nykimään sinisen koutsihupparin hihasta, kun sellaisen näet! Ja aina voit myös ottaa meihin yhteyttä puhelimitse tai internetitse: 043-8266279, vantaan.perhekoutsit@vantaa.fi tai facebook.com/vantaanperhekoutsit.

Lahoavia vaiheita

”Just kun joku alkaa toimia, tulee vähintäänkin joku flunssa, joka sekoittaa pakan.”

Tämä on muistini mukaan tarkka lainaus eräältä käynniltämme avoimessa päiväkodissa. Lause liittyy siihen, kuinka kasvavan lapsen kanssa vanhempi haastetaan aina vaan mukauttamaan toimintaansa ja opettelemaan uusia tapoja ja rutiineja. Kun juuri opittiin hyvä systeemi selvitä hampaiden puhkeamisesta, tuleekin uusi vaihe.  Seisomaan nouseminen, päätön säntäily – hups, joko mentiin ylivilkkauden puolelle? – no ei menty, se olikin vaan taas yksi vaihe. 🙂 Ja näitä vaiheita jatkuu: uhmaikä, eskarin ja koulun aloitus, murrosikä jne.  Puhumattakaan niistä muista ohimenevistä vaiheista, kuten flunssat, mahataudit, korvatulehdukset, vesirokot ym. Ja vielä ne koko perhettä koskevat muutokset: sisaruksen syntymä, lemmikin hankinta, kodin vaihto tai vanhempien ero.Sienet kannossa2

Vanhemmuus on jatkuvaa muutoksessa elämistä. Se on sitä, että on vahvasti läsnä, haistelee tuulia ja tunnustelee, vieläkö tämä systeemi toimii vai onko aika muuttaa jotain. Se on oman lapsensa tuntemista läpikotaisin ja oman elämänkokemuksen vaivihkaista siirtymistä kasvavan lapsen käyttöön – hänen haluamiltaan osin. Se on uuden luomista, jatkuva prosessi. Se on kärsivällisyyttä, uudelleen aloittamista, toistoa – ja vielä vähän kärsivällisyyttä. Se on sitä, että uskaltaa heittää tarpeettomaksi käyneen rutiinin romukoppaan ja antaa menneiden juttujen lahota. Siitä vanhemmuudesta ne meidän kasvavat jälkeläisemme saavat sitä vahvaa elämän eliksiiriä, jonka avulla he vuorostaan kasvavat kohti uusia, omia ulottuvuuksiaan.

J.A.K.S.A.

girl-878264_1280

Vanhemmuus on haastavaa ja joskus suorastaan väsyttävää. Lapsen tarpeet ei odota. Tarpeeseen vastataan silloin kun se ilmenee. Lapsi harvemmin kyselee vanhemmaltaan, että ”viittisitkö nyt antaa ruokaa?” tai ”kerkeisitkö pistää mut nukkumaan?”. Vanhemman on itse huolehdittava omasta jaksamisestaan. Tässä muutamia näkökohtia jaksamiseen.

Vanhemmuus on Jakamista. Kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja kysymyksiään kannattaa jakaa. Puolisolleen, kaverilleen, vanhemmilleen, äideille ja iseille. Huomaat, että et ole yksin ongelminesi. Vanhemmuus on myös vastuun jakamista. Useassa perheessä on kaksi vanhempaa. Jakautuuko vastuu teillä tasaisesti? Osaako enemmän hoitovastuuta ottava vanhempi jakaa vastuuta? Ja huomaattehan, että työssäkäynti on myös vastuunkantamista. Vanhemmuuden lapsenhoitovastuuta voi jakaa myös oman perheen ulkopuolelle: Isovanhemmille, naapureille, sukulaisille, kotipalvelulle, kummeille.

model-865229_1280

Vanhemmuus on Armollisuutta. Kukaan ei ole täydellinen – edes vanhempana. Ole armollinen itsellesi. Tunne rajasi. Keskustelkaa perheenne tärkeistä asioista ja panostakaa niihin. Vähemmän tärkeät asiat voivat olla vaikka vähän rempallaan.

Vanhemmuus on Kivaa. Pitäkää hauskaa perheenne kanssa. Löytäkää arkinen tekeminen, mikä on teille kaikille kivaa. Löytäkää juhlava tapa pitää hauskaa. Ota myös omaa aikaa. Huolehdi, että sinulla on omaa aikaa, jolloin sinulla on kivaa.

Vanhemmuus on Säännöllisyyttä. Huolehtikaa rutiineistanne. Lapset tykkäävät rutiineista. Lapset tykkäävät rutiineista. Arki on myös vanhemmille helpompaa, kun kaikki tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Huolehdi myös Kivan säännöllisyydestä.

