Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä ja vastauksia

Usein kun selailen facebookia, niin ihailen kuinka näppärästi monet hyödyntävät siellä saatavilla olevaa tietoa muilta ihmisiltä.

Erilaisissa asuinalueyhteisöissä näkee kuinka nerokkaasti haetaan esim. viikonlopun lapsiperhevieraille retkisänkyä tai lastenturvaistuinta lainaksi pientä korvausta vastaan.  Harvoin julkista liikennettä käyttävä saattaa olla sormi suussa aikataulujen ja reittien kanssa, mutta ei hätää, yhteisöistä löytyvät asiantuntijat tähänkin asiaan. Apua tarvitseva saa apua ja toinenkin saa hyvän mielen kun voi olla avuksi. Molemmat siis voittavat. Hyvä me!

Entä silloin kun kysymyksiin ei ole suoria vastauksia?

Meiltä perhekoutseilta kysytään usein myös asioita, joihin emme tiedä vastauksia. Monesti yhteydenottajakaan ei välttämättä ole vailla vastausta, vaan enemmänkin ihmistä jolle saa puhua ja sitä kautta löytää itse omat vastauksensa. Näitä keskusteluja meidän koutsaus on parhaimmillaan; uusia näkökulmia, lapsen käytöksen ”tulkkaamista” vanhemmalle, arjen haasteissa kannattelua..

…mitä muuta, soita ja päätä sinä!

Mainokset

Voisiko muna olla kanaa viisaampi

Mediassa on viime aikoina ollut erittäin hyviä artikkeleita, keskusteluja ja kannanottoja liittyen lasten ja nuorten pelaamiseen ja sen rajaamiseen, netin käyttöön jne. Sama asia on askarruttanut myös monia Perhekoutseihin yhteyttä ottaneita perheitäkin. Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä, että erilaisten ”toosien” ja ”vempeleiden” käyttö on lisääntynyt perheissä, mutta onko kaikki käytettävät sovellukset haitallisia, on mielipiteitä jakava seikka. Kolikolla kun tuppaa olemaan aina kaksi puolta. Olen huomannut , että kaikissa asian tiimoilta julkaistuissa aihekokonaisuuksissa on ollut muutamia yhteneväisiä kommentteja.

  • Mitkään laitteet eivät korvaa läsnäolevaa, rehellistä vuorovaikutusta, keskustelua face to face.
  • Aikuisien on tärkeä tiedostaa miten heidän toimintansa ja esimerkkinsä vaikuttavat lasten mediatottumuksiin. Syyttelyn sijaan voisi olla peiliin katsomisen paikka.
  • Vanhempien tehtävä on pitää pintansa. Pelien rajoittaminen ja sen seuraaminen on ihan välttämätöntä. Ikärajat eivät ole mitään suosituksia, vaan on selvästi lainrikkomus, jos niitä ei noudateta( varsinkin K18-pelit).
  • Mitään tarkkaa ja ammatillista rajaamista ei esim. koneella vietetystä ajasta ole. Jokaisen vanhemman on mietittävä yksilöllisesti oman perheen ja vielä jokaisen lapsen kohdalla sopiva aika. Lapsella ja nuorella pitää olla myös muita harrastuksia ja tekemistä sekä sosiaalista verkostoa ympärillään.woman-1222804_1280

Tänä päivänä ei ole mitenkään outoa, että kukin perheenjäsen on omalla koneellaan näpyttelemässä jotain, ja että perheen sisäisen vuorovaikutuksen hoitavat erilaiset tekniset laitteet keskenään 🙂 Tähän hurmioon ovat hurahtaneet niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.

