Ekan viikon fiilikset

swotEnsimmäinen viikkoni Perhekoutsina alkaa olla takana. Aloitimme tutustumalla toisiimme muun muuassa visuaalisten swot-analyysien avulla. Saimme tietoa tiimimme perustamiseen johtaneista suunnitelmista ja koetimme kiteyttää sitä, mitä Vantaan Perhekoutsit tulevat olemaan. Aivojumppaa on ollut paljon, mutta onneksi myös iloa ja huumoria.

Pääsimme myös käyttämään luovia puoliamme valokuvatessamme toisiamme blogikuviin. Löydät tuloksiamme kohdasta perhekoutsien esittely. Ensivaikutelmani on, että meillä on positiivista energiaa ja hyvä tsemppi päällä. Tästä on ilo jatkaa. Tiimissämme on kasvuvoimaa, monipuolista osaamista sekä halua rikkoa sopivasti perinteiden rajoja. Yhteen sanaan tiivistäen tiimiämme voisi kuvata sanalla rehevä!

IMG_2720Pääni on ollut ensimmäisen viikon monipuolisuudesta johtuen myös paljon pyörällä. Meillä on vielä avoimia asioita, esimerkiksi työskentelytapoja ja työmuotoja hiotaan ja tullaan hiomaan. Olemme pohtineet, mitä vantaalaiset lapsiperheet tarvitsevat juuri nyt ja mihin osaan näistä tarpeista me voisimme Perhekoutseina vastata.Tässä me tarvitsemme apua teiltä. Tulemme lähiviikkoina liikkumaan eri puolilla Vantaata toivoen vastauksia kysymyksiimme vantaalaisten lapsiperheiden jäseniltä sekä todennäköisiltä tulevilta yhteistyökumppaneiltamme. Olisiko sinulla, lukijamme meille vinkkejä tai ehdotuksia? Kommentoi vapaasti tai ota meihin yhteyttä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s