Kaikki on mahdollista!

Perhekoutsi_NiinaJätä kommentti

martinlaakso_MG_1556_8817_12

Eräs kirjailija kertoi viime viikolla aamu tv:ssä tavoitteena lapsen kasvatuksessa olevan,  kasvattaa lasta niin, että lapsi ajattelisi  kaiken olevan mahdollista elämässä!!  Ah tämä kuulostaa niin hyvältä! Haasteellista vain meille aikuisille. Vai onko?

Olen pohtinut sitä, kuinka me aikuiset rajaamme lasten luovuutta ja siinä samalla kerromme heille mikä on mahdollista ja mikä ei.  Lapsethan ovat aivan mahtavia siinä, kuinka he ideoivat ja keksivät kaikenlaisia hassuja/ erikoisia juttuja. Kuinka me aikuiset osaisimme kohdata lapsia niin, että nämä ominaisuudet säilyisivät heissä?

Olisi kiva, jos pystyisi vielä hetken näkemään maailman lapsen silmin ja kuinka siinä kaikki olisi mahdollista.  Ei olisi rajoittavia tekijöitä, vaan annettaisiin luovuuden ja ideoiden päästä valoilleen. Siinä vasta tavoitetta!

Löydätkö vielä itsestäsi tätä lapsenmielisyyttä?

martinlaakso_MG_1537_8811_12

 

Mietteitä lapsuudesta

Perhekoutsi_JaanaJätä kommentti

Heippa!

Täällä kirjoittelee kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Saimme erinomaisen mahdollisuuden laittaa omat lusikkamme Perhekoutsien blogisoppaan ja päätimme hämmentää sitä kirjoittamalla muutaman sanan lapsuudesta. Nuoresta iästämme huolimatta tuntuu kuin omasta lapsuudesta olisi jo iäisyys aikaa ja omien lapsuusvuosien muisteleminen tuntuu suorastaan nostalgiselta.

Lapsuus on ohikiitävä aikakausi, johon liittyy hyvin paljon oikeuksia ja erittäin vähän velvollisuuksia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa mainitaan erikseen lapsen oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan. Leikkimistä pidetäänkin lapsen tärkeimpänä työnä. Mutta mitä lapsuus oli meidän aikanamme ja miltä nykyajan lapsuus näyttää silmissämme?

Lapsuudesta tulee välittömästi ensimmäisenä mieleen leikkiminen, ulkoilu, kaverit hiekkalaatikoilla ja leikkipuistoissa. Lapsuuden ajan huolet ja murheet olivat lähinnä leluihin ja leikkeihin liittyviä harmituksia. Pettymyksiä, kiukkuja ja vastoinkäymisiä tuli, mutta niistä päästiin yli nopeasti. Meidän ollessamme lapsia, ei ollut olemassa tabletteja ja ipadejä ajanvietteinä, vaan kaikki vapaa-aika käytettiin kavereiden kanssa leikkiessä. Valehtelisimme jos väittäisimme etteikö lapsuudessamme ollut mitään elektronisia pelejä, toki meidänkin lapsuuteen liittyi erilaiset konsolipelit: oli Playstationia ja Nintendoa, Segaa ja Gameboyta. Niiden pelaaminen oli aina huippujuttu, mutta ne eivät silti ikinä vieneet huomiota muilta leikeiltä.

Nykyään lapsuuteen kuuluu mahdollisesti erilaisia elektronisia laitteita ja lapset ovat varsin taitavia niiden käyttämisessä. Tabletit ja ipadit voivat toimia lapsille “kaverina” silloin, kun ei keksi muuta tekemistä. Usein myös kavereiden kanssa vietetty aika saattaa kulua erilaisten tietokone- tai konsolipelien parissa. Tuntuu siltä, että lasten ruutuaika on lisääntynyt huimasti omaan lapsuuteemme verrattuna. Teknologia on kuitenkin kehittynyt ajan myötä ja silläkin on luultavasti yhteyttä ruutuajan lisääntymiseen.

