Aina ei mene kuin Strömsössä

Uuden työn aloittamiseen kuuluu aina paljon haasteita ja opittavia asioita. On hienoja laitteita, asemia (joita myös työpöydiksijohtoajatuksia kutsutaan), erilaisia käyttöjärjestelmiä ja salasanoja. Tiedän, että ne kaikki on luotu helpottamaan aloittelevan Perhekoutsin tiedon hankintaa ja työskentelyä. Tiedän myös senkin, että faksaaminen on aika ”so last season”.

Mutta entä jos yhteydet eivät toimi. Uudet masiinat ovat paketissa, verkkoyhteyksiä ei saada, puhelin ei käynnisty ja tietokoneen ruudulle ilmestyy ”Error”. Tiedot ovat salasanan – josta sinulla ei ole mitään tietoa – takana, Helpdesk tuuttaa varattua ja  setä google on aloittanut kesäloman. Turhautuminen iskee melko nopeasti.

Kokemuksieni kanssa tuskaillessani aloin miettimään sitä, että lapsiperheiden arjessa tämänkaltainen katastrofi voi aiheuttaa todella paljon harmistusta ja mielipahaa. Mistä saan nyt tietoa kun nettiyhteys on poikki? Kaverit ovat kaikki facessa enkä kehtaa naapuriltakaan kysyä.

Perhekoutsin arjen pelastavana henkilönä on toiminut Seija. Henkilö, jonka luokse olen kipittänyt kysymyksieni kanssa tai jolle olen voinut soittaa puhelimeni alkaessa toimimaan. Hän on hymyillen etsinyt meille jatkojohtoja, antanut puhelinnumeroita ja yhteyshenkilöiden nimiä. Hän on ollut läsnä, kuunnellut, neuvonut ja opastanut talon tavoille.

Voisiko Perhekoutsi olla sinun Seijasi? Henkilö joka vastaa puhelimeen, kuuntelee, auttaa etsimään tietoa ja pohtii kanssasi eri vaihtoehtoja juuri silloin kun asiat eivät mene kuin Strömsössä.

p.s 34076 ei ole postinumero eikä koodi. Se on ihan vaan oikea puhelinnumero. Kiitos Seija!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s