No mitä vanhemmat voivat sitten tehdä jos lapsen ”netissä roikkuminen” alkaa huolestuttamaan?  Perhekoutsina olen kuullut paljon erilaisia toimintatapoja, mitä vanhemmat ovat jo ottaneet käyttöön. On olemassa kuulemma esto-ohjelmia, jotka katkaisevat netin tiettynä aikana. Eräs viiden lapsen äiti kertoi keräävänsä joka ilta lastensa puhelimet itselleen ja antavansa ne sitten aamulla taas käyttöön. Munakellon käyttö ajastimena, pelivuorojen aikatauluttaminen ovat olleeet käytössä ahkerasti. (Munakellon voi korvata kätevästi älypuhelimeen saatavalla ”kidstimer-soveluksella). Näissäkin asioissa on parempi sopia selvät säännöt, kuin vaahdota joka päivä tunnepitoisesti samasta asiasta äänivalleja rikkoen. Jos kone sammuu, on se sitten siinä. Jos ajastin näyttää pelivuoron siirtymisen toiselle, on sitten siinä.

Pelastakaa lapset ry:n työntekijä Netta Vahteri(lapset ja digitaalinen media) puhui erään koulun vanhempainillassa hyvin siitä, miten vanhemmat voivat kääntää oman tietämättömyytensä (esim. snäppäily) yhteiseksi oppimiskokemukseksi lapsen kanssa. Aito mielenkiinto ja toteamus ”En tiedä tästä mitään, mutta voisitko näyttää ja opettaa minulle” on parempi vahtoehto kuin se ”vaahtoaminen”. Samalla kertaa aikuinen voi selvittää lapsensa tietämystä ohjelman turvallisuudesta ja keskustella nettimaailman vaaroista. Oma kokemukseni on, että sosiaalisen median hallinta ja tietoteknillinen osaaminen on paljon parempaa tämän päivän nuorilla, kuin näin sähkökirjoituskoneella lopputyönsä tehneellä myöhäisteinillä. 🙂 Tai saati sitten äidilläni, jonka mielestä skype on  sairaus, johon hänen naapurinsa on saanut lääkkeitä. 🙂 Pakko on kysyä jälkikasvulta neuvoa.

Uusia sovelluksia tulee ulos niin nopeaan tahtiin, että ajantasalla pysyminen on mahdotonta. Minun lapsuudessani, jos halusi tietää jotain, sitä kysyttiin vanhemmilta. Nykyään setä google tietää kaiken. Minun lapsuudessani aikuiset pystyivät  säätelemään annetun tiedon laatua, määrää ja kuormittavuutta ikäni mukaan. Setä google ei pysty. Tähän ajankohtaiseen pulmaan on onneksi herätty, ja on olemassa paljon erilaisia nettiauttamisen tahoja.

Aineistoja/linkkejä vanhemmille:

Palveluja nuorille:

  • Help.somen-sovellus alle 18-vuotiaille. Help.somen avulla voi saada apua esim. erilaisissa kiusaamis-ja häirintätapauksissa, seksuaaliseen ahdisteluun ja hyväksikäyttöön liittyvissä kysymyksissä.
  • Nettipoliisi neuvoo rikosasioissa
  • Netari ja MLL:n chat auttavat ja tukevat arjessa

Vanhempien on hyvä muistaa kolmen K:n
sääntö:

Kiinnostu, Keskustele ja tarvittaessa Katkaise 🙂

 

 

Perhekoutsit Nyt!

 

torni
Perhekoutsit esimiehensä kanssa kesällä 2015

Perhekoutsit ovat olleet olemassa yhdeksän kuukautta. Työmme on muotoutunut nykyiselleen monien vaiheiden kautta. Tällä hetkellä voimme eritellä työmme koostuvan viidestä osa-alueesta:

  1. Perhekohtainen työ
  2. Jalkautuminen perheiden pariin
  3. Ryhmätoiminta
  4. Verkostotyö
  5. Kehittämistyö

Perhekohtainen työ on perheiden kanssa tehtävää työtä, joka alkaa perheen omasta yhteydenotosta. Yleensä perheellä on jokin lapsiperheen arkeen liittyvä haaste, johon perhe etsii ratkaisua.