Lapsuuteen kuuluu vahvasti oma perhe. Oman perheen kanssa jaetaan kokemuksia ja vietetään aikaa. Vanhemmat mahdollistavat lapselleen asioiden tapahtumista ja uusia kokemuksia. Ulkomaailma on kehittynyt meidän lapsuudestamme, mutta itse lapsuus on pysynyt samana. Edelleen leikkiä pidetään tärkeässä arvossa ja pyritään lasten hyvinvointiin sekä lasten tasapainoisen kehityksen tukemiseen. Ajat ovat muuttuneet, mutta lapsuuden merkitys on pysynyt samana.

Lapsuudesta ja esimerkiksi ruutuajoista ei pitäisi ottaa paineita. Jos lapsella ruutuaika menee joskus yli suositusten, ei se ole niin vakavaa. On kuitenkin hyvä kannustaa lapsia leikkiin ja osoittaa omalla esimerkillään, että elämä on tässä ja nyt, ipadien ja kännyköiden ulkopuolella.

Helmikuisin terveisin,

Oona, Katariina & Susanna

Kiukuttaako?

Perhekoutsi_JaanaJätä kommentti

Kiukkumittari

Kiukku on yksi tunne muiden joukossa ja siten yhtä sallittu kuin muutkin tunteet. Silti lapsen uhma-/kiukkukohtaukset ovat yksi yleisimmistä aiheista, joista perheiden kanssa keskustelemme. Miksi ne ovat vaikeita tilanteita ja mitä asiassa sitten voi tehdä?

  • Ihan ensiksi pohtisin hieman lapsen lähiympäristön henkilöitä. Löytyykö sukulaisista erilaisia temperamentteja omaavia aikuisia. Joskus apu voi löytyä ihan siitä, että ymmärtää itsensä ja lapsensa temperamenttieron. Jos lapsi kiihtyy nopeasti ja itse on huomattavasti rauhallisempi, voi kiukkukohtauksia olla rankempi vastaanottaa. Toisaalta rauhallisuus voi tuoda juuri sen riittävän kärsivällisyyden, jolloin temperamenttiero voi kääntyä vahvuudeksi.
  • Aina ymmärrys ei löydy temperamenteista. Seuraavaksi kannattaa tutkiskella kaikkia henkilöitä, jotka antavat lapselle mallia siitä, miten käyttäydytään, kun kiukku kasvaa. Miten vanhemmat itse toimivat suuttuessaan? Tuleeko huutoa herkästi? Millaisen mallin annat lapselle siitä, miten suuttuneena kuuluu käyttäytyä? Vähintä, mitä jokaisen vanhemman tulisi mielestäni tehdä, on harjoitella hillitsemään omaa käyttäytymistään. Voimme tehdä omasta hermostumisestamme samalla kasvattavan hetken, kun sanoitamme sitä, kuinka nyt on niin kiukkuinen olo, että täytyy vähän rauhoittua tms. Toki lapsella on myös paljon muita malleja kuin vanhemmat, mutta harjoittelu kannattaa yleensä aloittaa itsestä. Aika monella meistä sitä parannettavaa ja harjoiteltavaa löytyy jo itsestä.
  • Entäpä sitten, kun on jo treenattu ja näytetty lapselle mallia – ja silti lapsella menee yli. Ja ehkä juuri kun meillä oli ollut oikein mukava leikki- tai pelituokio hänen kanssaan ja tuleekin sitten se pettymys, joka salamannopeasti kehittyy kiukutteluksi ja lapsi alkaa raivota, heitellä esineitä, huutaa ja ehkä jopa lyödä. Mitä sitten? Mitä aikuinen voi tehdä silloin?

    Mielestäni ensisijaista on, että aikuinen pysyy rauhallisena – empatia on erittäin hyvä lisä. Itselläni rauhallisena ja empaattisena pysymistä auttaa ajatus siitä, että lapsen tunteiden säätelyjärjestelmä on vielä kehittymässä ja sitä keskeneräisempi, mitä pienemmästä lapsesta on kysymys. Aikuisen täytyy tarvittaessa suojata paitsi itseään myös lasta tai muita lähellä olevia henkilöitä vaaratilanteilta. Se tulisi kyetä tekemään rauhallisesti ja empaattisesti suhtautuen – ei itse vihastuen tilanteesta. (Toki toiminta itse riittävän nopeaa!) Miksi näin? Koska tunnekuohun tullessa sillä voimakkuudella, että lapsen säätely pettää, hän on tavallaan poissa tolaltaan, poissa raiteiltaan. Tuolloin lapsi kaipaa turvallista tilaa, missä palata takaisin raiteilleen. Takaisin ”normaaliin” olotilaan on se, mitä sekä lapsi että aikuinen haluavat, joten tavoite on molemmilla sama. Aikuisen pysyessä rauhallisena, lapsen rauhoittuminen nopeutuu. Tällä perustelen itselleni rauhallisena pysymistä silloin kun on kiire. Haluanko todellisuudessa hitaamman vai nopean kaavan mukaan käsitellä tämän kiukun.

