Kohtuus Kaikessa

#lmelkeinonnistuin#

Olen viime viikkojen aikana kuullut monta tarinaa siitä, miten vanhemmat kokevat huonommuutta mm.facebookin kautta. Omaa vanhemmuutta, perheen taloudellista tilannetta, omaa jaksamista ja oman ajan saatavuutta/käyttöä vertaillaan tuttavien ”postauksiin”. Syyllisyys kalvaa ja kateus iskee kun muut päivittävät facebookissa kaikkea sitä mistä itse haaveilee tai tietää jo, ettei se tule omassa perheessäsi onnistumaan. Tunnistan myös itsesssäni kyseisiä ominaisuuksia, ikävä kyllä. Olisikohan aika siis ottaa tunteet hallintaan ja järki käteen.

”Postaukset” ja ”selfiet” ovat vain nopeita otoksia eivätkä kerro koskaan koko tarinaa. On paljon mukavampaa laittaa kuva palavista kynttilöistä pöydällä (#ilovemylife#)kun esim. takana nököttävästä pyykkivuoresta. Tarkemmin ajateltuna kynttiläthän voivat olla palkinto itselle jostain päivän aikana tehdystä työstä, tai ne voivat olla ainoa valonlähde, kun halutaan pitää pölyt ja pyykkivuoret pois näkyvistä.Mutta sitäpä ei tule ajatelleeksi, kun pyykkikone huutaa punaisella, astiavuori odottaa tiskipöydällä ja pikku Matti viskoo iltapuuroaan enemmän lattialle kuin suuhunsa.Ja paina siinä nyt sitten tykkää-nappulaa jos katselee viimeisiä kaveripostauksia kuntosalilta tai lenkkimaastosta ja itse makaa sohvalla rättiväsyneenä kaukosäädin kainalossa. Sapetuksen aihetta ei myöskään poista kiva postaus salaattilautasesta jos on lasten päiväunien aikaan sortunut hemmottelemaan itseään suklaalla ja kekseillä.Jos vain muistaisi, että kohtuudella kaikkea ja suodattimen läpi!

Eräs äiti kertoi, että toisten jakamat ulkomaanmatka postaukset saavat hänet aina kateelliseksi. Hän on kotona kahden pienen lapsen kanssa, eikä perheen tulot mahdollista matkailua ainakaan vielä. ”Suljen aina silloin facebookin pariksi päiväksi ja nautin lapsistani”. Nerokasta <3. Erään perheen isä kiteytti mielestäni todella hyvin sosiaalisen median aiheuttamat vanhemmuuspaineet” Onhan meilläkin kuvia yhdessä tekemisestä vaikka kuinka paljon, vaikkakaan ei facebookissa. Ei ne välttämättä ole niin ihmeellisiä, mutta meille tärkeitä, eikö se riitä?” Kyllä riittää!

Hyvät vanhemmat! Olkaa armollisia itsellenne. Tehkää asioita mistä te nautitte ja saatte voimaa ja hyvää mieltä. Ulkoilusta voi nauttia kävelemällä (ei tarvitse heti juosta maratonia eikä postata sports Trackeriin), rusketusta kasvoille saa ”fotosoppaamalla” ja vatsalihasliikkeitä voi tehdä olohuoneen lattialla, samalla kun katsoo lemppari sarjaa televisiosta. Pullantuoksua kotiin saa paistamalla (150 astetta n. 15 min)kanelia uunipellillä ja kaupan pakastealtaasta saa hyviä ja maistuvia ”kuvausmatskuja”.

Voimme kaikki siis tänään hyvillä mielin, rinta rottingilla sytyttää kynttilät ja postata #ilovemylife#, eikö totta?