Jalkautumalla perheiden pariin Perhekoutsit pyrkivät tekemään palveluaan kuntalaisille tutuksi ja madaltaa yhteydenottokynnystä. Tuttuun ihmiseen on helpompi ottaa yhteyttä vaikeassakin asiassa.  Jalkautumisissa olemme myös paljon keskustelleet perheiden kanssa juuri heidän perheensä tilanteesta ja yhdessä ratkoneet perheiden haasteita. Perhekoutsit ovat jalkautuneet ensisijaisesti varhaiskasvatuksen ja alakoulun erilaisiin tilaisuuksiin; avoimiin päiväkoteihin, vanhempainiltoihin, joulumyyjäisiin, lauluhetkiin jne. Olemme myös käyneet järjestöjen tilaisuuksissa, kuten perhekahviloissa ja aluetapahtumissa.

Ryhmätoimintaa Perhekoutsit ovat syksyllä pitäneet kahden ryhmän verran; Teini-ikäisten lasten vanhempien ryhmän sekä MLL:n Yhdessä Vanhempana –ryhmän. Yhteistyössä ovat olleet mukana nuorten keskus Nuppi sekä MLL:n Uudenmaan  piirin sekä Aviapoliksen yhdistykset. Nyt keväällä isoimpana ryhmätoimintana meillä on Niceheartsin NaapuriÄiti –hankkeessa mukana olo.

Verkostotyötä teemme yhdessä kumppaniemme kanssa. Näitä kumppaneita ovat mm. varhaiskasvatus, koulut, neuvolan perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu. Pitkälti olemme käyneet kertomassa omasta olemassa olostamme kumppaneille. Oleellista on ollut myös oman palvelumme muotoilu niin, että se sopii jo olemassa olevaan vantaalaiseen palveluverkostoon.

Koko Perhekoutsien olemassaolo on ollut kehittämistyötä. Olemme heti alusta lähteneet muotoilemaan Vantaan Perhekoutsien työtä yhdessä vantaalaisten perheiden kanssa. Työmme on jatkuvasti muotoutuvaa.  Kehittämistyötä teemme viikottaisissa kokouksissamme, omissa kehittämispäivissämme ja monissa arkisissa keskusteluissa työmme tiimellyksessä. Myös toimintayksikkömme johto sekä lähimmät kumppanit ovat kehittämisessä aktiivisesti mukana. Ja tietysti oleellisimpana vantaalaiset perheet, olethan sinäkin?

Miltä mahtaa näyttää Perhekoutsien työ vuoden päästä?

Kaikki on mahdollista!

martinlaakso_MG_1556_8817_12

Eräs kirjailija kertoi viime viikolla aamu tv:ssä tavoitteena lapsen kasvatuksessa olevan,  kasvattaa lasta niin, että lapsi ajattelisi  kaiken olevan mahdollista elämässä!!  Ah tämä kuulostaa niin hyvältä! Haasteellista vain meille aikuisille. Vai onko?

Olen pohtinut sitä, kuinka me aikuiset rajaamme lasten luovuutta ja siinä samalla kerromme heille mikä on mahdollista ja mikä ei.  Lapsethan ovat aivan mahtavia siinä, kuinka he ideoivat ja keksivät kaikenlaisia hassuja/ erikoisia juttuja. Kuinka me aikuiset osaisimme kohdata lapsia niin, että nämä ominaisuudet säilyisivät heissä?

Olisi kiva, jos pystyisi vielä hetken näkemään maailman lapsen silmin ja kuinka siinä kaikki olisi mahdollista.  Ei olisi rajoittavia tekijöitä, vaan annettaisiin luovuuden ja ideoiden päästä valoilleen. Siinä vasta tavoitetta!

Löydätkö vielä itsestäsi tätä lapsenmielisyyttä?

martinlaakso_MG_1537_8811_12

 

Mietteitä lapsuudesta

Heippa!

Täällä kirjoittelee kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa. Saimme erinomaisen mahdollisuuden laittaa omat lusikkamme Perhekoutsien blogisoppaan ja päätimme hämmentää sitä kirjoittamalla muutaman sanan lapsuudesta. Nuoresta iästämme huolimatta tuntuu kuin omasta lapsuudesta olisi jo iäisyys aikaa ja omien lapsuusvuosien muisteleminen tuntuu suorastaan nostalgiselta.