    Jos lapsi sietää aikuiselta apua, kuten syliä, kosketusta tai puhetta, näitä kannattaa ilman muuta tarjota hänelle avuksi. Jos nämä suututtavat enemmän, anna lapsen vain olla riittävän lähellä, jotta oma rauhallisuutesi näkyy. Voit myös sanoittaa lapselle tunnetta: ”Harmi kun sulle tuli nyt noin iso kiukku, miten me saataisiin sun olo paremmaksi?” Jos lapsi pystyy kiukultaan kokeilemaan tyynyn lyömistä, jalan polkemista lattiaan, paikallaan hyppelyä, sanomalehtien repimistä, kiukun huutamista wc-pönttöön ja alas vetäisyä, suosittelen kokeilemaan. Joskus turvallisuuden nimissä lapsen joutuu ottamaan syliin, vaikka hän ei sitä haluaisikaan. Sitäkin tilannetta varten voi ennakolta, lapsen parempina hetkinä, harjoitella jonkin sylileikin tai jopa –hassuttelun, jonka avulla tilanteesta ei tule niin ikävä sävyltään vaan lapselle sopiva keino päästä takaisin raiteilleen. Kiukun rauhoituttua asiasta voi jutella lapsen ikätason mukaisesti ja kerrata vielä, mitä kiukkuisena ei saa tehdä ja mitä taas saa tehdä.

  • No entä kun se hermo sitten meni myös siltä aikuiselta, kun ei vaan kestänyt juuri tänään syystä tai toisesta enää yhtään kiukuttelua? Myös aikuinen menee tavallaan pois raiteiltaan suuttuessaan. Ainakin hän (samoin kuin lapsi) jättää hyödyntämättä aivojensa kehittyneemmät osat ja siirtyy toiminnassaan ns. liskoaivoille. Aikuinen ei siis pysty hyödyntämään omaa osaamistaan ja hänenkin toimintakykynsä on hetkellisesti rajoittunut. Siksi siis ensisijainen tehtävä on rauhoittaa itsensä ensin. Tässä voi myös puhua sitä omaa rauhoittumisprosessiaan ääneen, jolloin lapsi saattaa ajan kanssa ottaa siitäkin mallia. Joillakin toimii laulaminen tai hyräily hermoja rauhoittavana. Myös omaan hengitykseen keskittyminen (etenkin uloshengitykseen) voi auttaa. Ja toki aikuinenkin voi hyppiä vähän tasajalkaa, jos se helpottaa. Sillä tilanne saattaakin laueta nopeasti nauruksi, vaikka molemmille!
  • Muuta kiukkukohtauksiin liittyvää harjoittelua lasten kanssa on tilanteiden ennakointi. Lapsen on vaikea ymmärtää eilen/huomenna/kahden tunnin kuluttua/kohta – erilaisia ajan määreitä. Siksi jokin jo sovittu tunnin kuluttua tapahtuva tulee lapselle kuitenkin ikään kuin yhtäkkiä ja siitä voi syntyä pettymys ja kiukku. Ennakointi on asiana sen verran laaja, että siitä voisi kirjoitella ihan omankin bloginsa. Erilaisia keinoja ja apuvälineitä (kuvien käyttöä, tiimalaseja, viikkokalentereita, ajastimia ym.) voi käyttää ennakoinnissa – unohtamatta arjen rutiinien tuttua järjestystä. Ennakoinnista löytyy paljon luettavaa myös netistä ja koutsit auttavat myös suunnittelemaan teille sopivia keinoja!