Vanhemmuus on Arvostamista. Arvosta omaa vanhemmuuttasi. Arvosta itseäsi. Näe hyvä itsessäsi. Ja näe hyvä myös puolisossasi ja lapsessasi. Ja sano se ääneen! Arvosta lastasi.

Oikeesti, Aikuisten Oikeesti.

Olin eilen erään päiväkodin vanhempainillassa kertomassa Perhekoutsien työstä. Ihana päiväkoti, paljon vanhempia ja mukana painotuoreet esitteet, jes. Ennen vanhempainillan alkamista huomasin taas pohtivani erityisesti yhtä seikkaa; Miten osaisin oikeasti, aikuisten oikeasti tuoda esille sen, että meihin voi olla yhteydessä pienissäkin arjen asioissa, matalalla kynnyksellä jopa nimettömänä- ” Haloo”! Yhteydenotto ei velvoita tai sido mihinkään ja toiminta on maksutonta. Leimautumisen pelko kun sattuu vaan olemaan niin syvällä.

Saimme Koutsi-Kolleekan kanssa mielestäni erittäin hyvää ja ehkä asian avaavaakin palautetta erään perheen vanhemmilta. He vertasivat meitä muuton takia kotikaupunkiinsa jääneisiin sosiaalisiin verkostoihin; ystäviin ja omiin vanhempiinsa. Heillä oli tarve keskustella lapsista, jakaa tietoa ja saada peilauspintaa siihen, mikä on ikätason mukaista käytöstä ja mikä taas ei. Siinä me sitten yhdessä (koutsit ja perhe) mietimme erilaisia tapoja toimia,  keskustelimme lasten kirjallisuudesta ja peleistä, aikuisten opiskelusta yms. Niin sanotusti normijutskia.

Tuon parhaan palautteen, anteeksi toiseksi parhaan palautteen jälkeen muistin erään Mirjam Kallandin pitämän luennon, jossa hän vertasi Varhaisen Tuen työntekijöitä ” Professionaalisiin ystäviin”. Prof-ystävä kuuntelee, kannustaa, hyväksyy sinut sellaisenaan, jakaa ilot ja surut, mutta EI kuormita omilla ongelmillaan. Prof-ystävä ei toimi ”kaikkitietävänä työntekijänä” vaan vierellä kulkijana, tukijana. Ja ystävänä oleminen ei voi olla leimaavaa, vai mitä? Eikä some-maailma voi korvata aitoa, elävää ystävää vai mitä? Dalai Lama on sanonut : ”Jos haluat toisten olevan onnellisia , harjoita myötätuntoa. Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa.” Myötätuntotutkija Anna Pessin mukaan Dalain viesti on selvä: Auttajia on turha pitää muita parempina ihmisinä. Oikeesti, aikuisten oikeesti! Nyt pitäisi vaan saada vanhempien ajatukset leimautumisen pelosta pois kohti ääretöntä ja sen yli. Vantaa on palkannnut meidät teitä varten, miettikääpä sitä.

P.s Se paras palaute on tullut eräältä lapselta, joka nimesi Koutsit Elvi-tädiksi ja Herra Lindbergiksi Risto Räppääjän hengen mukaisesti : )

Elvi-täti

Koutsien  työnsarkaa

Olemme käyneet useissa vantaalaisissa alakouluissa sekä päiväkotien vanhempainilloissa esittelemässä toimintaamme nyt alkusyksyn aikana. Kiinnostuneisuus työtämme kohtaan on lämmittänyt mieltä. Esittäytymistilaisuudet ja esitteiden jakaminen ovat poikineet yhteydenottoja suoraan vanhemmilta, jota me koutsit toivoimmekin. Meidät on löydetty!

Vanhemmat ovat toivoneet keskustelutukea lasten haastavaan ja temperamenttiseen käytökseen. Olemme käyneet tapaamisilla yhdessä vanhempien kanssa läpi lasten ikätasoista kehitystä. Arjen hallintaan niin lapsen kuin koko perheenkin osalta on mietitty ratkaisuja.  Olemme työskennelleet kodin pelisääntöjen parissa tehden sopimuksia vastuualueista.  Osa perheistä on kaivannut apua perheen sisäisiin vuorovaikutussuhteisiin.  Jonkin verran on ollut tapaamisia alakouluikäisten ja heidän kanssa työskentelevien yhteistyötahojen kanssa.  Monimuotoiset perheet

Olemme kohdanneet näiden viikkojen aikana väsyneitä vanhempia kuin myös vanhempia, jotka ovat ensimmäisen keskustelun jälkeen saaneet uusia tapoja toimia arjessaan. Koutsit ovat toimineet peilauspintana vanhemmille. Usein vastaukset/ voimavarat ovat olleet jo vanhempien tiedossa, ehkä vain hieman hukassa.  Koutsit ovat tavanneet perhekirjon moninaisuutta mm. ydinperheitä, eroperheitä, yksinhuoltajia ja maahanmuuttajataustaisia perheitä.  Kaikenlaisille perheille on aikaa.