Lapsuus on ohikiitävä aikakausi, johon liittyy hyvin paljon oikeuksia ja erittäin vähän velvollisuuksia. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa mainitaan erikseen lapsen oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan. Leikkimistä pidetäänkin lapsen tärkeimpänä työnä. Mutta mitä lapsuus oli meidän aikanamme ja miltä nykyajan lapsuus näyttää silmissämme?

Lapsuudesta tulee välittömästi ensimmäisenä mieleen leikkiminen, ulkoilu, kaverit hiekkalaatikoilla ja leikkipuistoissa. Lapsuuden ajan huolet ja murheet olivat lähinnä leluihin ja leikkeihin liittyviä harmituksia. Pettymyksiä, kiukkuja ja vastoinkäymisiä tuli, mutta niistä päästiin yli nopeasti. Meidän ollessamme lapsia, ei ollut olemassa tabletteja ja ipadejä ajanvietteinä, vaan kaikki vapaa-aika käytettiin kavereiden kanssa leikkiessä. Valehtelisimme jos väittäisimme etteikö lapsuudessamme ollut mitään elektronisia pelejä, toki meidänkin lapsuuteen liittyi erilaiset konsolipelit: oli Playstationia ja Nintendoa, Segaa ja Gameboyta. Niiden pelaaminen oli aina huippujuttu, mutta ne eivät silti ikinä vieneet huomiota muilta leikeiltä.

Nykyään lapsuuteen kuuluu mahdollisesti erilaisia elektronisia laitteita ja lapset ovat varsin taitavia niiden käyttämisessä. Tabletit ja ipadit voivat toimia lapsille “kaverina” silloin, kun ei keksi muuta tekemistä. Usein myös kavereiden kanssa vietetty aika saattaa kulua erilaisten tietokone- tai konsolipelien parissa. Tuntuu siltä, että lasten ruutuaika on lisääntynyt huimasti omaan lapsuuteemme verrattuna. Teknologia on kuitenkin kehittynyt ajan myötä ja silläkin on luultavasti yhteyttä ruutuajan lisääntymiseen.

Lapsuuteen kuuluu vahvasti oma perhe. Oman perheen kanssa jaetaan kokemuksia ja vietetään aikaa. Vanhemmat mahdollistavat lapselleen asioiden tapahtumista ja uusia kokemuksia. Ulkomaailma on kehittynyt meidän lapsuudestamme, mutta itse lapsuus on pysynyt samana. Edelleen leikkiä pidetään tärkeässä arvossa ja pyritään lasten hyvinvointiin sekä lasten tasapainoisen kehityksen tukemiseen. Ajat ovat muuttuneet, mutta lapsuuden merkitys on pysynyt samana.

Lapsuudesta ja esimerkiksi ruutuajoista ei pitäisi ottaa paineita. Jos lapsella ruutuaika menee joskus yli suositusten, ei se ole niin vakavaa. On kuitenkin hyvä kannustaa lapsia leikkiin ja osoittaa omalla esimerkillään, että elämä on tässä ja nyt, ipadien ja kännyköiden ulkopuolella.

Helmikuisin terveisin,

Oona, Katariina & Susanna

Kiukuttaako?

Kiukkumittari

Kiukku on yksi tunne muiden joukossa ja siten yhtä sallittu kuin muutkin tunteet. Silti lapsen uhma-/kiukkukohtaukset ovat yksi yleisimmistä aiheista, joista perheiden kanssa keskustelemme. Miksi ne ovat vaikeita tilanteita ja mitä asiassa sitten voi tehdä?