Kiukkukohtaukset – ne kuuluvat siis lasten ja aikuistenkin elämään. Ne ovat voimakkaita kasvun paikkoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Toivotan teille mahdollisimman mukavia harjoitteluhetkiä aiheen parissa. Jos haluatte, niin me koutsit tsempataan ja tuetaan teitä mielellään harjoittelussa. Voimme myös yhdessä kanssanne yrittää keksiä niitä yksilöllisiä – juuri teidän perheellenne – soveltuvia toimintoja ja ratkaisuja, joiden avulla arki sujuisi paremmin. Ota yhteyttä!

Lisälukemista:

Kaksi kirjaa

Ihanaa, kun tuli talvi!!

Perhekoutsi_NiinaJätä kommentti

Talvista metsää

Maisemat olivat viime viikolla aivan mahtavia ja oli upeata nähdä ulkona lapsia Lumisia varpujavanhempineen laskemassa mäkeä, luistelemassa yms. ulkojuttuja touhuilemassa.

Kyllä minuun ainakin vaikutti positiivisesti tämä luonnon kauneus ja teki mieli lähteä ulkoilemaan, kun oli lunta. Ulkoillessa otin muutamia kuvia ja sain kauniista luonnosta voimaa itselleni. Mistä sinä saat voimaa?

Vaikka nyt näyttää, että lumet hupenevat kovaa kyytiä, ei anneta tämän vesisateen vaikuttaa negatiivisesti mielialaamme! Kevättä kohti ollaan menossa jo kovaa kyytiä! Oletko huomannut, että klo 16 maissa ei ole enää säkkipimeätä?

 

 

Kasvatus on kokeilukulttuuria

Perhekoutsi TuroJätä kommentti

Vantaan Perhekoutsit ovat työskennelleet puoli vuotta. Toimintaa on käynnistetty selkeillä tavoitteilla ja väljillä suunnitelmilla. Olemme pyrkineet vantaalaisten perheiden kanssa kehittämään Perhekoutsien työtä. Toiminnassamme on ollut paljon elementtejä kokeilukulttuurista ja palvelumuotoilusta.
Kesällä kuulimme pitkälti pienten lasten perheiltä minkälaista varhaista tukea he tarvitsevat. Tiivistetysti pienten (kotihoitoikäisten) lasten vanhemmat tarvitsevat käytännön apua arkeen, vertaistukea ja kuuntelevaa korvaa. Nyt seuraavana erityisenä tavoitteena on tavoittaa alakouluikäisten lasten vanhempia. Ennakkotietona voin mainita, että keväällä kutsumme kokoon Perhekoutsien Vanhempainraadin, jonka fokuksena on juuri alakouluikäisten lasten perheet.
Uuden työn kehittämisessä on paljon samaa kuin lapsen kasvatuksessa. Tiedämme tavoitteen, mutta emme ihan tiedä miten tavoitteeseen pääsisimme. Kun perheeseen syntyy lapsi, on vanhemmilla eritasoisia tavoitteita. Tavoitteet voivat olla pieniä (lapsi täytyy saada nukkumaan) tai isoja (lapsesta täytyy kasvaa hyvä ihminen). Se miten sen oman kullannupun saa nukkumaan selviää pitkälti kokeilemalla. Tietoa ja vinkkejä on tarjolla siitä, kuinka lapsi pitää nukuttaa. Mutta sinun kullannuppusi on ainutkertainen yksilö, jolla on omat mieltymyksensä. Kaikki vinkit eivät ehkä toimi teillä. Pitää kokeilla ja arvioida. Lapsen kasvatusta ei voi suunnitella tyhjentävästi etukäteen. Lapsi ei ole tyhjä astia, vaan persoona.

Lapsen kasvatuksessa on kyse kasvattajan kyvystä mukautua lapsen kehitystarpeiden mukaan. Kokeilukulttuurissa on kyse kehittäjän kyvystä mukautua asiakkaan tarpeiden ja tavoitteen saavuttamisen mukaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Parisuhteeseen muuten sopii palvelumuotoilun opit. =)

Muotoilkaa itselle oikein mukavat pyhät! Hyvää Joulua!