Osalle perheistä me koutsit emme ole olleet tarpeeksi vahva tuki.  Näiden perheiden kanssa olemme etsineet heille vahvempaa ja pidempikestoista tukea muista palveluista.

Tarvitaanko teillä muutosta – riittääkö luottamus?

Totuttu elämäntapa rutiineineen on tuttu ja turvallinen – myös kuormittavine ja negatiivisine hetkineen. Joskus tulee se hetki, että jokin asia elämässä kaipaa muutosta.

Muutos voi tuoda mukanaan paljonkin hämmennystä. Etenkin, jos se lähtee vain yhdestä henkilöstä ja tulee toisille uutena – ehkä jopa yllättäen. Tilanne voi tulla hiljaa hiipien, lapsen kasvaessa isommaksi, ja tavallaan yllättää vanhemman. Kyseessä voi olla myös parisuhteen rakoilu, jolloin toinen vanhemmista pohtii yrittäisikö vielä yhdessä vai olisiko ero parempi vaihtoehto. Voi myös olla, että vanhempi huomaa lapsen ylittäneen oletettuja tai sovittuja rajoja ja pohtii, miten jatkossa sama ei toistuisi. Käsillä on siis tilanne, jossa tarvitaan jonkinlaista muutosta. Yksi koossa pitävä voima muutoksessa – hämmennyksen keskellä – on luottamus; luottamus itseen ja/tai puolisoon, luottamus hyvään, luottamus omaan vanhemmuuteen ja perheen rakkauteen ja kunnioitukseen. Ajattele vaikkapa perhosta; kuinka vahvalla luottamuksella toukka koteloituu tulevaa muutosprosessiaan varten. Joskus voi käydä niinkin, että luottamus ei riitä ja hyvä muutosyritys voi kaatua.

Onko sinulla tunne, että ”pitäisi tehdä jotain”? Jokin asia kaipaisi muutosta? Eikö luottamuksesi riitä aloittamaan tai viemään läpi muutosta?  Pohditko kenties mihin suuntaan muutosta pitäisi tehdä? Jos tämä tilanne liittyy perheen arkeen, tapoihin, rutiineihin, toimintaan tai omaan toimintaasi vanhempana, saattaisi Perhekoutsi olla hyvä tukihenkilö vahvistamaan tarvittavaa luottamusta. Olemme täällä juuri teitä varten, vantaalaiset lapsiperheet. Yhdessä tuo toivottu muutos voi olla helpompi toteuttaa. Viittasin aiemmin myös parisuhteen rakoiluun. Niissä tilanteissa suosittelen kääntymään suoraan parisuhdeasiantuntijoiden puoleen. Vanhemmuuden tukijana Perhekoutsi voi toimia monenlaisissa perheissä, myös eroperheissä. Silloin Perhekoutsi voisi olla lapsen näkökulman vahvistaja vanhempien neuvotteluissa ja auttaa löytämään riittävän hyviä ratkaisuja arkeen.

Siispä kilauta Koutsille tai viesteile ja kerro ajatuksistasi. Kuulostele, olisiko joku meistä Koutseista Sinun luottamuksesi arvoinen oman muutoksesi tukija ja vahvistaja. Otetaanko yhdessä askeleita toivomaanne muutoksen suuntaan?

Perhonen
Perhonen – yksilön muutoksen mestari?

Ei!

kuninkaala_MG_9362_8031_12

Istun Uomarinteen koulun pihan vieressä. Pysähdyin kotimatkalla tuumimaan. Tuolla pihalla olen leikkinyt lasten kanssa iltapäiväkerhossa. Kuinka hienoa aikaa se oli, kun sai lasten kanssa puuhata lasten toiveiden mukaan. Mitään lasten toiveita ei torpattu periaatteellisiin syihin vedoten. Kaikki oli mahdollista ja se mikä ei ollut mahdollista avasi loistavan tilaisuuden keskusteluille. Tapahtui paljon kasvua – siis myös niissä lapsissa.

Nyt Perhekoutsina tunnun törmäävän paljon eihin. Yksi taho ei voi auttaa pyörätuoliin joutunutta, koska hänen lapsensa ovat liian vanhoja. Perhe ei saa tarvitsemaansa apua, kun vanhempi ei jaksa täyttää vaadittavaa lomaketta. Väsynyt äiti ei saa tukea raastavan eron äärellä, kun ei ole huolta lapsista. Kohta on.

Joskus tuntuu, että systeemimme on niin mietitty ja suunniteltu, ettei auttamiselle ole sijaa. Toteuttavatko organisaatiot omaa palvelukonseptiaan niin keskittyneesti, että asiakkaan tarpeet jäävät taka-alalle? Tärkeää tuntuu olevan se, että ihminen hakee apua oikeasta paikasta. Voisiko tärkeintä olla se, että ihminen saa apua silloin, kun hän sitä hakee?