  • Ihan ensiksi pohtisin hieman lapsen lähiympäristön henkilöitä. Löytyykö sukulaisista erilaisia temperamentteja omaavia aikuisia. Joskus apu voi löytyä ihan siitä, että ymmärtää itsensä ja lapsensa temperamenttieron. Jos lapsi kiihtyy nopeasti ja itse on huomattavasti rauhallisempi, voi kiukkukohtauksia olla rankempi vastaanottaa. Toisaalta rauhallisuus voi tuoda juuri sen riittävän kärsivällisyyden, jolloin temperamenttiero voi kääntyä vahvuudeksi.
  • Aina ymmärrys ei löydy temperamenteista. Seuraavaksi kannattaa tutkiskella kaikkia henkilöitä, jotka antavat lapselle mallia siitä, miten käyttäydytään, kun kiukku kasvaa. Miten vanhemmat itse toimivat suuttuessaan? Tuleeko huutoa herkästi? Millaisen mallin annat lapselle siitä, miten suuttuneena kuuluu käyttäytyä? Vähintä, mitä jokaisen vanhemman tulisi mielestäni tehdä, on harjoitella hillitsemään omaa käyttäytymistään. Voimme tehdä omasta hermostumisestamme samalla kasvattavan hetken, kun sanoitamme sitä, kuinka nyt on niin kiukkuinen olo, että täytyy vähän rauhoittua tms. Toki lapsella on myös paljon muita malleja kuin vanhemmat, mutta harjoittelu kannattaa yleensä aloittaa itsestä. Aika monella meistä sitä parannettavaa ja harjoiteltavaa löytyy jo itsestä.
  • Entäpä sitten, kun on jo treenattu ja näytetty lapselle mallia – ja silti lapsella menee yli. Ja ehkä juuri kun meillä oli ollut oikein mukava leikki- tai pelituokio hänen kanssaan ja tuleekin sitten se pettymys, joka salamannopeasti kehittyy kiukutteluksi ja lapsi alkaa raivota, heitellä esineitä, huutaa ja ehkä jopa lyödä. Mitä sitten? Mitä aikuinen voi tehdä silloin?

    Mielestäni ensisijaista on, että aikuinen pysyy rauhallisena – empatia on erittäin hyvä lisä. Itselläni rauhallisena ja empaattisena pysymistä auttaa ajatus siitä, että lapsen tunteiden säätelyjärjestelmä on vielä kehittymässä ja sitä keskeneräisempi, mitä pienemmästä lapsesta on kysymys. Aikuisen täytyy tarvittaessa suojata paitsi itseään myös lasta tai muita lähellä olevia henkilöitä vaaratilanteilta. Se tulisi kyetä tekemään rauhallisesti ja empaattisesti suhtautuen – ei itse vihastuen tilanteesta. (Toki toiminta itse riittävän nopeaa!) Miksi näin? Koska tunnekuohun tullessa sillä voimakkuudella, että lapsen säätely pettää, hän on tavallaan poissa tolaltaan, poissa raiteiltaan. Tuolloin lapsi kaipaa turvallista tilaa, missä palata takaisin raiteilleen. Takaisin ”normaaliin” olotilaan on se, mitä sekä lapsi että aikuinen haluavat, joten tavoite on molemmilla sama. Aikuisen pysyessä rauhallisena, lapsen rauhoittuminen nopeutuu. Tällä perustelen itselleni rauhallisena pysymistä silloin kun on kiire. Haluanko todellisuudessa hitaamman vai nopean kaavan mukaan käsitellä tämän kiukun.

    Jos lapsi sietää aikuiselta apua, kuten syliä, kosketusta tai puhetta, näitä kannattaa ilman muuta tarjota hänelle avuksi. Jos nämä suututtavat enemmän, anna lapsen vain olla riittävän lähellä, jotta oma rauhallisuutesi näkyy. Voit myös sanoittaa lapselle tunnetta: ”Harmi kun sulle tuli nyt noin iso kiukku, miten me saataisiin sun olo paremmaksi?” Jos lapsi pystyy kiukultaan kokeilemaan tyynyn lyömistä, jalan polkemista lattiaan, paikallaan hyppelyä, sanomalehtien repimistä, kiukun huutamista wc-pönttöön ja alas vetäisyä, suosittelen kokeilemaan. Joskus turvallisuuden nimissä lapsen joutuu ottamaan syliin, vaikka hän ei sitä haluaisikaan. Sitäkin tilannetta varten voi ennakolta, lapsen parempina hetkinä, harjoitella jonkin sylileikin tai jopa –hassuttelun, jonka avulla tilanteesta ei tule niin ikävä sävyltään vaan lapselle sopiva keino päästä takaisin raiteilleen. Kiukun rauhoituttua asiasta voi jutella lapsen ikätason mukaisesti ja kerrata vielä, mitä kiukkuisena ei saa tehdä ja mitä taas saa tehdä.