Arjesta ja lapsuudesta

Perhekoutsi_NiinaJätä kommentti

Eräs tuntemani nuori  kertoi minulle eräänä päivänä lukeneen jostain netistä lauseen, että ”sinun kurja arki on sinun lapsesi lapsuus”.  Hänestä näki selkeästi, että hän oli miettinyt asiaa enemmänkin.  Hän pohti asiaa niin, että kyllä se varmasti vaikuttaa lapsiin mitä aikuiset suustaan päästävät. Yhdessä pähkäilimme asiaa hieman lisää. Kuinka ääneen sanomamme asiat voivat alkaa elää omaa elämäänsä arjessamme.  Keskustelumme loppui siihen.

Itselleni tuli tästä asiasta myöhemmin mieleen, jos lapsi saa arjessa usein negatiivista palautetta toiminnastaan, niin kuinka tämä palaute alkaa muokata pikku hiljaa lapsen kuvaa itsestään.  Muistetaan siis me aikuiset kiinnittää huomiota puhetyyliimme ja kuinka sanoitamme toisillemme ääneen arkeamme. Onko se jatkuvasti kurjaa ja kiireistä? Vai muistetaanko ja ehditäänkö siinä iloita elämän pienistä onnistumisista?

Oikein hyvää Joulun odotusta kaikille!

Taidetalo_Pessi-2040_3425_12

Joulu tulee-Oletko valmis?

Perhekoutsi_MinnaJätä kommentti

Nyt se on lähellä. Ensimmäiset luukut joulukalenterista on aukaistu ja enää 22 yötä jouluun, TipTapTipeTap. Joulu ja sen tuleminen on kirvoittanut monia keskustelunaiheita perhekahviloissa, asukaspuistoissa, avoimissa päiväkodeissa, kotikäynneillä, kahvitauoilla, kaduilla ja toreilla. Joulu on selvästikin juhla, joka herättää tunteita meissä kaikissa. Johtuuko se siitä, että meillä kaikilla on jouluun liittyviä muistoja vai siitä, ettei joululta oikein voi välttyä. Ensimmäiset kaupalliset lelulehtiset kolahtavat postiluukusta jo lokakuussa, samoin kauppojen hyllyt alkavat pursuamaan joulutavaraa ennen kuin on edes kesäkamoista päästy eroon. Työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa puhutaan joululomasta ja katuvaloissa vilkkuvat tähdet heti ensimmäisten hämäräkelien tultua.

Joulu

Koutsina olen kohdannut perheitä, joissa ”tonttukortti” on otettu käyttöön jo lokakuussa. Erään perheen isä tuuletteli hurmioissaan sitä, miten lapset pukevat niin reippaasti vaatteet päälle kun vähän mainitseekin tonttujen tarkkailevista silmäpareista.(Toki kävimme keskustelua siitä, että toukokuussa tuota korttia ei ehkä kannata enää käyttää). Pohjois-Suomessa asuvan ystäväni lapsen urheiluseura on vienyt tänä vuonna tonttuteeman vielä hiukan pidemmälle; Perheet voivat tilata tonttuja vilahtamaan ikkunan taakse pientä korvausta vastaan 🙂 Mitä kaikkea Joulu tuokin tullessaan. Mikä sitten joulussa on oikein ja mikä väärin? Ja kuka sen oikein määrittää?

Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että jokainen perhe tekee joulustaan juuri sen näköisen kun haluaa. Sukulaisia ei tarvitse pyytää jouluksi vierailulle, jos seurauksena on riitelyä ja pahaa mieltä. Jouluna voi syödä kanaa tai lihapullia, jos kukaan ei tykkää kinkusta. Jouluun liittyy kuitenkin paljon traditioita, jotka velvoittavat meitä toimimaan ehkä tietyllä, ei aina niinkään halutulla tavalla. Yhteisen sävelen löytyminen mahdollisimman vähäisillä riitasoinnuilla olisi varmaan se halutuin tapa. Ajatus, että kaikilla perheenjäsenillä olisi mahdollisuus rauhalliseen ja kiirettömään jouluun. Välillä se voi tarkoittaa jostain luopumista ja jonkun asian uudelleen miettimistä. Oman näköisen joulun tekeminen voi olla välillä mahdotonta esim. perheen taloudellisen tilanteen takia. Onneksi on paljon yhdistyksiä, seurakuntia ja erilaisia tahoja, jotka yrittävät helpottaa ja auttaa joulumielen löytymisessä. Erään perheen yksinhuoltaja isä kiteytti joulun sisällön näin: ”Meillä lapset ovat saaneet viimeksi kaksi vuotta sitten lahjoja, eikä meillä ruokakaan nyt niin ihmeellistä ole, mutta me olemme perheenä yhdessä. Se on tärkeintä”.