Oli ihana vierailla Punaisen Ristin nuorten turvatalolla, jossa päätöksiä tehdään Punaisen ristin periaatteiden mukaan. Ensimmäinen periaate on inhimillisyys. Asiakas rajataan palvelun ulkopuolelle, jos se on inhimillistä. Aika usein palvelun ulkopuolelle rajaaminen ei ole inhimillistä.

Miten me voisimme yhdessä kaataa raja-aitoja ja tukea lapsiperheitä silloin, kun he tarvitsevat ja pyytävät apua?

Pelaako tiiminne samaan maaliin?

Tällä viikolla julistettiin Valtakunnallinen Koulurauha (www.koulurauhaa.fi). Julistuksen mukaan koulurauha on mm.sitä että

  •   Otetaan muut huomioon
  •   Luodaan ilmapiiri missä kaikki uskaltavat ilmaista oman mielipiteensä
  •   Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen

Julistuksen tärkein sanoma on, että yhdessä olemme vahvoja, jokainen on vastuussa yhteisestä hyvinvoinnista ikätasonsa mukaisesti ja että yhteinen ponnistelu kantaa hedelmää. Luomalla yhteiset pelisäännöt ” Fair play”-meiningillä kaikkien on helpompi toimia ja puuttua ilmeneviin epäkohtiin. Kukaan ei jää yksin. Mielestäni koulurauhan julistuksen innoittamana voisimme julistaa valtakunnallisen ”Perherauhan ”alkavaksi tästä päivästä lähtien.

Yhteiset pelisäännöt helpottavat perheenkin arkea, yhdessä toimimista tietyissä tilanteissa. Säännöt vaativat keskustelua, toisten mielipiteiden huomioimista, erilaisuuden sietämistä, ja tietenkin oikeudenmukaista johtajuutta. Lasten kanssa johtajuus on aina aikuisella. Perheessä voidaan pitkälti miettiä yhdessä tiettyjä linjauksia, mutta paljon on asioita mistä vain aikuiset päättävät.Vastasyntynyt vauva on avoin, tyhjä kirja joka täyttää sivujaan opettelemalla edellä mainittuja asioita turvallisessa ympäristössä ja vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. ” Johtajuus ” ei ole sisäänrakennettu ominaisuus.SM_jalkapallo_0857_1146_7

Aikuiset ovat toisaalta joukkuepelaamisen erotuomareita. He joutuvat ottamaan vastaan tunteenpurkauksia ja kestämään lasten  pahaa oloa (sitä kun aina ei saa mitä haluaa eivätkä asiat mene kuin elokuvissa). Eihän esim. jalkapallossakaan pelaajat määrää sääntöjä ja niiden rikkomisesta tulevia rangaistuksia. Yritystähän kyllä pelaajilla on, ja näyttelijänlahjat päääsevät oikeuksiinsa. Tuomarit joutuvat kaivamaan taskustaan varoituskortteja ja puhaltamaan peliä poikki, jos se äityy pahaksi ja rumaksi. Joukkueessa tämä näkyy ja tuntuu, mutta ” Koutsauksen” avulla tilanteet puretaan ja käydään läpi ja siirrytään eteenpäin. Joukkue, niin kuin  myös perhe on yhdessä vahva vaikka yksittäisiä ylilyöntejä tuleekin. Tuomareiden, valmentajien ja vanhempien on pakko tietää eri ikäkauteen liittyvät ominaissäännöt. Tai ainakin heillä on oltava joku vihkonen, toinen saman ammattikunnan edustaja tai jopa oma henkilökohtainen ”Koutsi” vertaistukena ja peilipintana. Eri ikäisiltä lapsilta voi vaatia hieman eri asioita ja samalla he pääsevät vaikuttamaan enemmän pelin etenemiseen kun tiedot ja taidot karttuvat. Näinhän se on koulumaailmassakin. Ekaluokkalaiset ovat eri asemassa kuin peruskoulunsa päättämässä olevat nuoret.

Perheen, koulun ja muiden yhteistyötahojen kanssa lapsi oppii tarvittavat ihmissuhdetaidot ja pelisäännöt aikuisuutta, työelämää ja uutta, omaa ”tiimiä” eli mahdollista omaa perhettä varten.

Julistakaamme siis alkavaksi Koulurauha, Perherauha ja Yhteisörauha, ugg!

Ennen vanhaan kun kakarat eivät olleet kunnolla, he joutuivat Tanariin (= Ford Taunus). Nykyään he pääsevät ”Tiimipalaveriin” ja mahdollisesti henkilökohtaiseen ”koutsaukseen”.

Kumman sinä valitsisit?