  • No entä kun se hermo sitten meni myös siltä aikuiselta, kun ei vaan kestänyt juuri tänään syystä tai toisesta enää yhtään kiukuttelua? Myös aikuinen menee tavallaan pois raiteiltaan suuttuessaan. Ainakin hän (samoin kuin lapsi) jättää hyödyntämättä aivojensa kehittyneemmät osat ja siirtyy toiminnassaan ns. liskoaivoille. Aikuinen ei siis pysty hyödyntämään omaa osaamistaan ja hänenkin toimintakykynsä on hetkellisesti rajoittunut. Siksi siis ensisijainen tehtävä on rauhoittaa itsensä ensin. Tässä voi myös puhua sitä omaa rauhoittumisprosessiaan ääneen, jolloin lapsi saattaa ajan kanssa ottaa siitäkin mallia. Joillakin toimii laulaminen tai hyräily hermoja rauhoittavana. Myös omaan hengitykseen keskittyminen (etenkin uloshengitykseen) voi auttaa. Ja toki aikuinenkin voi hyppiä vähän tasajalkaa, jos se helpottaa. Sillä tilanne saattaakin laueta nopeasti nauruksi, vaikka molemmille!
  • Muuta kiukkukohtauksiin liittyvää harjoittelua lasten kanssa on tilanteiden ennakointi. Lapsen on vaikea ymmärtää eilen/huomenna/kahden tunnin kuluttua/kohta – erilaisia ajan määreitä. Siksi jokin jo sovittu tunnin kuluttua tapahtuva tulee lapselle kuitenkin ikään kuin yhtäkkiä ja siitä voi syntyä pettymys ja kiukku. Ennakointi on asiana sen verran laaja, että siitä voisi kirjoitella ihan omankin bloginsa. Erilaisia keinoja ja apuvälineitä (kuvien käyttöä, tiimalaseja, viikkokalentereita, ajastimia ym.) voi käyttää ennakoinnissa – unohtamatta arjen rutiinien tuttua järjestystä. Ennakoinnista löytyy paljon luettavaa myös netistä ja koutsit auttavat myös suunnittelemaan teille sopivia keinoja!

Kiukkukohtaukset – ne kuuluvat siis lasten ja aikuistenkin elämään. Ne ovat voimakkaita kasvun paikkoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Toivotan teille mahdollisimman mukavia harjoitteluhetkiä aiheen parissa. Jos haluatte, niin me koutsit tsempataan ja tuetaan teitä mielellään harjoittelussa. Voimme myös yhdessä kanssanne yrittää keksiä niitä yksilöllisiä – juuri teidän perheellenne – soveltuvia toimintoja ja ratkaisuja, joiden avulla arki sujuisi paremmin. Ota yhteyttä!

Lisälukemista:

Kaksi kirjaa

Ihanaa, kun tuli talvi!!

Talvista metsää

Maisemat olivat viime viikolla aivan mahtavia ja oli upeata nähdä ulkona lapsia Lumisia varpujavanhempineen laskemassa mäkeä, luistelemassa yms. ulkojuttuja touhuilemassa.

Kyllä minuun ainakin vaikutti positiivisesti tämä luonnon kauneus ja teki mieli lähteä ulkoilemaan, kun oli lunta. Ulkoillessa otin muutamia kuvia ja sain kauniista luonnosta voimaa itselleni. Mistä sinä saat voimaa?

Vaikka nyt näyttää, että lumet hupenevat kovaa kyytiä, ei anneta tämän vesisateen vaikuttaa negatiivisesti mielialaamme! Kevättä kohti ollaan menossa jo kovaa kyytiä! Oletko huomannut, että klo 16 maissa ei ole enää säkkipimeätä?