Itse huomaan (jälkikasvun jo ”tonttukortti-iän” ohittaneena) odottavani eniten myös sitä yhdessä olemista. Sitä olotilaa kun voi vaan olla. Pipareiden leipomisen sijaan voin laittaa kanelia ja muita mausteita uunipellille ja tupsauttaa tuoksut ilmoille  ja nauttia kaupan tekeleitä hyvällä omallatunnolla. Voin syöttää villakoiria sen sijaan että jyystäisin hammasharjalla pesuhuoneen kaakeleita ja pesisin kaikki kaapit ja katot. Kolmesta asiasta en suostu luopumaan: Kinkusta, kuusesta ja ”Lumiukko”-animaatiosta. Ne ovat vain minun perheeni Traditioita.

.

Hyvää Joulunodotusta!

P.S Voit lukea ja  seurata joulunajan ajatuksia, pohdintoja ja mietteitä lisää Vantaan perheneuvolan facebook sivuilla, jossa joka päivä aukeaa uusi luukku.

 

Hetki arjessa – läsnälon voima

Perhekoutsi_JaanaJätä kommentti

Tapahtui eräänä päivänä Vantaan Perhekoutsien vierailulla avoimen varhaiskasvatuksen toimipisteessä:

Keskustelimme  vanhemman kanssa siitä, miten hyvin pieni lapsi on jaksanut leikkiä pelkällä pallolla ja istuintyynykasalla jo pitkän tovin (ainakin suhteutettuna leikkijän ikään). Aina ei todellakaan tarvita kummoisia juttuja leikin mahdollistamiseen. Leikin aikana lapsi otti hetkellisiä katse- ja/tai kosketuskontakteja aikuiseen useita kertoja, mutta leikki jatkui hyväntuulisena.

Pohdimme myös sitä, kauanko leikki olisi kestänyt, jos aikuinen ei olisikaan ollut läsnä ja valmiina vastaamaan lapsen kontaktin tarpeeseen? Jos aikuinen olisi lapsen leikkiessä vaikkapa selaillut kännykkää, tai kotioloissa vaikkapa katsellut televisiota tai lukenut kirjaa?

Sitäkö se on, se läsnäolon voima?Taidetalo_Pessi-1920_3422_7[1]

Palvelumme muotoilusta

Perhekoutsi TuroJätä kommentti

vauva sylissaPerhekoutsit tutustuivat viime viikolla Vantaan varhaiskasvatuksen palveluasiantuntijan Nina Konttisen kanssa palvelumuotoilun maailmaan. Perhekoutsien toimintaahan on perustettu palvelumuotoiluhenkisesti. Olemme paljon kyselleet perheiltä minkälaista palvelua he tarvitsevat. Toimintaamme olemme pyrkineet muotoilemaan perheiden toiveiden mukaan. Itse asiassa jokainen perheen yhteydenotto aloittaa oman pienen palvelumuotoiluprosessin: ”Miten voimme auttaa?” ”Mikä teidän perheen tilanne?” ”Mihin tarvitsette apua?” ”Miten voisimme yhdessä teidän kanssa ratkaista pulmanne?”

Usein perheet kysyvät miten Perhekoutsit toimivat. Kysymykseen on vaikea vastata, koska Perhekoutsit toimivat perheen tilanteen ja tarpeiden mukaan. Perhekoutseilla ei ole yhtä ennaltamäärättyä toimintatapaa tai menetelmää. Perheen tilanne ja avun tarve määrittää toimintatapaamme.

Perhekoutsien palveluun kuuluu uudelleenmuotoiltavuus. Pyrimme tulevaisuudessakin toimimaan perheiden tarpeiden mukaan. Jos vantaalaisten perheiden tarpeet ja tilanteet muuttuvat laajassa mittakaavassa, on Perhekoutsienkin syytä mukauttaa palveluaan. On turha tarjota palvelua, jota eilispäivän perheet ovat tarvinneet. Jotta pysyisimme joustavina ja ketterinä tarvitsemme vantaalaisilta tietoa. Kertokaa meille mitä perheet tarvitsevat! Kertokaa miten Perhekoutsit voisivat palvella vantaalaisia perheitä!

Jos olet ollut Perhekoutseihin yhteydessä ja olette tehneet jotain yhdessä, voit lähettää palautetta koutsauksesta täällä.

Jos sinulla on antaa ideoita tai aloitteita Perhekoutseille, voit tehdä sen aloitelaatikossamme.

Haluista ja tarpeista

Perhekoutsi TuroJätä kommentti

Metsäpoika

Lapsiperheen elämä pyörii paljon tarpeiden ja halujen ympärillä. Itse asiassa lapsia ei ehkä olisikaan ilman haluja… 😉 Kun halut on täytetty alkaa odotus, joka on täynnä erilaisten tarpeiden ja halujen täyttämistä. Miehet ostavat muutaman uuden auton ja äidit syövät laastia ja lakua keskiyöllä.

Kun lapsi on syntynyt alkaa lapsen tarpeiden tyydyttäminen. Syliä, ruokaa, unta ja kuivaa vaippaa. Ja vähän lisää syliä, ruokaa, unta ja kuivia vaippoja.  Parhaimmillaan vanhempi arvaa vastasyntyneen tarpeen oikein ja osaa tarjota oikeata vaihtoehtoa; syliä, ruokaa, unta tai kuivaa vaippaa.  Oman esikoiseni kanssa kirjasimme ruokailu- ja nukkumisaikoja ylös, jotta osasimme helpommin arvata, mikä tarve mahtaisi olla milloinkin itkun takana. Toimi meillä, vaikka läheiset ihmettelivätkin ”kellontarkkaa” toimintaamme.

Vanhemmilla menee aikaa lapsensa tarpeiden opetteluun. Ja kun ne on saanut suunnilleen haltuun alkaa lapsen tarpeet kehittymään. Vauvasta tulee koko ajan sosiaalisempi, liikkuvampi ja tarkkaavaisempi. Ja pikku hiljaa alkavat lapsen omat haluamiset olemaan isommassa roolissa. Lapsella on tarve uneen ja yksilöllinen tapa nukahtaa, asettua lepäämään. Joku haluaa kuulla laulua, joku haluaa silittelyä, jollekin vanhemman rauhallinen hengitys riittää rauhoittumiseen ja joku haluaa nämä kaikki. Tällaisiin tapoihin – rutiineihin – voivat vanhemmat paljon vaikuttaa.  Lapsen voi ”ohjata” haluamaan asioita, jotka on helppo toteuttaa ja jotka palvelevat arjen sujumista.  Jotkut lapsen haluamiset ovat täysin lapsilähtöisiä. Lapsen temperamenttiin ja omaan luonteeseen liittyviä ja sisäsyntyisiä. Esimerkiksi syöttäessäni omaa kahdeksan kuukautista vauvaani, hän haluaa pitää kädessään omaa lusikkaa. Varaankin yleensä kaksi lusikkaa ruokailuun. Sen lisäksi vauvani haluaisi pitää lautasta kädessänsä ja heilutella lautasta ylösalaisin. Tätä halua en yleensä täytä.

Alle vuotiaan lapsen halua on vielä melko helppo toteuttaa ja rajata. Haasteet multiploituvat uhmaiässä, jolloin lapsi alkaa opettelemaan tahtoamista oikein urakalla. Lapselle tahtoamiset ja haluamiset ovat silloin I.S.O.J.A. asioita. Ne tuntuvat lapselle välttämättömiltä tarpeilta. Mutta parittomien sandaalien käyttämistä syksynsateilla ei ole kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Näissä tilanteissa vanhemmalta vaadittaisiin lehmänhermoista kykyä toimia sovittelijana, neuvottelijana, tuomarina ja poliisina. Kuinkahan Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari pärjäisi uhmaikäisen kanssa?

explosion-147909_640

Kaikessa haastavuudessaan uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe. On kaunista ja ihanaa, kun lapsen oma mieli kasvaa ja kehittyy. Helppo sanoa, kun oma lapsi on vielä 8 kk. Mutta uhmaiästä kyllä selviää – vaikka sitten pienellä Perhekoutsin jeesillä.